Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strategia ja kehittäminen 
Strategia- ja kehittämisjohtaja409.09.2019 

10591-2019 (02 08 00, 00 01 05)

ProKoulu-koulutus viiden koulun opetushenkilöstölle

Projektipäällikkö Mari Kontio 8.8.2019        

Syrjäytymisen ehkäiseminen on yksi kuudesta painopistealueesta Smart and Wise Turku -kärkihankkeessa. Tavoitteena on tukea erityisesti 15-29 -vuotiaiden nuorten ja nuorten aikuisten sekä perheiden syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä hyödyntäen laaja-alaisesti kohderyhmään ja asuinalueisiin liittyviä mittareita, data-analytiikkaa ja tutkimustuloksia. Lisäksi yhtenä tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä erikseen valituille asuinalueille.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi syrjäytymisen ehkäisemisen ja sosiaalisesti kestävän kaupunkikehityksen edistämisen –toimenpideohjelman 28.1.2019 (§ 7). Osana painopistealueen toimenpideohjelmaa on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia heidän kasvuympäristöissään sekä vahvistaa opetushenkilöstön osaamista lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa. ProKoulu on tutkimustietoon perustuva käyttäytymisen ongelmien ennaltaehkäisemiseen kehitetty koko koulun toimintamalli, jota on kehitetty Opetus- ja Kulttuuriministeriön rahoituksella Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston sekä Niilo Mäki Instituutin yhteistyönä. ProKoulu toimintamallissa koululle luodaan yhteiset tavoitteet ja oppilaiden käyttäytymistä ohjataan positiivisen palautteen avulla.

ProKoulussa toimintakulttuuria kehitetään vaiheittain tukemaan opettajien kasvatusosaamista ja kaikkien oppilaiden käyttäytymisen oppimista. Käyttäytymiseen kohdentuva hyvä yleinen tuki ja oppilaiden ohjaaminen positiivisen palautteen antamisella ovat ensisijaisia toivotun käyttäytymisen opettamisessa. Siihen kuuluu myös, että aikuiset puuttuvat oppilaiden ei-toivottuun käyttäytymiseen yhdessä sovituilla tavoilla. Yleisen tuen lisäksi oppilaiden käyttäytymisen tukemiseksi on hankkeessa kehitetty myös tutkimusnäyttöön perustuvia menetelmiä tehokkaampaan, yksilölliseen tukeen.

ProKoulu -koulutuksesta on saatu tarjous oppimisvaikeuksien tutkimusyksikkö Niilo Mäki Instituutilta. Sivistystoimialan hallinto toteuttaa ProKoulu -koulutusta yhteensä viiden koulun henkilöstölle (Hannunniitun, Hepokullan, Ilpoisten, Paattisten ja Puropellon koulut). Koulutus toteutetaan kolmessa vuodessa. Hankinnan kokonaiskustannukset kolmelle vuodelle ovat yhteensä 80.370 € (alv 0 %). Ensimmäisen vuoden (2019) kustannukset sekä muut kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksessä (Kasvatus- ja opetuslautakunta, 19.6.2019 § 89) mainitut muut kustannukset kohdennetaan maksettavaksi sivistystoimialan Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen 2018 -projektin määrärahoista.

Smart and Wise Turku -hankkeen syrjäytymisen ehkäiseminen painopistealueelta maksettavat kustannukset vuosille 2020 ja 2021 ovat yhteensä enintään 30.200 € (alv 0 %):

Koulutuskokonaisuus toisena ja kolmantena vuonna pitää sisällään ProKoulu -ohjauksen jatkaville viidelle koululle. Kokonaisuus sisältää koulutustilaisuuksia, ProKoulu -ohjaajien perehdytyksen ja työnohjausta.

Kaupunki omistaa oikeudet tilauksen tuotoksina syntyviin materiaaleihin.

Hankinta ylittää kansallisen kynnysarvon. Konsernihallinnon strateginen hankinta on toteuttanut tietopyynnön Hilma-järjestelmässä. Strategisesta hankinnasta saadun tiedon mukaan suorahankintaperuste on täyttynyt ja koulutus voidaan hankkia tietopyyntöön vastanneelta Niilo Mäki Instituutilta.

Johtaja Tuomas Heikkinen puoltaa hankintaa.

EhdotusEsitän, että viiden alakoulun ja yhden yläkoulun opetushenkilöstön vuosien 2020 ja 2021 ProKoulu -koulutus hankitaan oppimisvaikeuksien tutkimusyksiköltä Niilo Mäki Instituutilta siten, että kustannukset ovat vuonna 2020 enintään 15.100 € (alv 0 %) ja vuonna 2021 enintään 15.100 € (alv 0 %), yhteensä enintään 30.200 € (alv 0 %). Kustannukset kohdistetaan Smart and Wise Turku -hankkeen vuosien 2020 ja 2021 talousarviomäärärahoista kustannuspaikalle 11612 tilastollinen tilaus 604554 KH/SAWT/Syrjäytymisen ehkäiseminen.

PäätösStrategia- ja kehittämisjohtaja Jussi Vira 9.9.2019:

Päätin, että

- viiden alakoulun ja yhden yläkoulun opetushenkilöstön vuosien 2020 ja 2021 ProKoulu -koulutus hankitaan oppimisvaikeuksien tukiyksiköltä Niilo Mäki Instituutilta edellä mainittujen perustelujen mukaisesti siten, että Smart and Wise Turku hankkeen kustannukset ovat vuonna 2020 enintään 15.100 € (alv 0 %) ja vuonna 2021 enintään 15.100 € (alv 0 %), yhteensä enintään 30.200 € (alv 0 %)

- kustannukset kohdistetaan Smart and Wise Turku -hankkeen vuosien 2020 ja 2021 talousarviomäärärahoista kustannuspaikalle 11612 tilastollinen tilaus 604554 KH/SAWT/Syrjäytymisen ehkäiseminen

- kaupunki omistaa oikeudet tilauksen tuotoksina syntyviin materiaaleihin.

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävällä kirjallisella toimitussopimuksella. Päätös voi muuttua hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

 

Jussi Vira

Strategia- ja kehittämisjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje on liitteenä.

Jakelu

aoNiilo Mäki Instituutti
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX