4633-2016

 

Vesihuollon kehittämissuunnitelma             LIITE 1

 

 

 

TOIMENPIDEOHJELMA 20182021

 

 

Toimenpide

Ajankohta

Vastuutaho

Yleiset

 

 

Vesihuollon kehittämissuunnitelman päivittäminen

Vuonna 2022

 

Konsernihallinto, kaupunkisuunnittelu

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden määrittäminen

Vuonna 2020 ja 2022

Konsernihallinto, kaupunkisuunnittelu

Vuonna 2010 hyväksyttyjen pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien toteutumisen seuranta

Jatkuvaa

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu

Vesihuollon toteutuksen yleissuunnittelu yleiskaavan 2029 valmistelun yhteydessä: laaditaan selvitys, jota voi käyttää maankäytön päätöksenteon tukena. Tällä hetkellä Turun Vesihuolto Oy, Turun Seudun Vesi Oy ja Turun seudun puhdistamo Oy arvioivat osana investointejaan.

Vuonna 2019

Erillisen työryhmän tehtäväksi: edustus Turun Vesihuolto Oy:ltä ja kaupunkiympäristötoimialalta, pj kaavoituksesta.

Selvitetään erillisviemäröintialueilla sijaitsevat kiinteistöt, jotka johtavat hulevedet jätevesiviemäriin. Velvoitetaan kiinteistöt lopettamaan hulevesien johtaminen jätevesiviemäriin.

Vuosittain, tavoitevuosi 2024

Turun Vesihuolto Oy ja kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu

Selvitetään erillisviemäröintialueilla sijaitsevat kadut, joiden kuivatusvedet johdetaan jätevesiviemäriin. Laaditaan suunnitelma ongelman korjaamiseksi.

Tavoitteena että suunnitelma on valmis vuonna 2019. Toteutus suunnitelman mukaisesti.

Turun Vesihuolto Oy ja kaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen

Lentokentän vedenottoluvan mitätöinti, hakemus

2018

Turun kaupunki (Turun Vesihuolto Oy avustaa)

Puhdistetun jäteveden hygienisointi häiriötilanteissa (kemikaalikäsittely)

2018

Turun seudun puhdistamo Oy

Puhdistetun jäteveden hygienisointi (UV)

2021

Turun seudun puhdistamo Oy

Sammutusvesisuunnitelma ja sopimus kustannusten jaosta.

2019

Aluepelastuslaitos vastaa suunnitelman laadinnasta. Samassa yhteydessä otetaan kantaa kustannusten jakoon.

Turun Vesihuolto Oy toteuttaa sammutusvesiasemia tarpeen mukaan.

Vesihuoltoyhteistyö

 

 

Seudullinen vesihuollon suunnittelu

Jatkuvaa

Konsernihallinto ja Varsinais-Suomen ELY- keskus (jatkossa maakunta).

Saparo-linja

Toteutus käynnissä Käyttöönotto 2018–2019 vuodenvaihteessa

Turun Seudun Vesi Oy

Länsilaajeneminen, uusi runkolinja (Rusko, Masku, Mynämäki, Nousiainen)

Suunnittelu 2018–2019

1. vaiheen toteutus alkaa 2020–2021

Turun Seudun Vesi Oy

Puhdistamon laajentaminen tarvittaessa yhdyskunnan tarpeiden täyttämiseksi

Tarvittaessa

Turun seudun puhdistamo Oy

Seudullisen vesihuollon ja varautumisen kehittäminen (tukkuvesiyhtiöiden tekniset toimikunnat)

Jatkuvaa

Turun seudun puhdistamo Oy, Turun Seudun Vesi Oy

Vesihuollon taksat

 

 

Selvitetään sekaviemäröintimaksun käyttöönottoa sekaviemäröidyillä alueilla

2021

Turun Vesihuolto Oy

Taksojen tarkistus, selvitetään myös mahdollisen aluekertoimen käyttöönottoa

Vuosittain

Turun Vesihuolto Oy

Hulevesimaksun osalta kaupunkiympäristötoimiala

Vesihuollon erityistilanteisiin varautuminen

 

