Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä 
Johtaja1709.09.2019 

4024-2019 (02 05 01)

Fraunhofer -yhteistyön jatkovalmistelu

Johtava asiantuntija Esa Tuomisto, 9.9.2019:

Turun kaupunki ja alueen korkeakoulut ovat 2018-2019 avanneet yhteistyötä useisiin eurooppalaisiin valmistavan teknologiateollisuuden tutkimus- ja koulutuslaitoksiin. Uudet yhteistyöavaukset ovat osa Teknologiakampus Turku -toimintakonseptia ja sen muodostamaa kehittämistoimenpiteiden kokonaisuutta, jolla pyritään tekniikan alan osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen vahvistamiseen Turussa laaja-alaisesti ja pitkäjänteisesti.

Tavoite on monipuolistaa tekniikan alan tutkimus- ja koulutusyhteistyötä ja avata Turun alueen yrityksille uusia väyliä liittyä teknologian ja palveluliiketoiminnan kehittämishankkeisiin sekä kytkeytyä tiiviimmin erityisesti alan eurooppalaiseen huippuosaamiseen.

Saksalainen Fraunhofer -säätiö on Euroopan vahvin soveltavan tutkimuksen organisaatio, jolla on yksinomaan Saksassa yli 70 eri teknologia-aloille erikoistunutta tutkimusinstituuttia sekä laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto.

Münchenissä pääpaikkaansa pitävän Fraunhofer -säätiön sekä kolmen eri puolilla Saksaa sijaitsevan Fraunhofer -instituutin edustajat vierailivat Turussa 3.-5. syyskuuta. Vierailun yhteydessä Turussa 4.9. järjestetty Fraunhofer Day -seminaari kokosi yhteen yli 80 Turun alueen teollisuuden, yliopistojen ja korkeakoulujen, kehittäjäorganisaatioiden sekä Fraunhoferin edustajaa tarkastelemaan konkreettisia edellytyksiä ja sisältöjä rakentuvalle yhteistyölle sekä hahmottelemaan tiekarttaa yhteistyön jatkolle.

Jatkoyhteistyön tiekartassa yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin Fraunhoferin ns, Project Centerin perustaminen Turkuun ja sitä koskevan valmistelun käynnistäminen välittömästi sekä Turussa että Saksassa. Valmistelun sisältöinä tulevat olemaan:

·         Project Centerin tieteellisen ydinkompetenssin (tutkimusalueen) määrittely ja valinta; pohjautuen Teknologiakampuksessa parhaillaan meneillään olevaan tutkimusstrategiatyöhön;

·         Turulle yhteistyökumppaniksi parhaiten soveltuvan Fraunhoferin tutkimusinstituutin määrittely ja valinta;

·         Yhteisen Business Planin laatiminen Project Centerille.

Valmistelu edellyttää paitsi aktiivista yhteyttä Fraunhoferiin myös merkittävässä määrin Turun alueen sisäistä konseptointia ja kehittämistyötä. Valmiuksia ja kompetensseja on koottava yhteen ja esimerkiksi Koneteknologiakeskus Turku Oy:n rooli tutkimus- ja kehitysympäristönä on tässä yhteydessä otettava tarkasteluun.

Tavoiteaikataulu valmisteluprosessin läpiviemiselle on n. kuusi kuukautta, jonka puitteissa asia on mahdollista saada päätösvalmiiksi puolin ja toisin.

Fraunhoferin kanssa on sovittu, että kumpikin osapuoli nimeää valmisteluun yhteyshenkilönsä. Turussa valmisteluun tulisi rekrytoida päätoiminen projektipäällikkö kuuden kuukauden määrärajaksi Teknologiakampuksen tiimiin siten, että palkkauspäätöksen tekee ja työnantajavelvoitteet ottaa vastatakseen jokin Teknologiakampuksen korkeakouluista.

Esitän, että Turun kaupunki osoittaa Fraunhofer -yhteistyön jatkovalmistelua varten 40.000 euron määrärahan . kustannuspaikalta 11004 tilaus 400092 Kh/Kilpailukykyohjelman hankkeet. Määräraha on tarkoitettu valmistelusta vastaavan projektipäällikön palkkaus- ja toimintakuluihin ja se maksetaan laskua vastaan projektipäällikön työnantajaksi ryhtyvälle Teknologiakampuksen yhteistyökorkeakoululle

Johtaja Pekka Sundman:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki osoittaa Fraunhofer -yhteistyön jatkovalmistelua varten 40.000 euron määrärahan kustannuspaikalta 11004 tilaus 400092 Kh/Kilpailukykyohjelman hankkeet. Määräraha on tarkoitettu valmistelusta vastaavan projektipäällikön palkkaus- ja toimintakuluihin ja se maksetaan laskua vastaan projektipäällikön työnantajaksi ryhtyvälle Teknologiakampuksen yhteistyökorkeakoululle.

Pekka Sundman:

johtaja

Jakelu

tiedTurun AMK
tiedTurun yliopisto
tiedYrkeshögskolan Novia
tiedÅbo Akademi
tiedXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX