Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen HR 
Henkilöstöjohtaja/sarja A20026.08.2019 

6833-2018 (01 02 00)

Tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehtyjen virheiden korjaaminen

Vs. Palvelussuhdepäällikkö Hanna Haukkasalo 22.8.2019:

KVTES:n palkkausjärjestelmän perusajatuksena on, että tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden perusteella. KVTES:ssa tarkastellaan tehtävän vaativuutta palkkahinnoittelukohdittain, ellei muuta ole paikallisesti sovittu.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ns. automaattinen tehtäväkohtaisen palkan alentamismenettely esimerkiksi puuttuvan tutkinnon perusteella ei ole sopimuksen tulkinnan mukainen, mikäli se ei perustu tehtävän vaativuuden arviointiin. Työnantaja määrittelee tehtäväkohtaisen palkan tason tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmänsä perusteella.

XXXXX on toiminut Turun kaupungin palveluksessa määräaikaisessa palvelussuhteessa hoitajan tehtävänimikkeellä. XXXXX hoitaessa hoitajan työtehtäviä on hänen tehtäväkohtaisesta palkastansa tehty ns. epäpätevyysalennus perusteetta. XXXXX palkkausta on korjattava niiltä osin, kun epäpätevyysalennusta on käytetty perusteettomasti.

XXXXX palvelussuhteissa Turun kaupungille on ollut katkos aikavälillä 4.9.2016 –10.10.2016, joten palkkasaatavaa koskeva vaatimus on vanhentunut niiltä osin, kun kyse on palvelussuhteista ennen 5.9.2016. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Työsuhteen päätyttyä em. saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että XXXXX tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehdyt virheet korjataan poistamalla hänelle tehdyt perusteettomat epäpätevyysalennukset seuraavilta ajanjaksoilta:

10.10.2016 - 16.10.2016

15.2.2018 - 16.2.2018

19.2.2018 - 25.2.2018

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

Jakelu

aoXXXXX
tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX