Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus21604.06.20184

5823-2018 (02 05 05)

Kaunistamisrahaston vuoden 2017 tuoton jako

Tiivistelmä:

Kaunistamisrahaston toiminnallinen ylijäämä vuonna 2017 on ollut 769.809,75 euroa. Kaupunginhallitukselle esitetään 200.000 euron jakamista rahaston sääntöjen ja käyttötarkoituksen mukaisesti esityksessä kuvatuin tavoin Turun kansallisen kaupunkipuiston kaunistamiseen kaupunkilaisille kohdistetun kyselyn pohjalta, valotaideteoksiin, viherhankkeisiin ja ulkoveistoksiin.

Kh § 216

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen 28.5.2018:

Turun kaupungin kaunistamisrahasto -niminen lahjoitusrahasto on perustettu Turun kaupunginvaltuuston tammikuun 24. päivänä 1972 ja helmikuun 11. päivänä 1980 tekemillä päätöksillä yhdistämällä seuraavat lahjoitusrahastot: Kauppaneuvos P.C. Rettigin rahasto; Kreivi Creutzin rahasto, Turun kunnalliskokouksien rahasto, Rahasto taideteosten ostoon kaupungin puistoihin, G.A. Petreliuksen rahasto kaupungin kaunistamiseksi, Elis Salutskij'n testamenttivarat ja Kupittaan rahasto.

Rahaston sääntöjen mukaan varoja käytetään Turun kaunistamiseen ja luonnonsuojeluun. Vuotuisesta tuotosta käytetään kaupunginhallituksen päättämä määrä sen osoittamalla tavalla rahaston tarkoitukseen. Loppuosa tuotosta lisätään pääomaan.

Vuoden 2017 tuoton jaon painopisteet

Vuoden 2017 kaunistamisrahaston tuoton jaettavasta osuudesta pääosa esitetään kohdennettavaksi Turun kansallisen kaupunkipuiston viisivuotisjuhlan kunniaksi tehtäviin toimenpiteisiin sekä luonnonsuojeluun.

Turun kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta tulee kuluneeksi viisi vuotta. Kaupunkipuiston arvosta muistuttamaan sekä sen kehittämiseksi ja kaunistamiseksi järjestettiin kaupunkilaisille kysely kaunistamisrahan tuoton käyttökohteena. Kyselyssä nousi esiin toiveita mm. piknik-paikoista, leikkipaikoista, skeittipuistosta, kukkaistutuksista, penkeistä ja varsin runsaasti toiveita erilaisista valaistushankkeista. Kyselystä saatiin arvokasta näkemystä kansallisen kaupunkipuiston pitkäjänteiseen kehittämiseen. Tuloksia toteutetaan asteittain. Ensimmäiseksi tavoitteena on luoda yksi uusi pimeän ajan valaistuskohde lähelle historiallista keskustaa kansallisen kaupunkipuiston alueelle Aurakatumiljööseen.

Suomi 100 juhlavuoden kunniaksi Aurajokivarren ja keskustan ympärivuotista vetovoimaa vahvistettiin valaistushankkeilla. Aurajokivarren valaistuksen jatkohankkeeksi esitetään valaistus- ja ääniteoshanketta Teatterisillan ja kaupunginteatterin lähiympäristöön.

Keskeistä luonnonsuojelualuiden kehittämiseen liittyen on alueiden erityispiirteiden informaation jakaminen. Luontolahjani 100-vuotiaalle Suomelle teemakampanjan yhteydessä Turun kaupunginvaltuuston Suomi 100 -juhlapäätöksen pohjalta perustetulle uudelle Luolavuoren luonnonsuojelualueelle suunnitellaan ja toteutetaan alueilla liikkuville opastustauluja.

Kuhankuonon opastukseen on myös harkittu kaunistamisrahaston tuottoa. Sen osalta on kuitenkin todettavissa, että alueen opastus hoidetaan Metsähallituksen toimesta minkä vuoksi nyt ei ole tarpeen esittää varoja alueen opastukseen.

