Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta6026.11.20185
Kaupunginhallitus48510.12.20189
Kaupunginhallitus50717.12.20184

4657-2018 (00 00 00, 07 02 01)

Ennakkoäänestyspaikat ja -ajat eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa 2019

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 60

Kaupunginlakimies Jukka Vanto ja lakimies Annika Nieminen 19.11.2018:

Seuraavat yleiset vaalit ovat eduskuntavaalit, jotka toimitetaan sunnuntaina 14.4.2019. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 3.–9.4.2019 (keskiviikosta tiistaihin). Kuusi viikkoa eduskuntavaalien jälkeen toimitetaan europarlamenttivaalit, joiden vaalipäivä on sunnuntai 26.5.2019. Europarlamenttivaalien ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 15.–21.5.2019 (keskiviikosta tiistaihin). Hallituksen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 17.8.2018 antamassa vastineessa todetaan muun ohella, että ensimmäiset maakuntavaalit on tarkoitus toimittaa samanaikaisesti sunnuntaina 26.5.2019 toimitettavien europarlamenttivaalien kanssa. Ei kuitenkaan ole todennäköistä, että em. vastineen mukainen maakuntavaalien aikataulu tulisi toteutumaan.

Yleiset ennakkoäänestyspaikat määrätään periaatteessa erikseen kulloisiakin vaaleja varten, mutta koska kevään 2019 vaalit toimitetaan vain kuuden viikoin välein, oikeusministeriö on suositellut, että ennakkoäänestyspaikat olisivat näissä vaaleissa samat ja että paikoista päätettäisiin samalla kertaa. Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 25.1.2019 klo 12 mennessä.

Kaupunginhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kaupungissa sekä määrää näiden aukioloajoista vaalilain mukaisesti. Oikeusministeriön asettaman aikataulun mukaisesti yleisistä ennakkoäänestyspaikoista tulisi päättää viimeistään kaupunginhallituksen 21.1.2019 klo 16 pidettävässä kokouksessa.

Oikeusministeriön ohjeen mukaan ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Ennakkoäänestyspaikkojen olisi ohjeen mukaan hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen.

Kevään 2019 eduskunta- ja europarlamenttivaaleissa olisi tarkoituksenmukaista käyttää pääosin samoja yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja kuin tammikuun 2018 presidentinvaalissa. Liitteellä 1 on 14 yleistä ennakkoäänestyspaikkaa: kirjastoja, yliopisto, kauppoja, kauppa- tai liikekeskuksia sekä kauppakeskuksessa sijaitseva yhteispalvelupiste. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja olisi yksi (keväällä 2018 avattu K-Supermarket Föri) enemmän kuin viime presidentinvaalissa. 

Edellä mainittujen lisäksi liikkuva ennakkoäänestyspaikka voitaisiin toteuttaa kirjastoautolla 6.–7.4.2019 ja 18.–19.5.2019  (lauantaista sunnuntaihin). Näille viikonlopuille on suunniteltu päivittäiset pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen. Koska kirjastoautot eivät Turussa muutoin liikennöi viikonloppuisin, auto voisi lauantaista sunnuntaihin olla kokonaan vaalikäytössä.

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat, kevät 2019

Liite 2Liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen

EhdotusKeskusvaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle eduskunta- ja europarlamenttivaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat liitteen 1 mukaisesti ja liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen liitteen 2 mukaisesti.

Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että lautakunnan sihteerit saavat tehdä liitteisiin mahdollisesti tarvittavat tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli kaupunginlakimies Jukka Vanto.

Kh § 485

Liite 1Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat, kevät 2019

Liite 2Liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää vahvistaa eduskunta- ja europarlamenttivaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat liitteen 1 mukaisesti ja liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen liitteen 2 mukaisesti.

PäätösAsia pantiin pöydälle Vornasen Hassanin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 507

Pöydältä 10.12.2018 § 485

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKeskusvaalilautakunta


Liitteet:

Kevaalk § 60
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat, kevät 2019
Liite 2:Liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen

Kh § 485
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat, kevät 2019
Liite 2:Liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen

Kh § 507
Liite 1:Yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat, kevät 2019
Liite 2:Liikkuvan ennakkoäänestyspaikan pysähdyspaikat osoitetietoineen ja kellonaikoineen