Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen HR 
Henkilöstöjohtaja/sarja A19716.08.2019 

6833-2018 (01 02 00)

Tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehtyjen virheiden korjaaminen

Vs. Palvelussuhdepäällikkö Hanna Haukkasalo 16.8.2019:

KVTES:n palkkausjärjestelmän perusajatuksena on, että tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden perusteella. KVTES:ssa tarkastellaan tehtävän vaativuutta palkkahinnoittelukohdittain, ellei muuta ole paikallisesti sovittu.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ns. automaattinen tehtäväkohtaisen palkan alentamismenettely esimerkiksi puuttuvan tutkinnon perusteella ei ole sopimuksen tulkinnan mukainen, mikäli se ei perustu tehtävän vaativuuden arviointiin. Työnantaja määrittelee tehtäväkohtaisen palkan tason tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmänsä perusteella.

XXXXX on toiminut Turun kaupungin palveluksessa määräaikaisissa palvelussuhteissa lastentarhaopettajan tehtävänimikkeellä. XXXXX hoitaessa lastentarhaopettajan työtehtäviä on hänen tehtäväkohtaisesta palkastansa tehty ns. epäpätevyysalennus perusteetta. XXXXX palkkausta on korjattava niiltä osin, kun epäpätevyysalennusta on käytetty perusteettomasti.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että XXXXX tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehdyt virheet korjataan poistamalla hänelle tehdyt perusteettomat epäpätevyysalennukset seuraavalta ajanjaksolta:

14.8.2017 - 22.12.2017.

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

 

 

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

Jakelu

aoXXXXX
tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedKaupunginhallitus