Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen HR 
Henkilöstöjohtaja/sarja A13830.04.2019 

6833-2018 (01 02 00)

Korjaus henkilöstöjohtajan päätökseen 11.04.2019 § 121

Vs. Palvelussuhdepäällikkö Hanna Haukkasalo 29.4.2019:

XXXXX on tehnyt Turun kaupungille vaatimuksen perusteettomien epäpätevyysalennusten korvaamisesta.  Henkilöstöjohtajan päätöksellä 11.04.2019 § 121 hylättiin XXXXXpalkkasaatavaa koskeva vaatimus työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan vanhentuneena.

XXXXX on kuitenkin vuonna 2016 työskennellyt kaksi päivää virkasuhteessa, joiden osalta perusteeton epäpätevyysalennus tulisi korjata. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan viranhaltijan on esitettävä virkasuhteesta johtuvaa palkkaa tai muuta taloudellista etuutta koskeva kirjallinen vaatimus kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona asianomainen palkkaerä tai muu etu olisi ollut maksettava tai annettava. Jos edellä tarkoitettua vaatimusta ei ole esitetty määräajan kuluessa, oikeus palkkaan tai muuhun taloudelliseen etuuteen on menetetty. Edellä todettu koskee myös henkilöä, jonka virkasuhde on lakannut. Maksimaisen virkasuhteeseen perustuva palkkasaatava on vanhentunut 1.1.2016 edeltävältä ajalta.

Viranhaltijoille ei makseta viivästyskorkoa ennen 1.4.2016 syntyneestä palkkasaatavasta. Lakiin kunnallisesta viranhaltijasta tuli tuosta ajankohdasta lukien määräykset viivästyskoron maksamisesta.  Ennen lain voimaantuloa erääntyneeseen saatavaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Hallintosäännön 80 §:n mukaan henkilöstöjohtajan tehtävänä on päättää virka- ja työehtosopimuksen mukaisesta viran tai toimen palkkaryhmittelystä ja hinnoittelukohdasta sekä viran tai toimen palkan tai palkanosan tarkistuksesta ja muista palkka-asioista.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että XXXXX tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehdyt virheet korjataan poistamalla hänelle tehdyt perusteettomat epäpätevyysalennukset ajanjaksolta 7.1.-8.1.2016.

Oikaisuvaatimusohje mukana.

 

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

Jakelu

aoXXXXX
tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedKaupunginhallitus