Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja3710.02.2020 

11235-2019 (02 05 01)

Yleishyödyllisille yhdistyksille myönnettävät toiminta-avustukset vuodelle 2020/2

Hallintokoordinaattori Tanja Tuominen 24.1.2020:

Kaupunginhallituksen 4.4.2016 § 143 vahvistamien avustuksia koskevien yleisten ohjeiden mukaan kaupunginhallituksen alaisista määrärahoista voidaan jakaa yhteisöjen sääntömääräiseen toimintaan tarkemmin erittelemättömiä yleisavustuksia sekä tiettyyn tapahtumaan tai toimintoon kohdennettuja erityisavustuksia. Vakiintuneiden toimijoiden kanssa voidaan yhteistyön vahvistamiseksi ja toiminnan pitkäjänteisen kehittämisen tueksi tehdä yhteistyösopimus.

Kaupunginhallituksen vuoden 2020 talousarvioon on varattu yleishyödyllisten yhdistysten toiminta-avustuksiin 1.306.751 euron määräraha. Avustus on ollut haettavana 1.-31.10.2019. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä 156, joista 22 on pääasiallisesti ikäihmisille toimintaa järjestäviä yhdistyksiä ja on toimitettu vanhusneuvoston arvioitavaksi 20.12.2019.

Avustustoimikunta on käsitellyt 13.12.2019 § 25 suurimman osan saapuneista avustushakemuksista, minkä pohjalta kaupunginjohtaja on päättänyt 17.1.2020 § 25 myöntää yleishyödyllisille yhteisöille toiminta-avustusta yhteensä 432.100 euroa. Nyt päätettäväksi tulevat ne avustushakemukset, jotka siirrettiin käsiteltäväksi avustustoimikunnan myöhemmin pidettävässä kokouksessa. Käytettävissä on 874.651 euroa.

Ehdotuksessa yleishyödyllisten yhdistysten toiminta-avustuksiksi on kiinnitetty huomiota yhdistyksen vuoden 2020 talousarvioon sekä vuoden 2018 tilinpäätökseen ja tulokseen. Positiivisella tavalla on vaikuttanut hakemuksessa esiin tullut hakijan toiminnan laadukkuus, jota arvioitaessa on huomioitu kaupungin strategia sekä toiminta kaupungin strategian painopistealueilla (Pansio, Varissuo, Lauste, Halinen, Jyrkkälä, Runosmäki). Toisaalta avustuksen myöntämisarvioinnissa on huomioitu hakijan merkittävä varallisuus tai sijoitustuotot. Pienin avustussumma on 250 euroa, lähinnä toimintaansa aloittaville yhdistyksille.

Avustustoimikunta on käsitellyt liitteen 1 mukaisen jakoehdotuksen 23.1.2020 § 3 ja todennut määrärahajaon vastaavan avustuksia koskevaa voimassa olevaa ohjeistusta.

Avustusten myöntäminen kaupunginhallituksen alaisista määrärahoista kuuluu hallintosäännön 40.1 § 7) kohdan mukaan kaupunginjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Avustusjakoehdotus 16.1.2020 (yleishyödyllisille yhdistyksille myönnettävät avustukset 2020/2)

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin myöntää yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta-avustusta yhteensä 279.800 euroa liitteen 1 mukaisesti.

Avustukset maksetaan kustannuspaikalta 11005 KH/avustusmäärärahat tilaukselta 50003 yleishyödyllisten yhteisöjen tukemiseen varatusta määrärahasta.

Päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoyhdistykset
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 37
Liite 1:Avustusjakoehdotus 16.1.2020 (yleishyödyllisille yhdistyksille myönnettävät avustukset 2020/2)