Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus27806.08.20188

6444-2018 (01 01 00)

Kuuden terveyskeskuslääkärin viran perustaminen hyvinvointitoimialan terveysasemille

Tiivistelmä: -

Kh § 278

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 15.6.2018:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja on esittänyt, että hyvinvointitoimialalle perustetaan 1.8.2018 lukien yhteensä kuusi terveyskeskuslääkärin virkaa. Virat sijoitetaan hyvinvointitoimialan terveysasemille.

Esityksen mukaan Turun väestön kasvu, ikääntyneen väestönosan suureneminen sekä potilaiden hoidon tarpeen ja hoidettavien sairauksien vaikeusasteen lisääntyminen edellyttävät henkilöstömitoituksen tarkistamista.

Uusien terveyskeskuslääkärin virkojen perustaminen sisältyy hyvinvointitoimialan vuoden 2018 henkilöstösuunnitelmaan. Virkojen perustamista on lisäksi käsitelty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 25.4.2018 § 111.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksen esittelytekstissä oli uusien virkojen tarpeen osalta todettu mm, että ”kyseessä on investointi, jolla parannetaan terveysasemien kilpailukykyä lyhentämällä hoitoonpääsyjonoja. Samanaikaisesti parannetaan paljon palveluita käyttävien potilaiden hoitoa, parannetaan haavahoidon prosessia ja vähennetään siihen liittyviä kustannuksia, vähennetään päivystyksen käyttöä sekä lääkärityövoiman ostopalveluita. Investoinnilla vahvistetaan myös iltavastaanoton toimivuutta.”

Uusista viroista tuleva kustannusvaikutus on vuositasolla 420.000 euroa, kustannusvaikutuksessa on huomioitu työnantajasivukulut ja lomaraha. Kustannukset sisältyvät Terveyspalvelujen kuluvan vuoden talousarvioon. Uudet virrat lisäävät hyvinvointitoimialan työvoiman käyttöä vuositasolla kuudella henkilötyövuodella.

Kustannusvaikutuksen osalta on toimialan esityksessä todettu, että terveysasemilla joudutaan vuosittain käyttämään yli 600.000 € ostopalvelulääkärien palkkaukseen ja summa on edelleen kasvussa.  Lisärasitteena on ostopalvelulääkärien suuri vaihtuvuus. Jos perustettavaksi esitetyt virat saadaan täytetyksi pitkäaikaisilla, sitoutuneilla omilla lääkäreillä, tulee tämä ajan myötä vähentämään paitsi ostopalvelulääkärien palkkauksen kustannuksia myös muita kustannuksia.

Toimialan esityksessä on tarkemmin kuvattu uusien virkojen tarvetta ja uusista viroista saatavia hyötyjä, eikä konsernihallinnon strategisella HR:llä ole perusteita lausua terveyskeskuslääkärin virkojen tarpeesta toisin toimialajohtajan esityksen kanssa. Strategisella HR:llä ole muutoinkaan huomautettavaa esityksen suhteen.

Liite 1Esitys viran/toimen perustamisesta

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.8.2018 lukien kuusi terveyskeskuslääkärin virkaa (LS/L1VV3002), joiden tehtäväkohtainen palkka on 2.982,35 € ja joiden kelpoisuusvaatimuksena on yleislääkärin oikeuden omaava laillistettu lääkäri ja

että virat voidaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, strateginen HR


Liitteet:

Kh § 278
Liite 1:Esitys viran/toimen perustamisesta