Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus23022.05.20172
Kaupunginhallitus23805.06.20174

6328-2015 (011, 114, 065, 111)

Konsernihallinnon vahtimestari- ja aulapalvelutoiminnan liikkeenluovutus Arkea Oy:lle

Tiivistelmä: -

Kh § 230

Johtaja Tuomas Heikkinen 19.5.2017:

Asian tausta ja aikaisemmat päätökset:

Asiassa on kyse Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikön toiminnon siirtämisestä liikkeenluovutuksena Arkea Oy:lle.

Kaupunginhallitus päätti 17.6.2015 § 294, että konsernihallinnon ja hyvinvointitoimialan tulee käynnistää yt-menettelyt vahtimestari- ja aulapalvelujen siirtämiseksi liikkeen luovutuksena Arkea Oy:lle tai toiminnan uudelleen järjestämiseksi tuottavuuden ja asiakaspalvelun parantamiseksi.

Siirron toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset:

Liikkeenluovutuksella tavoitellaan ensisijaisesti toiminnallisia hyötyjä. Virastopalveluiden yksikkö on liian pieni vastaamaan kolmen toimialan palveluista sekä valtuuston ja kaupungintalon edellyttämistä palveluista. Toiminta on liian haavoittuvaa poissaolojen suhteen. Tämän vuoksi on tarkoituksenmukaista, että toiminto ostetaan kokonaisuudessaan Arkealta, jolla on huomattavasti suuremmat resurssit hoitaa mm. varahenkilöjärjestelyt.  Taloudellinen hyöty järjestelystä on henkilöstön sivukuluja ja muita kiinteitä kuluja vastaava määrä; arviolta n. 40.000 €.

Henkilöstö:

Liikkeen luovutusta koskevat normit ovat liikkeenluovutusdirektiivi (2001/23/EY), työsopimuslaki (55/2001) sekä laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007).

Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Saman pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa 11 §:n mukaisesti liikkeen luovuttajan ja luovutuksensaajan on selvitettävä niille henkilöstön edustajille, joiden edustamia työntekijöitä luovutus koskee:

1) luovutuksen ajankohta tai suunniteltu ajankohta;

2) luovutuksen syyt;

3) luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset; sekä

4) suunnitellut, työntekijöitä koskevat toimenpiteet.

Luovuttajan on annettava hallussaan olevat edellä tarkoitetut tiedot henkilöstön edustajille hyvissä ajoin ennen luovutuksen toteuttamista. Luovutuksensaajan on annettava 1 momentissa mainitut tiedot henkilöstön edustajille viimeistään viikon kuluttua luovutuksen toteutumisesta.

Kaupunginhallitus on käsitellyt 25.10.2010 § 554 kaupungin omien toimintojen yhtiöittämiseen liittyvät henkilöstöä koskevat periaatteet. Päätöksen mukaisesti kaupungin toimintojen ulkoistaminen toteutetaan liikkeenluovutusta koskevien oikeusohjeiden mukaisesti ja siirtyvän henkilöstön osalta noudatetaan seuraavia periaatteita:

Kaupunki ei takaa siirtyvälle henkilöstölle oikeutta palata kaupungin palvelukseen eikä erityistä irtisanomissuojaa.

Kaupungin toimintoja ulkoistettaessa:

a) kaupunginhallitus päättää tapauskohtaisesti sisällytetäänkö tarjouspyyntöön siirtyvän henkilöstön asemaa koskevia ehtoja, tai

b) kaupunginhallitus päättää, että tarjouspyyntöön sisällytetään siirtyvän henkilöstön eläke-etuuksiin liittyvä ehto, jonka mukaan palveluntarjoaja järjestää siirtyville henkilöille kunnallisen eläkelain tasoisen eläkkeen ottamalla tarvittaessa lisäeläkkeet.

Mahdollisista henkilöstösopimuksista neuvotellaan erikseen.

Näitä periaatteita tulee noudattaa myös tässä liikkeenluovutuksessa.

Henkilöstösopimusneuvottelu on saatu päätökseen 4.5.2017. Työnantajan neuvotteluosapuolina ovat olleet henkilöstöjärjestöjen edustajina Jyty ry ja Turun yhteisjärjestö JHL ry. Neuvottelun tuloksena saavutettu henkilöstösopimus on liitteenä 2.

Henkilöstö, joka kuuluu siirtyvään kokonaisuuteen, siirtyy, määräytymisperusteena ovat organisatorinen asema ja työtehtävät. Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikössä työskentelevät työntekijät siirtyvät Arkea Oy:n palvelukseen työsopimussuhteisiksi työntekijöiksi luovutushetkellä, kuten työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä on säädetty. Määräaikaisessa palvelussuhteessa olevat työntekijät siirtyvät Arkea Oy:n palvelukseen määräajan päättymiseen saakka.

Konsernihallinnon yhteistyöryhmä on käsitellyt asiaa kokouksessaan 16.5.2017 § 30. Lisäksi asiaa on käsitelty vahtimestaripalvelut -yksikön työpaikkakokouksissa.

