Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus28813.08.20186

4845-2016 (011)

Keskustan kehittäminen -kärkihanketta koskevan kaupunginvaltuuston 14.5.2018 § 92 tekemän päätöksen toimeenpano

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuuston hyväksymät kymmenen toimenpidekokonaisuutta muodostavat pohjan keskustan kehittämisen kärkihankkeen toteuttamiselle lähivuosina (kv 14.5.2018 § 92). Kaupunginhallitukselle esitetään hyväksyttäväksi kärkihankkeen tarkennettu toimenpidesuunnitelma sekä hankkeen vaikuttavuutta kuvaavat mittarit.

Kh § 288

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, projektipäällikkö Riitta Birkstedt 8.8.2018:

Taustaa

Turun kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2016 talousarvion yhteydessä Keskustan kehittämisen kärkihankkeen asettamisesta. Turun kaupunginhallitus toimeenpani valtuuston päätöksen käynnistämällä hankkeen toukokuussa 2016 (Kh 2.5.2016 § 177). Kärkihankkeessa tuotettu Keskustavisio 2050 esiteltiin kaupunginhallitukselle elokuussa 2017.

Toukokuussa 2018 kaupunginvaltuusto päätti, että Keskustan kehittäminen -kärkihanke ohjaa kulloinkin toimivaltaisen toimielimen ja viranhaltijan valmistelua ja päätöksentekoa. Samalla se päätti, että kärkihankkeen toteuttamista jatketaan käynnistämällä 14.5.2018 päätösesityksen liitteen mukaiset toimenpiteet (kv 14.5.2018 § 92).

Päätöksen mukaisesti hankkeen toimeenpanosuunnitelma tarkennettuine toimenpiteineen tuodaan nyt kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Kärkihankkeen tavoite

Keskustan kehittäminen -kärkihanke on kaupungin strategisen johtamisjärjestelmän työkalu kaupunkistrategian keskustaan koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Strategian linjausten mukaan kaupungin ydin on näköiskuva kaupungin menestyksestä, hyvinvoinnista ja kilpailukyvystä, ja siksi sen on koko ajan kyettävä uudistumaan. Kokonaisvaltaiseen kaupunkikehittämiseen tähtäävällä kärkihankkeella tavoitellaan Turun keskustan kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistamista niin liiketoiminnan ja matkailun kuin asumisen näkökulmista.

Yhtäältä tavoitteena on vahvistaa elinvoimaisen kaupunkikeskustan asemaa kaupunkilaisten yhteisenä viihtyisänä ympäristönä parantamalla julkisia kaupunkitiloja, lisäämällä ympärivuotista houkuttelevuutta sekä varmistamalla vilkkaan kulttuurielämän ja vireän tapahtumatoiminnan edellytykset kaupungin keskustatilassa. Toisaalta halutaan löytää keinoja kaupallisen keskustan elinvoiman vahvistamiseen ja uskon palauttamiseen keskustaan kohdistuviin investointeihin. Tavoitteena on lisäksi varmistaa, että keskusta on tulevaisuudessakin saavutettavissa kaikilla liikennemuodoilla niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin seudullisestikin.

Kehittämisen lähtökohta on laaja-alainen ja avoin yhteistyö kaupungin ja sen sidosryhmien kesken kaikilla hankkeen osa-alueilla. Tulevaisuussuuntautuneena ja vuorovaikutteisena osallistamisen toimintamallina laajan suosion saanut Turku Future Forum tarjoaa tehokkaan alustan kaupunkikeskustan tulevaisuuden luomiselle yhdessä kaupungin asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

Kärkihankkeen rakenne

Keskustan kehittäminen -kärkihanke rakentuu kuvan 1 mukaisista tavoitteellisista painopistealueista, jotka luovat pohjan elävän ja vetovoimaisen kaupunkikeskustan kehittämiselle.

Kuva 1. Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen painopistealueet

Kärkihankkeen mukaan Turun keskusta on tulevaisuudessa:

Kärkihankkeen toteuttamisohjelma ja hankkeen vaikuttavuutta kuvaavat mittarit rakentuvat näiden painopistealueiden varaan.  

Painopistealueet ja niiden toimenpiteet

Keskustan kehittäminen -kärkihanketta toteutetaan käynnistämällä kaupunginvaltuuston päättämät kymmenen toimenpidekokonaisuutta (kv 14.5.2018 § 92). Toimenpiteet on täsmennetty alla painopistealueittain.

Saavutettava ja helposti kuljettava keskusta

Turun keskusta on kaikkien yhteisenä kaupunginosana saavutettavuudeltaan ainutlaatuinen, ja sen liikkumisympäristön ilme on esimerkillisen viihtyisä ja vetovoimainen ympäri vuoden.

Kaupallisesti houkutteleva keskusta

Turun keskusta on Läntisen Suomen tärkein ja pohjoisen Itämeren kiinnostavin talouden, kaupan ja työssäkäynnin keskittymä.

Viihtyisä ja elävä kohtaamisten keskusta

Turun keskusta on eurooppalainen asumisen, kulttuurin ja matkailun keskittymä, joka sykkii elämää ympäri vuoden.

