Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus45925.11.20198

13682-2019 (00 04 02, 00 01 05, 02 05 01)

Turun kaupunkitutkimusohjelma 2019 - 2023

Tiivistelmä:

Kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin ja yliopistojen yhteinen tutkimusohjelma, jossa tehdään kaupunkien kehitystä koskevaa akateemista tutkimusta. Ohjelman tavoite on tuottaa kaupungille uutta tutkimustietoa päätöksenteon tueksi, ja lisätä yliopistoissa tehtävän kaupunkitutkimuksen sekä kaupungin johdon ja hallinnon välillistä vuorovaikutusta. Ohjelma ottaa teemansa kaupunginvaltuuston hyväksymästä Turun kaupungin strategian kahdesta ohjelmasta.

Kh § 459

Tutkimusjohtaja Sampo Ruoppila ja kaupunginlakimies Pauliina Ahlas:

Turun kaupunkitutkimusohjelma on Turun kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimusohjelma, jossa tehdään kaupunkien kehitystä koskevaa akateemista tutkimusta. Ohjelman kolmannella kaudella (2019–2023) jatketaan ja kehitetään edelleen ensimmäisellä kaudella (2009–2013) aloitettua ja toisella kaudella (2014–2018) syventynyttä yhteistyötä.

Ohjelman keskeiset tavoitteet ovat: (1) tuottaa kaupungille uutta tutkimustietoa päätöksenteon tueksi, (2) lisätä yliopistoissa tehtävän kaupunkitutkimuksen sekä kaupungin johdon ja hallinnon välistä vuorovaikutusta, ja (3) tiivistää kaupunkitutkimukseen liittyvää poikkitieteellistä tutkimusyhteistyötä sekä turkulaisten yliopistojen oppialojen kesken että laajemmin kansallisesti ja kansainvälisesti.

Kaupunkitutkimusohjelma 2019–2023 ottaa teemansa Turun kaupungin strategian kahdesta ohjelmasta. Itse tutkimusohjelman kohde on, näiden teemojen puitteissa, yhteiskunnallinen ja tilallinen muutos kaupungeissa ja kaupungin mahdollisuudet vaikuttaa tähän muutokseen yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tutkimusohjelma määrittelee laveasti tutkimusten aihepiirin ja antaa esimerkkejä mahdollisista tutkimusaiheista, mutta jättää tutkijoille varsinaisten tutkimuskysymyksien määrittelyn ja tutkimuksen sisällön tarkemman rajauksen.

Kaupunkitutkimusohjelmasta rahoitetaan tutkimuksia, jotka perustuvat tieteelliseen viitekehykseen ja tuottavat tuloksia, jotka ovat merkittäviä akateemisin kriteerein, mutta myös sovellettavissa kaupungin kehittämistoiminnassa. Ohjelman erityispiirre on, että kaupunkiorganisaation ja yliopistojen välisen yhteiskehittelyn tavoite on viety laajasti käytäntöön yhteistoiminnan eri vaiheissa.

Merkittävin rahoitusmuoto ovat ohjelman omat tutkimusrahoituskilpailut, joita on järjestetty vuosittain. Ohjelma myös osa- tai täydennysrahoittaa muiden ulkoisten rahoittajien rahoittamia hankkeita ja tarjoaa niille muuta apua kaupunkiorganisaation kanssa toimimisessa, sekä hankkeistaa suoraan pienempiä täsmätutkimuksia kaupunkiorganisaation akuuttien tarpeiden mukaisesti. Ohjelma niin ikään järjestää vuosittain kilpailun kannusteapurahoista kaupunkitutkimusohjelmaa toteuttaviin Pro Gradu-tutkielmiin.

Ohjelmasta rahoitettavan tutkimuksen ei tarvitse välttämättä sisältää Turkua koskevaa empiiristä tutkimusta. Sen sijaan tutkimus voi käsitellä yleisemmin jonkin ilmiön muutosta ja sen vaikutusta kaupunkikehitykseen, tai jotain toista kaupunkia tai kaupunkeja, mikäli niistä saatava tieto on perustellusti hyödyllistä Turun kehittämisen kannalta. Kaupunkikehityksen ilmiöt ja pyrkimykset vaikuttaa niihin etenkin pohjoiseurooppalaisissa Turun kokoisissa tai alueelliselta merkityksiltään samantyyppisissä kaupungeissa ovat erityisen mielenkiintoisia vertailukohteita. Kansainvälisten vertailujen ja yleisemmin ilmiöiden kansainvälisen suhteuttamisen näkökulmaa pyritään lisäämään uudella ohjelmakaudella.

Ohjelma on kaupungin ja yliopistojen toimintamalli yhtä aikaa tieteellisesti korkeatasoisen ja kaupungin kannalta hyödyllisen tutkimuksen edistämiseksi. Turun mallilla on maine onnistuneena kaupungin ja yliopistotutkimuksen yhteistyömuotona sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Sopimus Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun kaupungin yhteistyöstä kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi

Edellisten ohjelmakausien tapaan (kh 29.9.2014 § 369, kh 27.4.2010 § 246) yhteistyöstä on laadittu kaupungin, Turun yliopiston ja Åbo Akademin välinen sopimus kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi.

Sopimusluonnoksessa on kuvattu tutkimusjohtajan tehtävät, ohjausryhmän kokoonpano ja osapuolten muut velvoitteet. Sopimus on voimassa 2024 saakka.

Turun yliopisto ja Turun kaupunki vastaavat tutkimusjohtajan palkkauskustannuksista yhdessä siten, että Turun kaupunki maksaa kuluista 90 prosenttia vuosittain (2020–2024), kuitenkin enintään 100.000 € vuodessa. Turun kaupungin vuoden 2020 talousarvioon on kustannuspaikalle 11006 Kh/Sopimukseen perustuvat avustukset, tilastollinen tilaus 407358 Kh/Kaupunkitutkimus varattu määräraha sopimuksen mukaisten tehtävien suorittamiseen.

Kaupunkitutkimusohjelman mukaisiin tutkimushankkeisiin varattavat määrärahat määritellään erikseen vuosittaisessa talousarviossa.

Liite 1Turun kaupunkitutkimusohjelma 2019-2023

Liite 2Sopimus Turun kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi vuosille 2020-2024

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että tämä päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoTurun yliopisto
aoÅbo Akademi
tiedKonsernihallinto, elinkeino, osaaminen ja kaupunkitutkimus
tpvKonsernihallinto, lakiasiat
tiedXXXXX


Liitteet:

Kh § 459
Liite 1:Turun kaupunkitutkimusohjelma 2019-2023
Liite 2:Sopimus Turun kaupunkitutkimusohjelman toteuttamiseksi vuosille 2020-2024