Liikkeenluovutussopimus:

Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikön toiminnon siirtämisestä liikkeenluovutuksena Arkea Oy:lle on laadittu liikkeenluovutussopimusluonnos (liite 1).

Luovutuksen kohteena on edellä kuvattu toiminto ja yksikön palveluksessa oleva henkilöstö siinä laajuudessa kuin liite 1 osoittaa.

Luovutushetki:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että Arkea Oy:lle luovutettava toiminto ja henkilöstö siirtyvät Arkea Oy:lle 1.8.2017.

Päätöksentekotaso:

Kaupunginhallituksen johtosäännön (kv 15.12.2014 § 193) 8 §:n 8-kohdan mukaan kaupunginhallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat kaupungin liiketoiminnan luovuttamista kolmannelle.

Liikkeenluovutuksen osalta ratkaisevaa on tilanne luovutushetkellä. Täsmennysten tarpeesta johtuen kaupunginjohtaja tulisi oikeuttaa tekemään liikkeenluovutussopimukseen ja sen liitteisiin tarpeellisia lisäyksiä, muutoksia ja tarkennuksia.

Palvelusopimus:

Osana liikkeenluovutusta tullaan Turun kaupungin ja Arkea Oy:n välillä tekemään palvelusopimus Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalveluiden toimittamisesta. Palvelusopimuksen valmistelussa on varmistettava, että Turun kaupungin konsernihallinto saa vaatimuksiaan ja tarpeitaan vastaavat vahtimestaripalvelut.

Käsittely yhteistyötoimikunnassa:

Yhteistyötoimikunta käsitteli asiaa työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaisessa menettelyssä 16.5.2017 § 37. Yhteistyötoimikunnalla ei ollut huomautettavaa asian suhteen. Yhteistyötoimikunta totesi, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukainen yhteistoimintavelvoite on tällä käsittelyllä toteutettu. Yhteistyötoimikunta merkitsi lisäksi tiedoksi Turun yhteisjärjestö JHL ry:n sekä Jyty Turku ry:n kannanoton konsernihallinnon vahtimestari ja aulapalvelutoiminnan liikkeenluovutuksesta Arkea Oy:lle (oheismateriaali). Yhteistyötoimikunta totesi päätöksessä, että henkilöstöjärjestöjen kannanotossaan esille nostamia asioita käsitellään perjantaina 19.5.2017 hallintoryhmän työpaikkakokouksessa. Asia tullaan kuitenkin käsittelemään maanantaina 22.5.2017 vahtimestaripalvelut -yksikön omassa työpaikkakokouksessa.

Liite 1Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikön toiminnon liikkeenluovutussopimus liitteineen (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)

Liite 2Henkilöstösopimus (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)

Oheismateriaali 1Turun yhteisjärjestö JHL ry:n ja Jyty Turku ry:n kannanotto konsernihallinnon vahtimestari- ja aulapalvelutoiminnan liikkeenluovutuksesta Arkea Oy:lle (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)

Oheismateriaali 2Työpaikkakokouksen muistio (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Turun kaupunki luovuttaa konsernihallinnon vahtimestari- ja aulapalvelutoiminnan ja henkilöstön liikkeenluovutuksella Arkea Oy:lle 1.8.2017 lukien liikkeenluovutussopimuksessa kuvatussa laajuudessa ja ehdoin,

että henkilöstösopimus merkitään tiedoksi,

että liitteenä oleva liikkeenluovutussopimusluonnos ja sen liitteet hyväksytään ja

että kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään toiminnan luovutukseen liittyviin asiakirjoihin tarpeellisia muutoksia, lisäyksiä ja tarkennuksia.

PäätösAsia pantiin pöydälle Maaskolan Yrttiahon kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Korhonen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Kh § 238

Pöydältä 22.5.2017 § 230

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Yrttiahon seuraavan sisältöinen hylkyehdotus raukesi kannatuksen puuttuessa:

”Kaupunginhallitus päättää hylätä esityksen. Liikkeenluovutusta ei toteuteta.

Perustelut:

- työehdot heikkenevät

- työntekijöiden vaihtuvuus kasvaa

- palvelun laatu heikkenee

- taloudellisista säästöistä ei ole takeita.”

Korhonen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.

Jakelu

aoArkea Oy
tiedHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tpvKonsernihallinto, lakiasiat
tiedKonsernihallinto, strateginen HR
tiedKonsernihallinto, virastopalvelut


Liitteet:

Kh § 230
Liite 1:Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikön toiminnon liikkeenluovutussopimus liitteineen (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)
Liite 2:Henkilöstösopimus (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)

Kh § 238
Liite 1:Turun kaupungin konsernihallinnon vahtimestaripalvelut -yksikön toiminnon liikkeenluovutussopimus liitteineen (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)
Liite 2:Henkilöstösopimus (salassa pidettävä JulkL 24 § 20 kohta)