Kaikkia edellä kuvattuja keskustan kehittämisen painopistealueita tuemme kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti seuraavin toimenpitein:

Edellä esitellyt keskustan kehittämisen painopistealueet toimenpidekokonaisuuksineen muodostavat kärkihankkeen toimenpideohjelman rungon vuosina 2018 - 21. Keskustan kehittäminen on jatkuva prosessi, ja siihen liittyvät toimenpiteet täsmennetään vuosittain sopimusohjausprosessin mukaisella menettelyllä. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti kärkihanke ohjaa kulloinkin toimivaltaisen toimielimen ja viranhaltijan valmistelua ja päätöksentekoa keskustan kehittämiseen liittyen. Pitkäjänteisellä ja kokonaisvaltaisella kaupunkikeskustan kehittämisellä tuetaan Turun kaupungin kasvua, vahvistetaan sen brändiä ja parannetaan sen asemaa kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa asukkaista, osaajista ja investoinneista.

Hankkeen toteutusmalli ja taloussuunnittelu

Kärkihanketta ja siihen liittyvää toteuttamisohjelmaa toteutetaan laaja-alaisella avoimella yhteistyöllä kaupungin ja sen sidosryhmien kesken. Kaikilla hankkeen osa-alueilla suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on kaupungin asukkaiden, asiakkaiden ja sidosryhmien osallisuus.

Hankkeen ohjauksesta vastaa ohjausryhmä, jonka kokoonpanosta päättää kaupunginjohtaja. Kärkihankkeeseen ei kohdistu merkittävää erillisrahoitusta, ja se resursoidaan lähtökohtaisesti kaupungin sisäisin järjestelyin. Toteuttamisohjelman toimeenpano edellyttää merkittävää resursointia ja tavoitteiden toteuttamista edistävien toimenpiteiden priorisointia kaupungin toimialoilta. Tarvittava resursointi tarkennetaan osana normaalia kaupungin toiminnan ja talouden vuosisuunnittelua.

Keskustan kehittäminen -kärkihankkeelle tehdään vuosittain toimintasuunnitelma, joka huomioidaan kaupungin talousarviossa. Hankkeen rahoituksessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan ulkoisia rahoituslähteitä.

Kärkihankkeen etenemisen seuranta, arviointi ja mittaristo

Kärkihankkeen tavoitteet sekä mittaristot kirjataan konsernihallinnon ja toimialojen strategisiin sopimuksiin, ja hankkeen toimeenpanoa seurataan osana strategisten sopimusten seurantaa. Kärkihankkeen kokonaisarviointi, ml. hankkeen tulokset ja toimenpiteiden vaikuttavuus, tuodaan kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn omana asiaan.

Kärkihankkeen etenemisestä raportoidaan kaupunginhallitukselle kaksi kertaa vuodessa kaupungin talousarvioprosessin yhteydessä. Raportoinnissa käydään läpi raportointijaksolla tehdyt toimenpiteet ja niiden vaikutukset:

-          onko hanke edennyt suunnitelman mukaisesti, ja

-          millaista kehitystä ja mitä tuotoksia hankkeeseen käytetyillä resursseilla on saatu aikaan.

Kärkihankkeen etenemisen raportoinnissa pyritään mahdollisimman hyvin kuvaamaan, miten kuluneelle tarkastelujaksolle asetetut tavoitteet on saavutettu. Lisäksi esitetään toimintasuunnitelma seuraavalle jaksolle.

Kärkihankkeen vaikuttavuudesta raportoidaan kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle valtuustokauden puolivälissä ja valtuustokauden lopussa. Hankkeen vaikuttavuutta mitataan liitteen 1 mukaisilla mittareilla. Vaikuttavuusmittarit heijastelevat tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia:

-        millaisia tuloksia hankkeessa on saatu aikaan, ja

-        mikä merkitys hankkeen toimenpiteillä on ollut kärkihankealueen ja toimijoille, asukkaille, asiakkaille ja sidosryhmille sekä kaupungin omalle toiminnalle.

Hankkeen tavoitteita ja mittareita voidaan tarkastelun yhteydessä muuttaa, mikäli toimintaympäristön muutokset tai muut perustellut syyt sitä edellyttävät.

Liite 1Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen mittarit

Oheismateriaali 1Keskustan kehittäminen –kärkihankkeen toimeenpano                     

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus hyväksyy Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen toteuttamissuunnitelman ja päättää

PäätösKaupunginhallitus hyväksyi Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen toteuttamissuunnitelman ja päätti

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että keskustavalaistuksen kehittämisessä huomioidaan valaistusratkaisujen vaikutus valosaasteen määrään.

Päätös asiassa tehtiin Vornasen Katteluksen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Yrttiahon seuraavansisältöinen muutosehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa:

”Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Turun yleiskaava 2029:n valmistelu on ensisijainen keskustavisioon nähden.”

Jakelu

tpvKonsernihallinto, kaupunkisuunnittelu
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus


Liitteet:

Kh § 288
Liite 1:Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen mittarit