SIJOITUSSUUNNITELMA VUODELLE 2019

 

Sijoitusten pääperiaatteet 2019

 

Kaupungin tavoitteena on kaikissa sijoituksissa säilyttää olemassa oleva varallisuus ja tuoton osalta tavoitella kokonaisuuden osalta absoluuttista euromääräistä tuottoa. Näin ollen tuottoa ei verrata pääomamarkkinoilla saatavaan tietyn instrumentin tai indeksin tms. tuottoon. Yksittäisen sijoituksen tuotto voi kuitenkin olla negatiivinen tai positiivinen. Euromääräiset tuottotavoitteet sisältyvät pääosin kaupunginvaltuuston hyväksymään vuoden 2019 talousarvioon.

Kaupunki noudattaa sijoitustoiminnassaan hyväksyttyjen sijoitusperiaatteiden mukaisia eettisiä periaatteita sekä vastuullisuuden sijoittamisen periaatteita, jotka ottavat huomioon ympäristön, kestävän kehityksen, yhteiskunnan ja hyvään hallintotapaan liittyvät seikat varainhoidossa ja sijoituspäätöksiä tehtäessä. Lisäksi otetaan huomioon kaupungin hyväksymän strategian mukaisia arvoja, jonka eräänä tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2029 mennessä.

Tätä sijoitussuunnitelmaa noudatetaan, kunnes seuraavan vuoden sijoitussuunnitelma on hyväksytty.

 

Sijoitustavoitteet 2019

 

Kassavarannon tuotoksi arvioidaan 1,27 milj. euroa. Tämä vastaa n. 0,8 %:n keskimääräistä tuottoa. Kassavaranto oli vuodenvaihteessa 176 milj. euroa, mutta keskimäärin 154 milj. euroa vuonna 2018. Tuottoarvio on korkea nykyiseen korkotasoon verrattuna, mutta tuotot perustuvat osittain olemassa oleviin yli vuoden pituisiin sijoituksiin. Maksuliiketileiltä ei odoteta saatavan korkotuloja. Eräiltä osin maksuliiketilien korko on negatiivinen ainakin alkuvuonna. Kokonaistuotto edellyttää noin puolet keskimääräisestä kassavarannosta sijoitettavaksi pitkäaikaisiin sijoituksiin ja osa lyhytaikaisiin sijoitusvälineisiin.

Vahinkorahaston osalta on talousarvioon merkitty 1,57 milj. euron netto-tuottotavoite vuodelle 2019, joka vastaa 3,5 %:n tuottoa vuoden lopun pääomalle ja perustuu arvioidulle myönteiselle kehitykselle pääomamarkkinoilla. Tuotto muodostuu pääosin korkotuloista, osingoista ja pääomien nettovoitoista. Vahinkorahaston pääoma on n. 45,2 milj. euroa.

Lahjoitusrahastojen osalta, joiden pääoma on yhteensä 24 milj. euroa, ei ole euromääräistä tuottotavoitetta, mutta tavoitteena on positiivinen tuotto, joka mahdollistaa stipendien ja säännöissä mainitun muun tuoton jaon.

 

Sijoitusten painopistealueita 2019

 

Osa kassavarannon sijoituksista pidetään maksuvalmiuden takia maksuliiketileillä sekä likvideissä alle viiden vuoden pituisissa sijoituksissa. Maksuliiketileiltä ei nykyisessä korkotilanteessa enää saa korkotuloa. Tämän takia maksuliiketileillä oleva määrä pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä. Kuitenkin esim. palkanmaksun tai verotulopäivien yhteydessä maksuliiketileillä vaaditaan tilapäisesti n. 50 - 60 milj. euron määrää.

Joukkovelkakirjalainojen osalta painotetaan kotimaisten yritysten ja euroalueen pankkien ja yritysten liikkeeseen laskemia lainoja, joiden likviditeetti on riittävän hyvä ja tuotto on kohtuullinen. Kotimaisten yritysten liikkeelle laskemilla joukkovelkakirjalainoilla ei välttämättä ole kansainvälistä luottokelpoisuusluokitusta.

Lyhyissä (alle vuoden) rahamarkkinasijoituksissa tai joukkovelkakirjalainoissa noudatetaan normaalia sijoitusperiaatteiden mukaista hajauttamista kuitenkin siten, että yritystodistuksissa tai vastaavissa yhden osapuolen osalta rajana on viisi (5) milj. euroa. Tämä rajoitus ei kuitenkaan koske pankkien joukkovelkakirjalainoja, sijoitustodistuksia tai markkinarahatalletuksia, joihin voidaan sijoittaa rahoitus- ja sijoitusperiaatteiden osoittama määrä enintään 30 milj. euroa.

