Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus6910.02.202019

1630-2020 (07 02 01)

Kuntalaisaloitteet vuodelta 2019

Tiivistelmä: -

Kh § 69

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 5.2.2020:

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosäännön 109 §:n 3 momentin mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä vietävä valtuuston tiedoksi valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt kaupungin toimintaa koskevat aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluvia aloitteita ei vuonna 2019 ole tehty.

Hallintosäännön 109 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyt kaupungin toimintaa koskevat aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet on vietävä tiedoksi asianomaiseen toimielimeen vuosittain helmikuun loppuun mennessä. Toimielin voi samalla päättää, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Kaupunginhallituksen tehtäväalueelle kuuluvissa asioissa tehtiin seuraava aloite:

-       Luovutaan Adobe Flash Player –tekniikan käytöstä valtuuston kokousten lähetyksissä ja tallenteissa

Oheismateriaali 1Aloite vastauksin

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.