Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus35804.09.20178
Kaupunginhallitus37818.09.20175

8523-2017 (014)

Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 2017 - 2019

Tiivistelmä: -

Kh § 358

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors ja osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala 23.8.2017:

Vammaisneuvostojen toiminta perustuu kuntalain 28 §:ään, jonka mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

Vammaisneuvoston tarkoituksena on vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Vammaisneuvoston tehtävänä on mm. edistää viranomaisten, vammaisten henkilöiden, vammaisjärjestöjen ja julkisten yhteisöjen yhteistyötä kaupungissa ja tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja vammaisia henkilöitä koskevissa asioissa. Vammaisneuvosto tekee yhteistyötä muiden vaikuttajaryhmien sekä konsernihallinnon asiakkuudet ja osallisuus – vastuualueen kanssa. Vammaisneuvosto kutsuu kaksi kertaa vuodessa kaupungin alueella toimivien vammaisjärjestöjen edustajat yhteiseen yhteistyö- ja neuvottelutilaisuuteen.

Kaupunginhallituksen 8.2.2016 § 58 vahvistaman toimintasäännön mukaan kaupunginhallitus valitsee toimikauttaan vastaavaksi ajaksi vammaisneuvostoon kymmenen (10) varsinaista jäsentä ja kullekin varajäsenen. Viisi (5) varsinaista jäsentä ja heidän varajäsentään edustavat vammaisjärjestöjä ja viisi (5) jäsentä ja heidän varajäsentään edustaa kaupunginhallituksen nimeämiä luottamushenkilöitä. 

Kaupunginhallitus nimeää vammaisneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Toinen näistä valitaan vammaisjärjestöjä edustavien henkilöiden keskuudesta ja toinen kaupunkia edustavista henkilöistä. Puheenjohtajuus vuorottelee kaupungin ja vammaisjärjestöjen edustajien välillä. Toimikaudella 2015–2016 on puheenjohtajana toiminut luottamushenkilöiden edustaja.

Toimintasäännön mukaan Turussa toimivia vammaisjärjestöjä pyydetään tekemään esitys vammaisneuvoston jäseniksi ja varajäseniksi. Esityksen valmistelemiseksi kaupunki järjestää kaikille avoimen tilaisuuden vammaisneuvoston toiminnasta, tavoitteista ja yhteistyöstä kaupungin ja muiden vaikuttajaryhmien kanssa.

Asiakkuudet ja osallisuus – vastuualue on järjestänyt Turun vaikuttajaryhmien toimintaa, tavoitteita ja työskentelyä sekä jäsenen tehtäviä koskevan avoimen informaatiotilaisuuden kaupungintalolla 25.4.2017. Kutsu tilaisuuteen julkaistiin sanomalehdissä ja lähetettiin tiedossa oleville ao. järjestöille sähköpostitse. Tilaisuuden jälkeen järjestöillä oli 25.6.2017 mennessä mahdollisuus ilmoittaa ehdokkaansa Turun kaupungille.

Ehdotus vammaisjärjestöjen edustajiksi perustuu asiakkuudet ja osallisuus vastuualueella määriteltyihin valintakriteereihin. Ehdotuksessa on pyritty huomioimaan sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus että toiminnan jatkuvuus ja uudistuminen. Tavoitteena on ollut muodostaa mahdollisimman laaja ja monipuolinen Turun vammaisjärjestöjen verkosto, jossa osa jäsenistöstä edustaa edellisen vammaisneuvoston kokemusta ja osaamista ja osa ei ole aiemmin kuulunut neuvostoon. Varsinaisen ja varajäsenen ehdotetaan edustavan eri järjestöä.

Vammaisneuvosto toimikaudelle 2017–2019 tulisi asettaa siten, että vammaisneuvoston jäsenet ja varajäsenet valitaan vammaisjärjestöjen ehdotusten pohjalta asiakkuus- ja osallisuus – vastuualueen vahvistamien valintakriteerien mukaisesti sekä luottamuselintoimikunnan 16.8.2017 tekemän ehdotuksen pohjalta seuraavasti:

Vammaisjärjestöjen edustajat:

JäsenVarajäsen

Pirkko Heino

Turun Seudun Selkäyhdistys ry

Hilkka Huiskala

Turun Seudun Nivelyhdistys ry

Päivi Holm

Turun Seudun Invalidit ry

Leila Häkkinen

Turun Vammaisjärjestöt ry

Merja Jämsäläinen

Kynnys ry

Markku Vuorinen

Kynnys ry

Maisa Saloniemi

Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki ry

Taru Luukkala

Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry

Panda Eriksson

Potilasjärjestö Trasek ry

Solveig Basilier

Svenska seniorer i Åboland rf

Luottamushenkilöedustajat:

Jaana HernelahtiInna Nurmi
Olli NordbergJukka Väisänen
Veijo LehtonenPentti Sonck
Joel KiviraumaAlpo Lähteenmäki
Tarja NennRaili Meltovaara

 

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää asettaa vammaisneuvoston toimikaudelle 2017 - 2019 ja valitsee vammaisneuvoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet edellä esitetyn mukaisesti. 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä vammaisneuvoston puheenjohtajaksi Pirkko Heinon ja varapuheenjohtajaksi Veijo Lehtosen.

Päätös pannaan täytäntöön odottamatta sen lainvoimaisuutta.

PäätösAsia pantiin pöydälle Katteluksen Sundqvistin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 378

Pöydältä 4.9.2017 § 358

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKunnan Taitoa Oy
aoTehtävään valitut
tiedTurun seudun vammaisjärjestöt
tiedKonsernihallinto, asiakkuudet ja osallisuus
tiedVammaisneuvosto