Kuntarahoituksen pääomalainoihin voidaan sijoittaa sijoitusperiaatteiden sallima enimmäismäärä kassavarannosta tai rahastoista. (Vuoden 2018 lopussa kuntarahoituksen pääomalainoihin oli sijoitettuna kassavarannosta yhteensä 2,8 milj. euroa.)

Korkotason odotetaan pysyvän ennallaan vuoden 2019 aikana. Kassavarannossa tähän on jo varauduttu aiemmin ja nykyiset korkosijoitukset eivät ole herkkiä korkotason nousulle. Vuoden vaihteen kassasijoituksilla (pääosin 1 – 4 vuoden pituisia) odotetaan saatavan vuoden aikana kohtuullinen tuotto, vaikka myös yritys- ja pankkimarginaalit kasvaisivat.

Kassavarannon sijoitusten ja pitkäaikaisten lainojen korkoriskiä tulee tarkasteltaessa kokonaisuutena. Tarvittaessa tehdään muutoksia korkojakaumiin, joka tukee kaupunkikonsernin suurista investoinneista aiheutuvaa korkoriskin hallin-taa.

Omien rahastojen osalta korkosijoitukset tukevat kaupungin maksuvalmiutta ja tämä vaikuttaa erityisesti uusien korkosijoitusten valintaan, joiden likviditeettiä ja hyvää luottokelpoisuutta korostetaan.

Rahastojen hajauttamista toteutetaan yleisesti rahastojen varojen sijoittamisella kansainvälisiin listattuihin ETF:n (Exhange Traded Funds) tai sijoitusrahastoihin kuitenkin kustannukset huomioiden sekä painottamalla ns. uusia sijoituskohteita ja uusia sijoitusvälineitä.

Vahinkorahastojen mahdollisiin vahinkotapahtumiin tulee varautua pitämällä riittävää osaa omaisuutta likvideissä sijoituksissa

Vahinkorahaston ja lahjoitusrahastojen uusien korkosijoitusten maturiteetti pidetään pääosin normaalia alhaisempana 1 – 7 vuotisissa (normaali 1 – 10 vuotta)

 

Seuraavassa taulukossa on kassavarojen sijoitussuunnitelma vuodelle 2019:

 

KASSAVAROJEN SIJOITUKSET KESKIMÄÄRIN (365 kalenteripäivän liukuva keskiarvo)

SUUNNITELMA

2019/ %

ALLOKAATIOTAVOITE VUODEN 2019 LOPUSSA

 

 

 

Pitkät korkosijoitukset (yli vuoden)

 

 

– joukkovelkakirjat

40 – 60 %

n. 70 - 100 milj. euroa

(yli vuoden pituisia sijoituksia)

 

– muut pitkät arvopaperit

sis. edell.

sis. edell.

Lyhyet korkosijoitukset

 

 

– talletukset, rahamarkkinainstrumentit, lyhyet korkorahastot ja joukkovelkakirjalainat ym.

10 – 40 %

n.5 -10 milj. euroa

käteinen (maksuliiketileillä, joille ei makseta sopimuksen mukaan korkoa tällä hetkellä )

keskimäärin 20 - 50 milj. euroa

n. 30 - 60 milj. euroa

YHTEENSÄ

100 %

 

 

Seuraavassa taulukossa on vahinkorahaston ja lahjoitusrahastojen sijoitussuunnitelma vuodelle 2019:

 

VAHINKORAHASTON JA LAHJOITUSRAHASTOJEN (koonti)

SIJOITUKSET KESKIMÄÄRIN

(taseen loppusummasta)

SUUNNITELMA

2019/ %

ALLOKAATIOTAVOITE VUODEN 2019 LOPUSSA / %

Antolainat tytäryhtiöille

 

22 %

10 milj. euroa

(vahinkorahasto)

Pitkät korkosijoitukset (yli vuoden)

 

 

- joukkovelkakirjat,

20 – 30 %

20 – 30 %

- muut pitkät arvopaperit, korkorahastot, vaihtoehtoiset korkosijoitukset

sis. edell.

sis. edell.

Lyhyet korkosijoitukset

0 – 10 %

0 – 10 %

- rahamarkkinainstrumentit ym. (ml. käteinen)

0 – 10 %

0 - 10 %

 

Sijoitusrahastot, ETF:t ja osakesijoitukset, kiinteistörahastot sekä muut vaihtoehtoiset

sijoitukset

enintään 50 %

30 – 50 %

YHTEENSÄ

100 %