Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus48210.12.20186

10723-2018 (00 04 01, 14.07)

Varsinais-Suomen TYP-sopimuksen hyväksyminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään hyväksyttäväksi Varsinais-Suomen TYP-sopimusta. Se on monialaisen työllistämisen edistämistä olevan palvelun tarpeessa oleville asiakkaille tarkoitettu kuntien ja valtion toimijoiden yhteistyösopimus. Samalla esitetään, että kaupunkikehitysryhmän johtaja oikeutetaan allekirjoittamaan sopimus Turun kaupungin puolesta.

Kh § 482

Palvelujohtaja Mika Helva:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (1369/2014) ja sen nojalla annettu asetus (1377/2014) tulivat voimaan vuoden 2015 alusta. Varsinais-Suomi muodostaa yhteisen TYP-alueen, jolla on yhteinen johtoryhmä ja TYP-johtaja. Nämä valitaan lain ja asetuksen mukaan enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Toiminnan järjestämiseksi on laadittu sopimus toimintakautta varten. Kaupunginhallitus hyväksyi (18.1.2016 § 21) sopimuksen tämän vuoden lopulla päättyväksi ajaksi. Nyt on laadittu edellisen sopimuksen pohjalta uusi sopimus. Se tulee olemaan voimassa 2019–2021 tai siihen asti, että laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta kumotaan mahdollisen sote-uudistuksen toteutuessa sopimuskaudella.

Sopimuksessa sovitaan Varsinais-Suomen kuntien, Kelan ja Varsinais-Suomen TE-toimiston kesken siitä, että lain tarkoittamat yhteiset toimipisteet ovat Turussa ja Salossa. Lisäksi sovitaan muualla kuin yhteisissä toimipisteissä tarjottavista palveluista, TYP-toiminnan johtamisesta, kustannusjaosta ja toiminnan hallinnoinnista. Palvelupisteistä ja henkilöstömitoituksista sovitaan tarkemmin sopimuksen liitteissä. Sopimuksen liitteiden tiedon päivittämisoikeus annetaan sopimuksessa johtoryhmälle, jotta palvelut ja niiden mitoitus voidaan toteuttaa mahdollisimman joustavasti ja kustannustehokkaasti.

Sopimusta esitetään hyväksyttäväksi siten, että se tulee voimaan 1.1.2019 edellisen sopimuksen päätyttyä.

Liite 1Yhteistyösopimus Varsinais-Suomen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)    

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että liitteenä 1 oleva sopimus hyväksytään,

että kaupunkikehitysryhmän johtaja oikeutetaan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia ja allekirjoittamaan sopimus ja

että tämä päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoAuran kunta
aoKaarinan kaupunki
aoKansaneläkelaitos
aoKemiönsaaren kunta
aoKosken Tl kunta
aoKustavin kunta
aoLaitilan kaupunki
aoLiedon kunta
aoLoimaan kaupunki
aoMarttilan kunta
aoMaskun kunta
aoMynämäen kunta
aoNaantalin kaupunki
aoNousiaisten kunta
aoOripään kunta
aoPaimion kaupunki
aoParaisten kaupunki
aoPyhärannan kunta
aoPöytyän kunta
aoRaision kaupunki
aoRuskon kunta
aoSalon kaupunki
aoSauvon kunta
aoSomeron kaupunki
aoTaivassalon kunta
aoUudenkaupungin kaupunki
aoVarsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
aoVehmaan kunta
tpvKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tiedKonsernihallinto, työllisyys, maahanmuutto ja hyvinvointi


Liitteet:

Kh § 482
Liite 1:Yhteistyösopimus Varsinais-Suomen työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP)