Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, lakiasiat 
Kaupunginlakimies4712.12.2019 

3318-2019 (02 06 04, 02 06 01)

Sarastia Kuntaperintä Oy:n perinnässä olevien saamisten tileistä poistaminen 12/2019

Kaupunginlakimies Petra Einiö 12.12.2019:

Saamisten laskutus- ja perintäohjeiden Kj 2.1.2018 § 1 mukaan todetut menetykset ja epävarmat saamiset poistetaan kaupungin kirjanpidosta kirjanpitolain mukaan. Saamiset poistetaan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kirjanpidosta poistetut saamiset annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle taikka lauta- tai johtokunnalle. Turun kaupungin ja Sarastia Oy:n ja Sarastia Kuntaperintä Oy:n välille solmitussa perinnän palvelukuvauksessa on sovittu, että Kuntaperinnän luottotappioitavat saatavat tarkistetaan kuukausittain. Sittemmin Sarastian kanssa on sovittu, että luottotappioinnit tehdään kahden kuukauden välein.

Kirjanpitolain mukaan todetut menetykset ja epävarmat saamiset on poistettava ja kirjattava kuluksi. Saamista voidaan pitää epävarmana, jos suorituksen saamista on velallista koskevien luottotietojen tai hänen varallisuusasemaansa koskevan muun selvityksen perusteella pidettävä ilmeisen epätodennäköisenä. Saaminen todetaan menetetyksi, jos aloitetut perintätoimenpiteet eivät ole johtaneet suoritukseen.

Myös sellaisesta saamisesta, joka on poistettu kirjanpidosta, on pyrittävä saamaan suoritus. Myyntisaatavista poistaminen ei merkitse velan anteeksiantoa, vaan perintää jatketaan tapauskohtaisesti.

Saamisen tileistä poistamisesta päättää kaupunkiympäristötoimialan vuokrasaatavia lukuun ottamatta hallintosäännön 42 §:n 16-kohdan mukaan hallintoryhmän johtaja. Hallintoryhmän johtaja on delegoinut toimivallan 12.6.2017 § 20 annetulla päätöksellä johtavalle kaupunginlakimiehelle ja kaupunginlakimies Petra Einiölle. Kaupunkiympäristötoimialan vuokrasaatavien tileistä poistamisesta päättää hallintosäännön 52 § 20-kohdan mukaan toimialajohtaja. Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja Christina Hovi on 1.6.2018 tekemällään päätöksellä § 55 hyväksynyt kaupunkiympäristötoimialan hallinnon järjestämispäätöksen, jossa toimivalta päättää saamisten tileistä poistamisesta on delegoitu kaupunginlakimies Petra Einiölle.

Kaupungin saatavien perintää hoitava perintäyhtiö Sarastia Kuntaperintä Oy on esittänyt, että luottotappioksi kirjataan laskusaatavia, jotka ovat epävarmoja. Pääosin luottotappiointia on suositeltu velallisen huonon maksukyvyn vuoksi. Luottotappiosuosituslistalle ovat nousseet myös saatavat, joissa velallinen on kuollut ja jossa velallinen tai kuolinpesä on varaton. Myös pääoman ollessa hyvin pieni suhteessa oikeudellisen perinnän ja ulosottoperinnän kuluriskiin, on saatava noussut luottotappiolistalle. Edelleen saatava on ehdotettu luottotappioitavaksi, mikäli velallinen on alaikäinen ja saatavaa ei ole saatu perittyä vapaaehtoisen perinnän kautta.

Sarastia Kuntaperintä Oy esittää luottotappioksi kirjattavaksi laskuja myyntitoimistoittain seuraavasti:

A001 Ammatti-instituutti 637,08 euroa, A009 Sivistystoimiala 585,80 euroa, A010 Varhaiskasvatus 7048,54 euroa ja A011 Aikuiskoulutus 354,00 euroa. Sivistystoimiala yhteensä 8625,42 euroa.

A003 Konsernihallinto 21,30 euroa.

A006 Liikuntapalvelut 3187,36 euroa, A007 Nuorisopalvelut 1622,41 euroa ja kirjasto (ei SAPissa) 3482,65 euroa. Vapaa-aikatoimiala yhteensä 8292,42 euroa.

A013 Hyvinvointitoimiala 12079,09 euroa ja A015 Hyvinvointitoimiala, suun terveydenhuolto 25416,75 euroa ja A018 Hyvinvointitoimiala (palvelumaksut) 47666,22 euroa. Hyvinvointitoimiala yhteensä 85162,06 euroa.

A053 Kaupunkiympäristötoimiala 1448,81 euroa, A055 Maanvuokrat 67836,45 euroa ja A059 Hulevedet 1251 euroa. Kaupunkiympäristötoimiala yhteensä 70536,26 euroa.

A023 Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos 222,00 euroa ja A024 Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos, sairaankuljetus 6431,54 euroa. Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos yhteensä 6653,54 euroa.

A044 Turun Työterveystalo 1456,44 euroa.

Tarkemmat luettelot laskusaatavista ovat liitteinä 1-9.

Liite 1Luottotappioitavat sivistystoimiala (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 2Luottotappioitavat konsernihallinto (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 3Luottotappioitavat liikuntapalvelut (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 4Luottotappioitavat nuorisopalvelut (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 5Luottotappioitavat kirjasto (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 6Luottotappioitavat hyvinvointitoimiala (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 7Luottotappioitavat kaupunkiympäristötoimiala (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 8Luottotappioitavat Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

Liite 9Luottotappioitavat Turun Työterveystalo (salassa pidettävä - salauksen peruste: Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 § 23 kohta)

PäätösPäätin poistaa myyntisaamisista laskusaatavat liitteiden 1-9 mukaisesti.

Petra Einiö

kaupunginlakimies

Jakelu

tpvSarastia Kuntaperintä Oy
tpvSarastia Oy
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKaupunginhallitus
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKulttuurilautakunta
tiedLiikuntalautakunta
tiedNuorisolautakunta
tiedSosiaali- ja terveyslautakunta
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Klakias § 47
Liite 1:Luottotappioitavat sivistystoimiala
Liite 2:Luottotappioitavat konsernihallinto
Liite 3:Luottotappioitavat liikuntapalvelut
Liite 4:Luottotappioitavat nuorisopalvelut
Liite 5:Luottotappioitavat kirjasto
Liite 6:Luottotappioitavat hyvinvointitoimiala
Liite 7:Luottotappioitavat kaupunkiympäristötoimiala
Liite 8:Luottotappioitavat Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos
Liite 9:Luottotappioitavat Turun Työterveystalo