 

Turun Seudun Vesi Oy:n uusi varalaitos, suunnittelu käynnissä

 

Suunnittelu käynnissä

Toteutussuunnittelu käynnistyy 2018

Lupaprosessi 2019–2022

Toteutus alkaa aikaisintaan 2021

Turun Seudun Vesi Oy

Varautumissuunnitelmien päivittäminen ja riskinarviointi

Jatkuvaa

Vesihuollosta vastaavat yhtiöt yhteistyössä ympäristöterveyden ja ympäristönsuojelun kanssa

Puhdistamon poistoputken kapasiteetin tehostaminen

2021

Turun seudun puhdistamo Oy

Saramäen kalliosäiliön desinfioinnin tehostaminen ja kemikalisointimuutokset

2018

Turun Seudun Vesi Oy

Vesihuollon verkostojen laajentaminen ja kunnossapito

 

 

Verkostot laajenevat suunnitelman karttaliitteen mukaisesti

Tavoitevuodet:

2018–2021

2022–2025

2026–2029

Kaupunkiympäristötoimiala ja Turun Vesihuolto Oy

Selvitetään tarvetta seuraavien alueiden liittämistä jätevesiviemärin toiminta-alueeseen: Paattisten joen varsin (Yli-Maaria, Tekkala, Viikkala, Peltola, Joenperä), Maarian altaan itäpuoli (Paimala), Hirvensalo (Tammisto, Oriniemi, Häppilä, Illoisten järven länsipuoli, Jänessaari, Särkilahti, Papinsaaren kärki)

2020

Kaupunkisuunnittelu, ympäristönsuojelu sekä kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, Turun Vesihuolto Oy

Verkostosaneeraukset 7-10 km/vuosi; 6–10 milj.€ vuosittain. Tavoitteena että putkirikkojen määrä pysyy ennallaan tai vähenee.

Vuosittain

Turun Vesihuolto Oy

Erillisviemäröinnin kehittäminen

 

Tehdään vuosittain erillisen suunnitelman mukaisesti

Turun Vesihuolto Oy

Vesijohtoverkoston painepiirijako Turku pohjoinen/läntinen (Saparon vuoksi tarpeen)

2019

Turun Vesihuolto Oy

Paattisten alueen viemäriverkoston parantaminen hulevesien erottamiseksi

2020–2021

 

Turun Vesihuolto Oy

Toiminta-alueella sijaitsevien verkostoihin liittymättömien kiinteistöjen selvittäminen ja liittymään velvoittaminen

Jatkuvaa

Selvittäminen: Turun Vesihuolto Oy

Liittymään velvoittaminen: kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu (jätevedet) ja ympäristöterveys (talousvesi)

Haja-asutusalueiden jätevesihuolto

 

 

Ympäristönsuojelumääräysten päivittäminen

2018

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu

Haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesihuollon selvittäminen

2018–2019

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu

Kiinteistöjen ja jätevesiosuuskuntien neuvonta

Jatkuva

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu ja rakennusvalvonta sekä Valonia (ostopalvelu)

Osuuskuntamuotoisen toiminnan edistämisen periaatteet

2019

Konsernihallinto ja kaupunkiympäristötoimiala

Saostus- ja umpikaivolietteiden vastaanottotoiminnan kehittäminen

2018–2019

Kaupunkiympäristötoimiala, seudullinen jätehuolto ja Lounais-Suomen jätehuolto Oy

Tiedottaminen

 

 

Tiedotus haja-asutusalueiden jätevesihuollon ja kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisista velvoitteista

Jatkuvaa

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu

Muu tiedottaminen

osallistuminen valtakunnallisiin kampanjoihin

yhtiöitten verkkosivut ja sosiaalinen media

asukastilaisuudet yms.

vierailukäynnit (erityisesti Turun seudun puhdistamo Oy)

Vesi.-lehti

Jatkuvaa

Kaupunkiympäristötoimiala, ympäristönsuojelu ja ympäristöterveys

Turun Vesihuolto Oy

Turun seudun puhdistamo Oy

Turun Seudun Vesi Oy

Lounais-Suomen jätehuolto Oy

 