Virnamäen ja Halisten tärkeissä luontohohteissa kehitetään alueen opastusta ja Virnamäen ketoalueella tehdään myös kunnostustoimenpiteitä (Aurajokisäätiö). Virnamäki kokonaisuudessaan on perinnemaisema-aluetta ja kuuluu Kansallisen kaupunkipuiston alueeseen.

Julkisen taiteen ilmeen parantamiseksi esitetään tukea ulkoveistosten peruskunnostuksiin, töherrysten poistoon ja erikoispesuihin sekä suihkulähteiden huoltoon ja ylläpitoon.

Pelaajauransa lopettaneen ja keskeisen osan uraansa Turussa asuneen Suomen kaikkien aikojen parhaan tennispelaajan Jarkko Niemisen patsashankkeelle Impivaaran tenniskeskuksen yhteyteen esitetään osarahoitusta kaunistamisrahaston tuotosta.

Vasaramäen Marjamäenpuistoon perustetaan Maailmanpuutarha, joka symboloi monikulttuurista Suomea ja on samalla kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle. Maailmanpuutarha jakautuu seitsemään eri maantieteelliseen tilaan, ja puutarha on tarkoitus toteuttaa vaiheittain. Kasvien lisäksi alueelle suunnitellaan porttiaiheita ja taideteoksia. Alueelle saavutaan pääportin läpi. Tämän taiteellisen portin kustannukset esitetään katettavan kaunistamisrahaston tuotolla.

Lausteelle suunnitellaan ja toteutetaan pop-up miniparatiisi, penkkeineen ja istutuksineen. Koko projekti toteutetaan yhteistyössä nuorisotalon kanssa. Rahoituksen piiriin kuuluu pysyvästi eri asuinalueilla tapahtumissa kiertävien ulkokalusteiden hankintaa.

Turun kaupungin kaunistamisrahaston vuoden 2017 tuotosta esitetään 200 000 euroa jaettavaksi alla olevan taulukon mukaisesti.

Turun kansallisen kaupunkipuiston ja luonnonsuojelun hankkeetKustannusarvio
Luolavuoren luonnonsuojelualueen opastaulut10 000
Kansallisen kaupunkipuiston hankkeet68 000
Aurajokivarren valaistuksen hanke Kaupunginteatterin ja Teatterisillan alueelle40 000
Virnamäki ja Halinen10 000
  
Yhteensä128 000
  
Julkisen taiteen hankkeet 
Ulkoveistosten ja reliefien peruskunnostukset ja erikoispesut 8 000
Jarkko Niemisen patsashanke Impivaaraan2 000
Suihkulähteiden huolto ja ylläpito18 000
Töherrysten poistot ja yllättävät muut korjaustyöt  8 000
  
Yhteensä36 000
  
Viherhankkeet 
Maailman puutarha hanke18 000
Pop-up puutarha Lausteelle ja kalusteet18 000
  
Yhteensä36 000
  
Kaikki yhteensä200 000

Talous- ja strategiaryhmä, johtaja Jukka Laiho ja rahoituspäällikkö Kari Pentti ovat esittäneet rahaston jakokelpoisesta tuotosta jaettavaksi enintään 200 000 euroa konsernihallinnon kaupunkikehitysryhmän kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen perusteella. Kaunistamisrahaston pääoma vuoden 2017 lopussa oli 6.365.166,38 euroa. Rahaston toiminnallinen ylijäämä vuodelta 2017 oli 769.806,75 euroa eli 12,1 % rahaston vuoden alun pääomasta.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että kaunistamisrahaston vuoden 2017 jakokelpoisesta tuotosta jaetaan edellä esitettyihin kohteisiin 200 000 euroa rahaston sääntöjen mukaisesti Turun kaunistamiseen ja luonnonsuojeluun.

Tarkoitukseen myönnetyt varat tulee käyttää 31.12.2020 mennessä. Määräpäivään mennessä käyttämätön raha palautetaan kaunistamisrahastoon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala
tpvKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tpvKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tiedVapaa-aikatoimiala