Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus53104.12.201714

12269-2017 (114)

Yhteensä kymmenen palveluohjaajan viran perustaminen hyvinvointitoimialan palveluohjaus -yksikköön

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että hyvinvointitoimialalle palveluohjaus -yksikköön perustetaan yhteensä kymmenen palveluohjaajan virkaa. Vastaavia tehtäviä on aiemmin hoidettu tilapäisellä määräaikaiselle henkilöstöllä.

Kh § 531

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 27.11.2017:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja on esittänyt, että hyvinvointitoimialalle perustetaan 1.1.2018 lukien kymmenen palveluohjaajan virkaa.

Uusien palveluohjaajan virkojen perustaminen sisältyy hyvinvointitoimialan vuoden 2018 henkilöstösuunnitelmaan.  Hyvinvointitoimialan palveluohjaus – yksikössä on nyt perustettavaksi esitettäviin virkoihin kuuluvia tehtäviä hoidettu tilapäisillä määräaikaisilla palvelussuhteilla, mutta toimialan näkemyksen mukaan tehtäville on pysyvä tarve, eikä määräaikaisille palvelussuhteilla ole perusteita.

Toimialan näkemyksen mukaan kotihoidon asiakkaiden palvelutarpeen arviointi on tärkeää ja tarkoituksenmukaista keskittää, jotta palvelutarpeen arviointi on yhdenmukaista ja tasalaatuista. Aiemmin kotihoidon asiakkaan palvelutarvetta ovat arvioineet kotihoidon sairaanhoitajat ja palveluesimiehet. Palvelutarpeen arvioinnin keskittämisellä tavoitellaan mm. arvioinnin yhdenmukaisuutta ja tasalaatuisuutta.

Vastaavanlaisia keskittämisratkaisuja on toteutettu myös muissa suurissa kaupungeissa ja keskitetty palveluohjaus on Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeen (Kompassi) Varsinais-Suomeen myöntämän rahoituksen myötä työn alla koko maakunnassa. Tulevassa sote -integraatiossa laadukkaalla palveluohjauksella on keskinen merkitys kun pyritään turvaamaan ikäihmisten palveluiden kokonaisuus ja hillitsemään kustannuksia.

Hyvinvointitoimialan esityksessä on kuvattu laajasti palvelutarpeen arvioinnin prosessia.  Jatkossa kotihoidon kaikkien uusien asiakkaiden palvelutarpeet määritellään keskitetyn palvelutarpeen yksikössä. Näin kaikki asiakkaat arvioidaan samoin perustein (toimintakyky ja kriteerit eri palveluihin) tasavertaisesti sekä suunnataan palvelut niitä tarvitseville.

Hyvinvointitoimialan esitys palveluohjaajan virkojen perustamisesta ei lisää toimialan henkilötyövuosina mitattavaa työvoiman käyttöä, koska vastaavia tehtäviä on aiemmin hoidettu määräaikaisella henkilöstöllä. Esitys ei myöskään lisää toimialan nettokustannuksia. Ko. virkoihin on varattu palkkamäärärahat toimialan vuoden 2018 talousarvioon.

Perustettavaksi esitettyjen toimien toiminnallisen tarpeen osalta strategisen HR:n vastuualueella ei ole perusteita lausua asiasta toisin toimialajohtajan esityksen kanssa. Perustettavaksi esitettyjen virkojen tehtävänimikkeet, kelpoisuusvaatimukset ja tehtäväkohtaiset palkat on määritelty oikein.  Koska palveluohjaukseen liittyville tehtäville on pysyvä tarve, ei tehtäviä voida enää jatkossa hoitaa määräaikaisella henkilöstöllä. Strategisella HR:n vastuualueella ei ole muutoinkaan huomautettavaa toimialan esityksen suhteen.

Liite 1Esitys viran/toimen perustamisesta/lakkauttamisesta

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunkiin ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala perustetaan 1.1.2018 lukien kymmenen palveluohjaajan virkaa (KVTES/04SOS030), joiden kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus ja joiden tehtäväkohtainen palkka on 2.589,39 €/kk ja,

että perustettavat virat voidaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, strateginen HR


Liitteet:

Kh § 531
Liite 1:Esitys viran/toimen perustamisesta/lakkauttamisesta