Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja18511.11.2019 

13170-2019 (00 00 01, 00 01 05)

Resurssiviisauden tiekartta -hanke

Kehittämispäällikkö Risto Veivo ja erityisasiantuntija Tiina Vikman 7.11.2019:

Turun kaupunki ja Sitra ovat toteuttaneet vuodesta 2015 alkaen kestävän kehityksen kumppanuutta, joka on johtanut useiden merkittävien uusien ratkaisujen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Kestävän kehityksen kumppanuus on edistänyt Turun kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja resurssiviisauden periaatteiden valmistelua ja toteuttamista sekä levittämistä muihin kaupunkeihin ja kuntiin Suomessa ja kansainvälisesti.

Osana yhteistyötä luotiin esimerkiksi Turun resurssiviisauden tiekartta vuonna 2015 ja käynnistettiin Varsinais-Suomen kiertotalouden tiekarttatyö vuosina 2016 - 2017. Resurssiviisauden edistämiseen on Suomessa viime vuosina ryhtynyt merkittävä määrä kuntia ja kaupunkeja, ja kiertotalous on noussut vahvaksi globaaliksi kehitysteemaksi.

Turun kaupunginjohtajan ja Sitran yliasiamiehen 1.2.2019 allekirjoittamalla sopimuksella (Kestävän kehityksen kumppanuus) Turku ja Sitra jatkavat tuloksellista yhteistyötään ilmastopositiivisen yhteiskunnan, kiertotalouden ja resurssiviisaan yritystoiminnan kehittämiseksi. Osapuolten yhteisenä tavoitteena on vahvojen esimerkillisten ilmastoratkaisujen avulla inspiroida ja haastaa erityisesti kaupunkeja ja samalla myös muita ilmastopolitiikan toimijoita parantamaan ilmastotavoitteitaan sekä kehittämään ja toteuttamaan toimenpiteitä nopeammin ja vaikuttavammin – kohti ilmastopositiivisia kaupunkeja, Suomea ja maailmaa.

Em. tavoitteiden saavuttamiseksi Turku ja Sitra toteuttavat yhdessä hankkeita, joihin kumpikin osapuoli kohdistaa tarvittavan asiantuntemuksen ja muut resurssit sekä kantaa vastuunsa toteutuksesta mahdollisimman tuloksellisesti ja laadukkaasti. Hankkeiden tuloksena voi syntyä suosituksia, raportteja, kokeiluja ja uusia toimintatapoja. Hankkeita ohjataan yhdessä, niiden tulokset ovat pääsääntöisesti julkisia ja niitä viestitään aktiivisesti relevanteille kohderyhmille sekä julkisuuteen. Osapuolet voivat myös osallistaa hankkeisiin muita toimijoita. Osapuolten erityisinä yhteisinä haasteina on saada kuntalaiset, yritykset ja yhteisöt entistä vahvemmin mukaan ilmastopositiivisuuden luomiseen sekä vahvistaa edelleen kiertotalouden ja ilmastotoimien yhteyttä kaupungeissa ja kansainvälisesti.

Kaikissa hankkeissa pyritään luomaan uusia ratkaisuja ja toimintamalleja, jotka ovat laajasti kiinnostavia ja toteutettavissa sekä viestimään tuloksista yhdessä mahdollisimman vaikuttavasti. Sopimuksen mukaisen yhteistyön ohjaamiseksi osapuolet ovat perustaneet yhteisen johtoryhmän, johon kuuluvat jäseninä Turun kaupunginjohtaja ja Sitran yliasiamies sekä heidän nimeämänsä muut henkilöt.

Turun seudun resurssiviisauden tiekartta (Turku Resource Wisdom Roadmap, RWR) on yhteistyösopimuksen mukainen ja em. yhteisessä johtoryhmässä käsitelty hanke, johon Turku ja ICLEI hakivat yhdessä osarahoitusta Sitralta, ja Sitra teki hankkeelle positiivisen rahoituspäätöksen ajalle 1.8.2019 - 28.2.2020 (Inception Phase). Hanke on vaiheistettu ja suunniteltu kokonaisuutena vuosille 2019 - 2021. Sitra on myös ilmaissut jo valmiutensa rahoittaa hanketta edelleen vuosina 2020-2021. Hankkeesta on tehty Sitran ja Turun kaupungin välinen rahoitussopimus (Inception Phase) ja hankkeen toteutus on aloitettu hankesuunnitelman mukaisesti elokuussa 2019. Hankkeen johtajana toimii kehittämispäällikkö Risto Veivo ja projektipäällikkönä erityisasiantuntija Tiina Vikman. ICLEI:n puolella hankkeen projektipäällikkönä toimii Circular Development Officer Marion Guénard ja hankkeen ohjaukseen osallistuu myös pääsihteeri Gino Van Begin.

