Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja4210.02.2020 

782-2020 (01 01 00)

Arviointitoiminnan johtajan toimen perustaminen

Henkilöstöpäällikkö Tuuli Lindström 20.1.2020

Talous- ja hallintojohtaja Max Lönnqvist on esittänyt, että hyvinvointitoimialan hallintoon perustetaan arviointitoiminnan johtajan toimi 1.3.2020 lukien ja että samasta ajankohdasta lakkautetaan avoin ympärivuorokautisen johtajan virka (vaknro 390019)

Arvioititoiminnan johtajan toimea tarvitaan hyvinvointitoimialan keskitetyn palvelutarpeen arviointiyksikön toiminnan käynnistämiseen ja koordinointiin. Hän kehittää asiakaslähtöisten toimintaprosessien ja -käytäntöjen kehittämistä ja johtamista huomioiden toiminnan kustannustehokkuus, tietoon perustuva johtaminen ja yhteistyö eri palvelualueiden palvelutuotannon kanssa. Alkuvaiheessa selvitystyö liittyy erityisesti vanhuspalveluiden palvelutarpeen arvioinnin uudistamiseen mutta jatkossa on tarkoitus, että kaikkien palvelualueiden palvelutarpeen arviointi suoritetaan keskitetysti. Palvelutarpeen arviointiyksiköt ovat toiminnassa mm. Vantaalla ja Espoossa ja kokemukset ovat myönteisiä.

Liite 1Esitys viran/toimen perustamisesta

Esitetty toimi on ehdottoman tärkeä, jotta keskitetty palvelutarpeen arviointiyksikkö saadaan kustannustehokkaaksi, asiakkaiden tarpeita palvelevaksi yksiköksi. Toimen perustamisen yhteydessä esitetään lakkautettavaksi avoin ympärivuorokautisen hoidon johtajan virka (390019)

Esitetyn vakanssin tehtäväkohtaiseksi palkaksi esitetään 4.850 €/kk. Toimen kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus asiakasprosessien ja toiminnan johtamisesta.

Esityksellä on kustannuksia ja henkilöstön määrää lisäävä vaikutus, koska lakkautettavaksi esitettyä virkaa ei ole hoidettu. Mikäli toimi perustetaan esitetyn mukaisesti, lisää se kustannuksia perustamisvuoden aikana n. 66.000 € ja vuositasolla jatkossa 80.000 €. Esitys ei ole henkilöstösuunnitelmassa koska sopeuttamisohjelmassa esitetyt muutokset mm. vanhuspalveluiden hallinnollisen työn organisoimisesta ovat tarkentuneet vasta loppuvuodesta 2019.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusEsitän, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.3.2020 arviointitoiminnan johtajan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 4.850€/kk ja jonka kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kokemus asiakasprosessien ja toiminnan johtamisesta

Edelleen esitän,

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 30.1.2020:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksa on esittänyt, että toimialalle perustetaan 1.3.2020 lukien arviointitoiminnan johtajan toimi. Samasta ajankohdasta lukien voidaan lakkauttaa avoinna oleva ympärivuorokautisen hoidon johtajan virka vakanssinumero 390019.

Arviointitoiminnan johtajan toimen perustaminen liittyy kaupungin sopeuttamisohjelman kohtaan 14. Em. kohdassa on todettu seuraavaa: ” Kehitetään ja otetaan käyttöön keskitetty palvelutarpeen arvioinnin yksikkö, johon sisällytetään nykyiset arviointia ja palvelupäätöksiä tekevät ryhmät. Järjestämissuunnitelmassa määritellään keskitetyn palvelutarpeen arviointimallin laajentuminen (KomPAssi) laajentaminen työikäisten ja vammaisten palveluohjaukseen.”

Esityksen mukaan arvioititoiminnan johtaja tarvitaan edellä lainatun sopeuttamisohjelman kohdan toteuttamiseen ja hyvinvointitoimialan keskitetyn palvelutarpeen arviointiyksikön toiminnan käynnistämiseen ja koordinointiin.