4633-2016

 

Plan för utveckling av vattentjänster             BILAGA 1

 

 

 

ÅTGÄRDSPROGRAM 2018–2021

 

 

Åtgärd

Tidpunkt

Ansvarsinstans

Allmänt

 

 

Uppdatering av utvecklingsplanen för vattenförsörjning

År 2022

 

Koncernförvaltning, stadsplanering

Fastställande av vattentjänstverkens verksamhetsområden

År 2020 och 2022

Koncernförvaltning, stadsplanering

Uppföljning av hur skyddsplanerna för grundvattenområdena som godkändes 2010 förverkligades

Fortgående

Stadsmiljösektorn, miljöskyddet

Allmän planering av genomförande av vattentjänsterna i enlighet med beredningen av generalplanen 2029; det utarbetas en utredning som kan användas som stöd för beslutsfattandet om markanvändningen. För tillfället bedömer Åbo Vattenförsörjning Ab, Åbonejdens Vatten Ab och Turun seudun puhdistamo Oy som en del av sina investeringar.

År 2019

Uppgift för särskild arbets-grupp: representation för Åbo Vattenförsörjning Ab och stadsmiljösektorn, ordf. från planläggningen.

 

 

 

Fastigheterna som ligger på området för separat avloppshantering och vars dagvatten leds till spillvattenavloppet utreds. Fastigheterna åläggs avstå från att leda dagvatten till spillvattenavloppet.

Årligen, målår 2024

Åbo Vattenförsörjning Ab och stadsmiljösektorn, miljöskydd

Gatorna som ligger i områden för separat avloppshantering och vars torkningsvatten leds till spillvattenavloppet. Det utarbetas en plan för korrigering av problemet.

Målet är att planen är färdig 2019. Genomförande enligt plan.

Åbo Vattenförsörjning Ab ja stadsmiljösektorn stadsbyggande

Ogiltighetsförklaring av vattentagningstillstånd för flygplatsen, ansökan

2018

Åbo stad (Åbo Vattenförsörjning Ab bistår)

Hygienisering av renat avloppsvatten i störningssituationer (kemikaliebehandling)

2018

Turun seudun puhdistamo Oy

Hygienisering av renat avloppsvatten (UV)

2021

Turun seudun puhdistamo Oy

Plan för släckningsvatten och avtal om kostnadsfördelning.

2019

Regionräddningsverket ansvarar för utarbetandet av planen. Samtidigt tas ställning till kostnadsfördelningen.

Åbo Vattenförsörjning Ab anlägger släckningsvattenstationer enligt behov.

Vattenförsörjningssamarbete

 

 

Regional planering av vattenförsörjningen

Fortgående

Koncernförvaltning och Egentliga Finlands NTM-central (i fortsättningen landskap).

Saparo-linjen

Förverkligande pågår Ibruktagning vid årsskiftet 2018–2019

Åbonejdens Vatten Ab

Utvidgning västerut, ny stamlinje (Rusko, Masko, Virmo, Nousis)

Planering 2018–2019

genomförande av första skedet inleds 2020–2021

Åbonejdens Vatten Ab

Utvidgning av reningsverket vid behov för att uppfylla samhällets behov

Vid behov

Turun seudun puhdistamo Oy

Utvecklande av den regionala vattenförsörjningen och beredskapen (partivattenbolagens tekniska kommittéer)

Fortgående

Turun seudun puhdistamo Oy, Åbonejdens Vatten Ab

Taxor för vattentjänster

 

 

Ibruktagningen av en avgift för blandavloppshantering på områdena för blandavloppshantering utreds

2021

Åbo Vattenförsörjning Ab

Justering av taxor, utreds också ibruktagning av en eventuell områdeskoefficient

Årligen

Åbo Vattenförsörjning Ab

Stadsmiljösektorn för dagvattenavgiftens del

Beredskap inför särskilda situationer inom vattenförsörjningen

 

 

