Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus31420.08.2018

9293-2018 (10 03 01, 12 03 03)

Kaupunginhallituksen jäsen Johannes Yrttiahon selvityspyyntö arkeologisten löydösten huomioimisesta osana Kauppatorin maanpäällisten rakenteiden uusimista

Tiivistelmä: -

Kh § 314

Kaupunginhallituksen jäsen Johannes Yrttiaho 20.8.2018:

Kevään ja kesän 2018 aikana Turun kauppatorilla toteutettujen arkeologisten kaivausten löydökset ovat osoittautumassa varsin merkittäviksi. Ne tulevat muuttamaan kuvaa elämästä vanhassa Turussa.

Kaivauksissa esiin on kaivettu mm. 1700-luvun katuverkkoa, toistaiseksi ainakin leveä ja huolellisesti tehty kivetty katu, joka itsessään jo kertoo aiempaa käsitystä paljon vilkkaammasta kaupunkielämästä tässä osassa vanhaa Turkua.

Niin sanotun toriparkin rakentaminen uhkaa myös kaivausten huolellista loppuunsaattamista. Rakentamisen myötä tärkeitä kerroksia saattaa tuhoutua kokonaan.

Toriparkkihanke on Turussa aiheuttanut pitkään repiviä poliittisia kiistoja ja suuri osa turkulaisista on vastustanut parkkiluolan rakentamista.

Toriparkin rakentamisen aiheuttamien lukuisten haittojen kompensoimiseksi vähintä, mitä kaupunki voi tehdä, on arkeologisissa kaivauksissa paljastuneiden löydösten säilyttäminen tavalla tai toisella, nimenomaan löytöpaikalla kaikkien kaupunkilaisten ja tulevien polvien nähtävinä. Löydösten säilyttäminen voitaisiin huomioida esimerkiksi toripaviljonkeja koskevissa suunnitelmissa.

Selvityspyyntönä esitän, että kaupunginhallitukselle selvitetään arkeologisten kaivausten tilanne ja eteneminen, löydökset ja alustava arvio niiden merkityksestä. Lisäksi hallitukselle selvitetään mahdollisuudet löydösten säilyttämiseen löytöpaikalla ja niin, että ne voidaan pitää ainakin osittain yleisön nähtävinä. Selvityksen perusteella hallitus päättää muutoksista torin maanpäällisten rakenteiden uusimista koskeviin suunnitelmiin.

PäätösKaupunginhallitus päätti lähettää selvityspyynnön valmisteltavaksi.

Jakelu

tpvKonsernihallinto