Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Tarkastuslautakunta 2017-20215123.05.20195
Kaupunginhallitus26610.06.201922

5160-2019 (02 02 01)

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2018 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2018 (Kv)

Tiivistelmä: -

Tlk2017- § 51

Revisiotoimisto 20.5.2019:

 

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 25.3.2019 § 127 päättänyt allekirjoittaa vuoden 2018 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi (diaari 2988-2019 (02 06 01)).

 

Kuntalain (410/2015) 123 §:n mukaan tilintarkastajan on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on tarkastettava:

 

1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;

 

2) antavatko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

 

3) ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita;

 

4) onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia ohjeita, jolleivat ne ole ristiriidassa lain, hallintosäännön tai julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan kanssa. Havaitsemistaan olennaista epäkohdista tilintarkastajan on ilmoitettava viipymättä kunnanhallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

 

Kuntalain (410/2015) 125 §: Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely

”Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.

 

Turun kaupungin tilintarkastusta koskevan sopimuksen mukaan tilintarkastaja antaa kaupunginvaltuustolle osoitetun tilintarkastuskertomuksen vuosittain huhtikuun loppuun mennessä. Mikäli tilintarkastuskertomusta ei tarkastuskohteesta johtuvista syistä voida antaa em. ajankohtaan mennessä, on kertomus annettava joka tapauksessa viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

 

Turun kaupungin tilintarkastaja, KPMG Oy Ab, tilintarkastusyhteisö, vastuunalaisena tilintarkastajana JHT, KHT Jorma Nurkkala on antanut tilintarkastuskertomuksen 2018 ja esitellyt tilintarkastuskertomuksen sisältöä tarkastuslautakunnan kokouksessa 25.4.2019.

 

Kuntalain (410/2015) 125 §:n mukaan, ”jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.

 

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto.

 

Tarkastuslautakunta päätti 25.4.2019 merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2018 ja todeta, että tilintarkastuskertomus ei tilintarkastajan mukaan sisällä sellaisia kuntalain 125 §:ssä tarkoitettuja muistutuksia, joista tarkastuslautakunnan on lain mukaan hankittava asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Tarkastuslautakunta päätti antaa revisiotoimistolle tehtäväksi valmistella asiassa kaupunginvaltuustolle tehtävä esitys.

 

Liite 1                                  KPMG Oy Ab, tilintarkastusyhteisö, JHT, KHT Jorma Nurkkala 25.4.2019:

Tilintarkastuskertomus 2018

 

Tarkastuksen tulokset tilintarkastuskertomuksen mukaan:

 

Kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti.

 

Kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti.

 

Valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot ovat oikeita.

 

Kaupungin tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta.”

 

Tilintarkastuskertomuksessa on esitetty lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä:

 

Lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä:

 

Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä.

 

Esitämme vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta.”

 

Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta.

 

Kuntalain 125 §:n mukaan valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

 

Kaupunginreviisori Kari Koivuluhta:

 

Ehdotus        Tarkastuslautakunta päättää

lähettää tilintarkastuskertomuksen tiedoksi kaupunginhallitukselle,

esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto

merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedokseen ja päättää

hyväksyä kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksen

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2018 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

Lisäksi tarkastuslautakunta päättää, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastetaan tässä kokouksessa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Tarkastuslautakunta totesi seuraavat esteellisyydet, minkä osalta henkilö ei osallistunut asian käsittelyyn:

Varapuheenjohtaja Riikka Oksanen kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta.

Jäsen Tuija Ollikkala Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ja Kiinteistö Oy Turun Monitoimihallin osalta.

Jäsen Anne Aholainen Turun Vesihuolto Oy:n osalta.

Kh § 266

Liite 1KPMG Oy Ab, tilintarkastusyhteisö, JHT, KHT Jorma Nurkkala 25.4.2019: Tilintarkastuskertomus 2018

Tarkastuslautakunnan ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää,

merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedokseen,

hyväksyä kaupungin vuoden 2018 tilinpäätöksen ja

myöntää vastuuvapauden kaupungin hallintoa ja taloutta vuonna 2018 hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille.

PäätösAsia lähetettiin kaupunginvaltuustolle.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto


Liitteet:

Tlk2017- § 51
Liite 1:KPMG Oy Ab, tilintarkastusyhteisö, JHT, KHT Jorma Nurkkala 25.4.2019: Tilintarkastuskertomus 2018

Kh § 266
Liite 1:KPMG Oy Ab, tilintarkastusyhteisö, JHT, KHT Jorma Nurkkala 25.4.2019: Tilintarkastuskertomus 2018