Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen HR 
Henkilöstöjohtaja/sarja A13525.04.2019 

6833-2018 (01 02 00)

Tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehtyjen virheiden korjaaminen

Vs. Palvelussuhdepäällikkö Hanna Haukkasalo 24.4.2019:

KVTES:n palkkausjärjestelmän perusajatuksena on, että tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden perusteella. KVTES:ssa tarkastellaan tehtävän vaativuutta palkkahinnoittelukohdittain, ellei muuta ole paikallisesti sovittu.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ns. automaattinen tehtäväkohtaisen palkan alentamismenettely esimerkiksi puuttuvan tutkinnon perusteella ei ole sopimuksen tulkinnan mukainen, mikäli se ei perustu tehtävän vaativuuden arviointiin. Työnantaja määrittelee tehtäväkohtaisen palkan tason tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmänsä perusteella.

Laitoshuoltaja XXXXX hoitaessa vastaavan kokin sijaisuuksia vuosina 2013 ja 2015 on hänen tehtäväkohtaisesta palkastansa tehty ns. epäpätevyysalennus perusteetta. XXXXX palkkausta on korjattava niiltä osin, kun epäpätevyysalennusta on käytetty perusteettomasti.

Palkkasaatavaa koskeva vaatimus on vanhentunut niiltä osin, kun kyse on palvelussuhteista vuonna 2013. Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Työsuhteen päätyttyä em. saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että XXXXX tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehdyt virheet korjataan poistamalla hänelle tehdyt perusteettomat epäpätevyysalennukset seuraavalta ajanjaksolta:

20.7.2015 - 16.8.2015

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

 

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
mtpvHyvinvointitoimiala
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
aoXXXXX