Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä 
Johtaja2620.12.2019 

8295-2019 (02 05 01)

Vamos-toiminnan rahoittaminen

Kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa ja erityisasiantuntija Risto Tolonen 17.12.2019:

Helsingin Diakonissalaitoksen ylläpitämää Vamos-toiminta auttaa 16-29 -vuotiaita turkulaisia nuoria, joita huolettaa esimerkiksi arjessa pärjääminen, mielenterveys, asuminen, raha-asiat tai koulu- ja työelämään pääsy. Jokainen Vamoksessa aloittava nuori saa oman työntekijän, jolla on aikaa tutustua ja vastata hänen tarpeisiinsa. Tukea saa niin arkeen kuin tulevaisuuden suunnitteluun. Vähitellen etsitään nuorelle yhdessä polku kouluun tai töihin. Vamoksessa voi osallistua yksilö- tai ryhmävalmennukseen.

Toiminnan tavoitteena on, että nuoren hyvinvointi paranee, usko tulevaisuuteen vahvistuu ja löytyy kestävä polku koulutukseen tai työelämään. Palveluun ohjautuu nuoria, jotka ovat syvällisen tuen tarpeessa. Vuonna 2019 Vamoksen tavoitteena on palvella 105 turkulaista nuorta, joista 53 % etenee työhön tai koulutukseen. Vamoksen palveluissa olleista nuorista 78 % suosittelee Vamoksen palvelua. Vamos on löytänyt paikkansa Turun nuorten palvelujärjestelmässä, sen palvelut tunnetaan ja yhteistyökumppanit osaavat hyödyntää palveluja. Vamos toimii kiinteässä yhteistyössä Turun kaupungin toimijoiden kanssa ja täydentää kaupungin palveluja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Vamoksen erityisinä vahvuuksina ovat toiminnan vapaaehtoisuus ja mahdollisuus jalkautua myös nuorten koteihin.

Vamoksessa on tällä hetkellä intensiivisessä valmennuksessa 71 nuorta ja palveluun jonottaa 25 nuorta. Uusia nuoria ei voida ottaa palvelukseen ennen kuin VamosSampo-hanke pääsee alkamaan arvion mukaan 1.2.2020. Vuonna 2019 Vamos on ohjannut 68 nuorta muihin palveluihin, sillä jonotusaika Vamoksen palveluihin olisi muodostunut heille kohtuuttomaksi. Lisärahoituksella osa näistä nuorista pääsisi valmennukseen mahdollisimman nopeasti.

Vuonna 2019 Turun hyvinvointitoimiala on rahoittanut toimintaa 200 000 eurolla, joka kattaa kahden työntekijän palkkakustannukset, esimiestyön sekä tilakustannukset (Sosterla 9.1.2019 § 4). Helsingin Diakonissalaitos kattaa yhden valmentajan palkkauskulut. Kaupunginjohtajan päätöksellä (27.6.2019 § 129) Vamos sai lisärahoitusta 24 788 euroa mahdollistaakseen palvelua nuorille uutta projektia haettaessa. Helsingin Diakonissalaitos on saanut rahoittajalta tiedon, että se tulee saamaan ESR-rahoituksen VamosSampo-hankkeelle. Hankkeen kokonaisbudjetti on 641 910 euroa ja hankkeen suunniteltu alkamisaika on 1.2.2020.

Helsingin Diakonissalaitoksen Vamos Turku -toiminta on esittänyt Turun kaupungille, että se myöntäisi lisärahoituksen kahden valmentajan palkka-, työväline- ja toimitilakuluihin ajalle 1.1.2020 - 28.2.2020. Tällä rahoituksella turvattaisiin neljänkymmenen nuoren valmennusprosessin saumaton jatkuminen vuodelta 2019 ja uusien nuorten ottaminen valmennukseen, kunnes ESR-rahoitteinen VamosSampo-hanke pääsee alkamaan Turussa. Kahden valmentajan kulut ovat 8.500 €/kk eli 17 000 € kahdessa kuukaudessa. Hankkeen arvioitu alkamisajankohta on 1.2.2020 ja kulut laskutettaisiin vain hankkeen alkamisajankohtaan asti. Kaupungin kannalta yhteistyö Vamoksen kanssa on ollut toimivaa ja lisäpanostus sen toimintaan ennen VamosSampo-hankkeen alkua nähdään tarpeellisena.

Liite 1                                  Anomus

Esitämme, että Turun kaupunki myöntää Helsingin diakonissalaitokselle enintään 17 000 euron rahoituksen kahden valmentajan palkka,- työväline- ja toimitilakuluihin Vamos-toimintaan Turussa siihen saakka, kun VamosSampo-hanke käynnistyy. Kustannukset katetaan kustannuspaikalta 11604 tilaus 602326 Hyvinvointiohjelman hankkeet. Vuoden 2019 määrärahasta maksetaan 8 500 euroa. Vuoden 2020 määrärahasta maksetaan enintään 8 500 euroa mikäli VamosSampo-hanke ei käynnisty suunnitellusti vielä 1.2.2020.

Johtaja Pekka Sundman:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki myöntää Helsingin diakonissalaitokselle enintään 17 000 euron rahoituksen kahden valmentajan palkka,- työväline- ja toimitilakuluihin Vamos-toimintaan Turussa siihen saakka, kun VamosSampo-hanke käynnistyy. Kustannukset katetaan kustannuspaikalta 11604 tilaus 602326 Hyvinvointiohjelman hankkeet. Vuoden 2019 määrärahasta maksetaan 8 500 euroa. Vuoden 2020 määrärahasta maksetaan enintään 8 500 euroa mikäli VamosSampo-hanke ei käynnisty suunnitellusti vielä 1.2.2020.

Pekka Sundman

johtaja

Jakelu

aoHelsingin Diakonissalaitoksen säätiö
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
mtpvXXXXX


Liitteet:

Kkaukehr § 26
Liite 1:Anomus