Hankkeessa pyritään uudella tavalla yhdistämään resurssiviisauden ja kiertotalouden tavoitteet Turun seudulla sekä soveltamaan ja edelleen kehittämään ICLEI:n kiertotalousagendaa (Circular Development) sekä vahvistamaan ICLEI:n globaalia kiertotalouden kehitysryhmää (Green Circular Cities Coalition). Turku on kaupunginjohtajan linjauksella hakeutunut mukaan kehitysryhmään elokuussa 2018. Kiertotalous on yksi ICLEI:n viidestä globaalista pääkehitysteemasta ja kehitysryhmään osallistuminen merkitsee kaupungille sekä sen alueellisille kumppaneille merkittäviä uusia mahdollisuuksia profiloitua ja verkostoitua maailmanlaajuisesti kiertotalouden edelläkävijöiden ja edistäjien kanssa.

Inception Phase 1.8.2019 - 28.2.2020 luo pohjan hankkeen jatkovaiheille, joiden avulla Turun seudun resurssiviisauden tiekartta valmistuu vuonna 2021 ja esitellään globaalisti ICLEI:n yleiskokouksessa 2021. Hanke antaa myös merkittävää pohjaa Turun kaupungin toiminnan ja strategian uudistamiselle jo hankkeen aikana ja erityisesti vuonna 2021 käynnistyvään kaupunkistrategian uudistamiseen.

Inception Phase -hankkeen käynnistyttyä elokuussa 2019, on myös sen ohjausryhmä jo rekrytoitu ja aloittanut työnsä. Hankesuunnitelman ja rahoitussopimuksen mukaisesti on ohjausryhmä myös päätöksellä asetettava.

Liite 1                                  Hankesuunnitelma/hakemus ja Turun ja Sitran kestävän kehityksen kumppanuussopimus

Liite 2                                  "Alueellisen resurssiviisauden tiekartansuunnittelu" -hankkeen rahoitussopimus

Esitämme, että kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman toimii hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana sekä asettaa Turun seudun resurssiviisauden tiekartta (Turku Resource Wisdom Roadmap, RWR) -hankkeelle seuraavan ohjausryhmän:

·         Pekka Sundman, pj

·         Riikka Leskinen, vpj. (Valonia)

·         Marion Guénard, vpj. (ICLEI World Secretariat)

·         Tiina Vikman, erityisasiantuntija, hankkeen projektipäällikkö (siht./esittelijä)

·         Risto Veivo, kehittämispäällikkö, hankkeen johtaja)

·         Gino Van Begin, Secretary-General (ICLEI World Secretariat)

·         Yun Yang (ICLEI East Asia)

·         Marleena Ahonen (Sitra)

·         Olli Hakala (Varsinais-Suomen ELY-keskus)

·         Juha Kaskinen (Tulevaisuuden tutkimuskeskus)

·         Essi Silvonen (Tulevaisuuden tutkimuskeskus)

·         Sini Ilmonen (Lounais-Suomen Jätehuolto Oy)

·         Aleksis Klap (Varsinais-Suomen maakuntaliitto)

·         Linda Fröberg-Niemi (Turku Science Park Oy)

·         Piia Nurmi (Turun ammattikorkeakoulu)

·         Björn Grönholm (UBC Sustainable Cities Secretariat ja Turun kaupungin hankekehitysyksikkö)

Ohjausryhmän jäsenet nimeävät itselleen varajäsenen organisaatiostaan.

Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata resurssiviisauden tiekartan valmistelua ja sisällöllistä etenemistä Turun kaupungin ja ICLEI:n valmisteleman hankesuunnitelman mukaisesti sekä tukea hankkeen strategista onnistumista, resursointia, yhteyksiä ja viestintää.

Ohjausryhmä asetetaan tällä päätöksellä ajalle 1.8.2019 – 31.12.2021. Hankkeen täysimääräinen toteutuminen edellyttää kuitenkin, että hanke saa rahoituksen myös seuraaviin vaiheisiin.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin hyväksyä edellä olevan esityksen Turun seudun resurssiviisauden

tiekartta –hankkeen asettamisesta.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

aoXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
aoXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 185
Liite 1:Hankesuunnitelma/hakemus ja Turun ja Sitran kestävän kehityksen kumppanuussopimus
Liite 2:"Alueellisen resurssiviisauden tiekartan suunnittelu" -hankkeen rahoitussopimus