Uuden toimen perustamista pidetään ehdottoman tärkeänä, jotta keskitetty palvelutarpeen arviointiyksikkö saadaan kustannustehokkaaksi, asiakkaiden tarpeita palvelevaksi yksiköksi. Toimen perustamisen yhteydessä voidaan lakkauttaa avoinna oleva ympärivuorokautisen hoidon johtajan virka.

Arviointitoiminnan johtajan tehtävänä tulee jatkossa olemaan mm. kehittää asiakaslähtöisten toimintaprosessien ja -käytäntöjen kehittämistä ja johtamista.  Alkuvaiheessa työ liittyy erityisesti vanhuspalveluiden palvelutarpeen arvioinnin uudistamiseen. Tavoitteena on, että jatkossa kaikkien palvelualueiden palvelutarpeen arviointi suoritetaan keskitetysti.

Keskitetyllä arviointitoiminnalla tavoitellaan mm. väestön yhdenvertaisuutta arviointiprosessissa ja palvelujen myöntämisessä sekä asiakasvirtojen kustannusvaikuttavaa ohjausta.

Palvelutoiminnalla ja arviointitoiminnalla on jatkossa eri johto. Arviointiyksikössä keskitytään asiakkaan arviointiin ja palvelupäätösten teossa sovelletaan hyväksyttäjä myöntämisen kriteereitä. Arviointitoiminnan ja palvelutuotannon eriyttämisellä vältetään asiakkaiden pallottelua, lisäksi palvelujen myöntämisen kriteerien kehittäminen ja kriteerien noudattamisen valvominen on tehokkaampaa

Arviointitoiminnan johtajan tehtävään tulee lisäksi kuulumaan maakuntatasoisen digitalisaatiohankkeen johtaminen. VM on myöntänyt em. hankkeeseen Varsinais-Suomen kunnille valtionavustusta n. 950 000 euroa.

Hankkeessa on tarkoituksena mm. kehittää palveluohjausta Varsinais-Suomen kunnissa sekä kehittää asiakkaille sähköinen mobiili työkalu sopivien palvelujen löytämiseksi.

Toimialajohtajan esityksessä on laajasti kuvattu digitalisaatiohankkeen merkitystä ja hankkeesta saatavia hyötyjä.

Toimialajohtajan esityksellä on kustannuksia ja henkilöstön määrää lisäävä vaikutus, koska lakkautettavaksi esitetty virka on ollut jo pitemmän aikaa avoimena. Toimen perustaminen esitetyn mukaisesti, lisää toimialan kustannuksia vuositasolla n. 80.000 €. Esitys ei ole mukana toimialan henkilöstösuunnitelmassa koska sopeuttamisohjelmassa esitetyt muutokset mm. vanhuspalveluiden hallinnollisen työn organisoimisesta ovat tarkentuneet vasta loppuvuodesta 2019.

Strategisen HR:n näkemyksen mukaan toimen kelpoisuusvaatimus tulee määritellä muodossa tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä tehtävään soveltuva työkokemus. Toimen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä hyvinvointitoimialan vuoden 2020 sekä sitä seuraavien vuosien talousarvioon. Toimialan tulee lisäksi huomioida vuodelle 2020 asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.

Strategisella HR:llä ei ole muutoin huomautettavaa toimialajohtajan esitykseen.

Liite 1Esitys viran/toimen perustamisesta

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.3.2020 lukien arviointitoiminnan johtajan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 4.850 €/kk ja jonka kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä tehtävään soveltuva työkokemus,

että toimi saadaan täyttää suoratäytöllä ilman erillistä palkkaamislupaa ja

että kaupunginhallitukselle tehdään erillinen esitys avoinna oleva ympärivuorokautisen hoidon johtajan viran vakanssinumero 390019 lakkauttamisesta

 

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvHyvinvointitoimiala
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, strateginen HR
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 42
Liite 1:Esitys viran/toimen perustamisesta