Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus28320.06.20199

7686-2019 (00 00 01)

Eräiden toimikuntien asettaminen

Tiivistelmä: -

Kh § 283

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 11.6.2019:

Kaupunginhallitus on eri päätöksillään asettanut puheenjohtajatoimikunnan, luottamuselintoimikunnan, avustustoimikunnan ja nimistötoimikunnan.

Puheenjohtajatoimikunta

Kaupunginhallituksen tulisi asettaa puheenjohtajatoimikunta toimikaudelleen ja nimetä toimikunnan puheenjohtaja, jäsenet ja sihteeri.

Toimikunnan puheenjohtajana on kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ja jäseninä ovat kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat. Toimikunnan sihteerinä on toiminut johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen.

Puheenjohtajatoimikunnan toimintaan liittyen kaupunginhallitus on 18.2.2013 § 88 päättänyt,

että kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajalla on puhe- ja läsnäolo-oikeus puheenjohtajatoimikunnan kokouksissa,

että puheenjohtajan ollessa estynyt toimii toimikunnan puheenjohtajana kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja,

että kaupunginjohtaja osallistuu pysyvänä asiantuntijana puheenjohtajatoimikunnan kokouksiin,

että puheenjohtajatoimikunta voi myöntää läsnäolo-oikeuden toimikunnan kokouksiin myös muille asiantuntijoille ja

että puheenjohtajatoimikunta voi kokoontua suppeammassa kokoonpanossa puheenjohtajan kutsun mukaisesti.

Luottamuselintoimikunta

Kaupunginhallituksen tulisi asettaa toimikaudelleen luottamuselintoimikunta ja nimetä toimikunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsenet ja sihteeri.

Toimikunnassa on päättymässä olevalla kaudella ollut puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi viisi muuta jäsentä. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Ville Laakso ja varapuheenjohtajana Olli Välke. Toimikunnan jäseniä ovat Cecilia Achrén, Leo Haltsonen, Pirjo Lampi, Petja Raaska ja Lauri Simola. Toimikunnan sihteerinä on toiminut kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors.

Avustustoimikunta

Kaupunginhallituksen tulisi asettaa toimikaudelleen avustustoimikunta.

Toimikunnassa on päättymässä olevalla kaudella ollut puheenjohtajan lisäksi neljä muuta jäsentä. Niko Aaltonen on toiminut toimikunnan puheenjohtajana. Toimikunnan jäseniä ovat Kristiina Hellsten, Mikael Miikkola, Mikaela Sundqvist ja Johannes Yrttiaho.

Toimikunnan valmistelu- ja sihteeriresurssi on osoitettu konsernihallinnosta.

Nimistötoimikunta

Kaupunginhallituksen tulisi asettaa toimikaudelleen nimistötoimikunta.

Toimikunnassa on päättymässä olevalla kaudella ollut puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kahdeksan muuta jäsentä. Christer Hummelstedt on toiminut toimikunnan puheenjohtajana ja Veikko Laakso varapuheenjohtajana. Toimikunnan jäseniä ovat Mikael Andersson, Jouni Elomaa, Piia Hallanheimo, Juri Nummelin, Maija Perho, Peura Aaja, Lassi Saressalo ja Jasmine Westerlund.

Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja on nimennyt toimikunnalle esittelijän ja sihteerin mahdollisine varahenkilöineen.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää asettaa puheenjohtajatoimikunnan, luottamuselintoimikunnan, avustustoimikunnan ja nimistötoimikunnan toimikaudelleen siten, että toimikuntien toimikausi päättyy kun uusi kaupunginhallitus on asettanut uudet toimikunnat.

PäätösKaupunginhallitus päätti asettaa puheenjohtajatoimikunnan, luottamuselintoimikunnan, avustustoimikunnan ja nimistötoimikunnan toimikaudelleen siten, että toimikuntien toimikausi päättyy kun uusi kaupunginhallitus on valinnut em. toimikunnat. Toimikuntiin nimettiin puheenjohtajat, jäsenet ja sihteerit seuraavasti:

Puheenjohtajatoimikunta

PjLauri Kattelus
JäsenOlli A. Manni
 Saara Ilvessalo
 Piia Elo
 Mervi Uusitalo
 Ville Tavio
 Jarmo Laivoranta
 Nicke Wulff
 Jaana Auvinen
 Ville Auvinen
Sihteerijohtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen

Luottamuselintoimikunta

PjVille Laakso
VpjOlli Välke
JäsenPetja Raaska
 Lauri Simola
 Pirjo Lampi
 Cecilia Achrén
 Leo Haltsonen
Sihteerikaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors

Avustustoimikunta

PjNiko Aaltonen
JäsenMikaela Sundqvist
 Petra Peltonen
 Pirjo Rinne
 Mikael Miikkola

Nimistötoimikunta

PjChrister Hummelstedt
VpjVeikko Laakso
JäsenAaja Peura
 Jasmine Westerlund
 Juri Nummelin
 Jouni Elomaa
 Maija Perho
 Lassi Saressalo
 Mikael Andersson
 Piia Hallanheimo

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan asettaminen tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi elokuun 2019 aikana.

Päätös asiassa tehtiin Vornasen Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

tpvSarastia Oy
aoTehtävään valitut
tiedAvustustoimikunta
tpvKonsernihallinto, yhteiset hallintopalvelut
tiedLuottamuselintoimikunta
tiedNimistötoimikunta
tiedPuheenjohtajatoimikunta