Åbonejdens Vatten Ab:s nya reservanläggning, planeringen pågår

 

Planering pågår

Genomförandeplanering inleds 2018

Tillståndsprocess 2019–2022

Genomförandet inleds tidigast 2021

Åbonejdens Vatten Ab

Uppdatering och riskbedömning av beredskapsplanerna

Fortgående

Bolag som ansvarar för vattentjänsterna i samarbete med miljöhälsan och miljöskyddet

Effektivering av kapaciteten för reningsverkets avloppsrör

2021

Turun seudun puhdistamo Oy

Intensifiering av desinficeringen av bergscisternen i Starrbacka och kemikaliseringsförändringar

2018

Åbonejdens Vatten Ab

 

 

 

Utvidgning och underhåll av vattentjänstnäten

 

 

Näten utvidgas i enlighet med planens kartbilagor

Målår:

2018–2021

2022–2025

2026-2029

Stadsmiljösektorn och Åbo Vattenförsörjning Ab

Behovet av att ansluta följande områden till verksamhetsområdet för hantering av spillvattenavlopp utreds: Längs Patisån (Övre St:Marie, Tekkala, Viikkala, Peltola, Joenperä), dammen Maarian altaat östra sidan (Paimala), Hirvensalo (Tammisto, Oriniemi, Häppilä, Illoissjöns västra sida, Jänessaari, Särkilahti, Prästholmens udd)

2020

Stadsplanering, miljöskydd och stadsplanering och markegendom, Åbo Vattenförsörjning Ab

 

 

 

Nätverkssaneringar 7-10 km/år; 6–10 milj.€ årligen.

Syftet är att antalet rörbrott förblir detsamma eller minskar.

Årligen

Åbo Vattenförsörjning Ab

Utvecklingen av särskilt avloppssystem

 

Utförs årligen i enlighet med en separat plan

Åbo Vattenförsörjning Ab

Tryckzonfördelning av vattenledningsnätet Åbo norra/västra (behövs på grund av Saparo)

2019

Åbo Vattenförsörjning Ab

Förbättring av avloppsnätet i Patisområdet för avskiljande av dagvatten

2020–2021

 

Åbo Vattenförsörjning Ab

Utredning av fastigheter som inte är anslutna till nät och som ligger inom verksamhetsområdet och åläggande att ansluta sig

Fortgående

Utredning: Åbo Vattenförsörjning Ab

Åläggande av anslutning:stadsmiljösektorn, miljsöskydd (spillvatten) och miljöhälsa (hushållsvatten)

Spillvattensförsörjningen i glesbebodda områden

 

 

Uppdatering av miljöskyddsföreskrifterna

2018

Stadsmiljösektorn, miljöskyddet

Utredning av spillvattenförsörjningen för fastigheter i glesbebodda områden

2018–2019

Stadsmiljösektorn, miljöskyddet

Rådgivning för fastigheter och spillvattenandelslag

Fortgående

Stadsmiljösektorn, miljöskyddet och byggnadstillsynen samt Valonia (köptjänst)

Principerna för främjande av verksamhet i form av andelslag.

2019

Koncernförvaltningen och stadsmiljösektorn

Utveckling av mottagning av fällning och slam från samlingsbrunnar

2018–2019

Stadsmiljösektorn, den regionala avfallsservicen och Sydvästra Finlands Avfallsservice Ab.

Information

 

 

Information om skyldigheterna i samband med spillvattenhanteringen i glesbebyggda områden och stadens miljöskyddsbestämmelser

Fortgående

Stadsmiljösektorn, miljöskyddet

Annan information

medverkan i riksomfattande kampanjer

bolagens webbplats och sociala medier

invånarmöten etc.

besök (särskilt hos Turun Seudun Puhdistamo Oy).

Tidskriften Vesi/Vatten

Fortgående

Stadsmiljösektorn, miljöskydd och miljöhälsa

Åbo Vattenförsörjning Ab

Turun seudun puhdistamo Oy

Åbonejdens Vatten Ab

Sydvästra Finlands Avfallsservice Ab