Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta6706.02.20188
Kaupunginhallitus6412.02.20185

6442-2010 (613, 627)

Päätös asemakaavoituksen keskeyttämisestä; "Kaarninko" Harittu (20/2010) (os. Uudenmaantie, Hiekkakatu)

Tiivistelmä:

Kaarningon kaava-alueen asemakaavoitus esitetään keskeytettäväksi. Alueelle tehtyjen selvitysten perusteella alueen täyttömaan laatu on epätasaista. Alueen rakentamisessa on riski pihojen epätasaiselle painumiselle ja suurille kustannuksille laajoista massanvaihdoista. Alueen rakentaminen pientaloalueeksi ei ole taloudellisesti kannattavaa.

Kylk § 67

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, vs. tonttipäällikkö Suvi Panschin ja kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti, 25.1.2018:

Kaarningon kaava-alueen suunnittelusta järjestettiin vuonna 2011 kansainvälinen suunnittelukilpailu, joka oli suunnattu nuorille arkkitehdeille (Europan 11). Kilpailun perusteella tehtiin 4.4.2014 päivätty kaavaluonnos, jonka kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta hyväksyi 29.4.2014.

Kiinteistöliikelaitos järjesti avoimen kaksivaiheisen neuvottelumenettelyn alueesta kiinnostuneiden rakentajien löytämiseksi alkuvuodesta 2016. Neuvottelumenettelyllä saatiin kolme kiinnostunutta rakentajatahoa, jotka valittiin suunnittelu- ja toteutuskumppaneiksi: Sievitalot Oy, Prestobella Oy ja Alanko Yhtiöt Oy. Kaavasta hyväksyttiin rakentajien suunnitelmien pohjalta laadittu uusi luonnos kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan päätöksellä 14.2.2017 § 45.

Asemakaavoituksen kuluessa alueelle on laadittu tarkentavia selvityksiä mm. alueen pohjaveteen sekä maaperän haitta-aineisiin liittyen. Alustavan geoteknisen arvioinnin mukaan alueen perustamisolosuhteet ovat haastavat, sillä täytöissä on käytetty hienorakeisia ja epäorgaanisia materiaaleja, jotka hajotessaan voivat aiheuttaa painumia. Lisäksi täytöissä käytetyt vaihtelevat materiaalit ovat rakentamisen aiheuttaman lisääntyvän kuormituksen alla, savisten täyttöjen tapaan, herkkiä epätasaisille ja ennalta arvaamattomille painumille. Nykyiset pilaantuneiden maiden kairaukset kattavat vain pienen osan alueesta (yksi piste per 4700 m2), joten kairausten väliin mahtuu satoja kuormia täyttöä, jonka laadusta ei ole tietoa. Pintamaakairauksilla on parempi kattavuus (yksi piste per 1400 m2). Näin ollen on mahdollista, että maaperässä on tutkimuksissa tehdyistä havainnoista huomattavastikin poikkeavia maa-aineksia ja jätemateriaaleja. Raportissa suositellaan tarkennetun riskinarvioinnin suorittamista ja sitä ennen arviointisuunnitelman laatimista sekä kattavaa geoteknistä tutkimusta. Lisäksi raportin mukaan mahdolliset hulevesien imeytysalueet tulisi tutkia tarkemmin, jotta voidaan varmistaa niiden soveltuminen hulevesien imeyttämiseen. Nämä selvitykset tulee laatia ennen alueen mahdollista tulevaa kaavoitusta.

Rakentajien kanssa on käyty keskusteluja laaditusta selvityksestä. Selvityksen perusteella orgaanisen aineen määrä ja sijainti alueen täytöissä on epävarmaa. Alueella on riski tulevista pihojen painumisista ja suurista massanvaihdoista. Pientalorakentamisessa kustannusrakenne, ottaen huomioon pientalorakentajien oletukset huoneistojen myyntihinnan suhteen, ei kestä sekä rakennusten paalutusta että suuria massanvaihtoja. Kerrostalo- ja palvelurakentaminen taas kestävät paremmin suuremmat pohjatyöt. Rakentajien jättämät alustavat hintatarjoukset rakennusoikeudesta huomioon ottaen, ei pientalorakentaminen ole kaupungin näkökulmasta kaavataloudellisesti kannattavaa, mikäli kaupungin toteutettavaksi tulee korttelialueiden massanvaihtojen suorittaminen yleisten alueiden lisäksi. Korttelialueiden massanvaihtojen suorittamatta jättäminen voi taas aiheuttaa pidemmällä aikavälillä epätasaisia painumia, josta mahdollisesti aiheutuvat vastuukysymykset ovat suuri riski.

Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallitus johtaa kaupungin kaavoitusta ja maankäyttöä, ja päättää asemakaavoituksen keskeyttämisestä koskien merkittäviä kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyn edellyttämiä asemakaavoja. Näin ollen esitetään, että kaupunkiympäristölautakunta esittää edelleen kaupunginhallitukselle, että asemakaavanmuutoksen "Kaarninko" (20/2010) valmistelu Haritun kaupunginosaan, Uudenmaantien ja Hiekkakadun väliselle alueelle, keskeytetään.

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan neuvottelumenettelyä koskevan päätöksen mukaisesti kaupunki ei vastaa kumppanille mahdollisesti syntyvistä vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, mikäli kaupunki päättää pidättäytyä kiinteistöjen myynnistä, myyntipäätös tai asemakaava eivät tule lainvoimaiseksi tai mikäli asemakaava hyväksytään toisen sisältöisenä kuin mitä jätetyt suunnitelmaluonnokset ovat.

Toimialajohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että asemakaavanmuutoksen "Kaarninko" (20/2010) valmistelu Haritun kaupunginosaan, Uudenmaantien ja Hiekkakadun väliselle alueelle keskeytetään.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 64

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että asemakaavanmuutoksen "Kaarninko" (20/2010) valmistelu Haritun kaupunginosaan, Uudenmaantien ja Hiekkakadun väliselle alueelle keskeytetään.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tpvKaupunkiympäristötoimiala, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus