Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus7711.02.201924

1699-2019 (07 02 01)

Kaupunginhallituksen ilmoitus valtuutettujen tekemistä aloitteista, joita ei vuoden 2018 loppuun mennessä ole lopullisesti käsitelty (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 77

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen 4.2.2019:

Hallintosäännön 20 luvun 131 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Käsiteltäessä valtuustossa 3 momentissa tarkoitettua luetteloa katsotaan ne aloitteet, joiden tekemisestä on luettelon käsittelyä edeltävän vuoden loppuun mennessä kulunut neljä vuotta, rauenneiksi ellei valtuusto jonkin aloitteen osalta toisin päätä.

Oheismateriaali 1Luettelo aloitteista

Oheismateriaali 2Käsitellyksi merkittävät aloitteet ja vastaukset

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi oheismateriaaleissa 1 ja 2 luetellut 31.12.2018 käsittelemättä olleet aloitteet.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää merkitä oheismateriaalin 1 aloitteet 1 ja 2 rauenneiksi ja oheismateriaalin 2 aloitteet loppuunkäsitellyiksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto