Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus16824.04.20178

12366-2014 (510)

Perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen muuttaminen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus on 16.12.2014 § 514 hyväksynyt mm. perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia on muutettu 1.1.2017 lukien. Kaupunginhallitukselle esitetään perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen muuttamista vastaamaan muutettua lainsäädäntöä.

Kh § 168

Toimialajohtaja Timo Jalonen 19.4.2017:

Kaupunginhallitus hyväksyi 16.12.2014 § 514 mm. perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen. Turku tarjoaa perusopetuslain 5 §:ssä mainittua valmistavaa opetusta ostajakunnille, ja sopimuksella sovitaan ko. opetuksen ehdoista. Sopimus on tehty Raision, Kaarinan, Auran, Naantalin, Ruskon, Paimion, Sauvon, Nousiaisten, Maskun, Liedon ja Mynämäen kanssa.

Voimassa olevan sopimuksen mukaan sopimusta tarkistetaan olosuhteiden muutosta vastaavasti, mikäli sopimussuhteen aikana esim. lainsäädännön muutoksista aiheutuu olosuhteen muutoksia. Tällaisia muutoksia voisivat sopimuksen mukaan olla esim. valtion tekemät opetustoimen rahoitukseen liittyvät muutokset. Tällöin ylläpitäjäkunta muuttaa sopimusta muutoksia vastaavaksi. Muutokset lisätään liitteeksi alkuperäiseen sopimukseen.

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia on muutettu 1.1.2017 lukien siten, että perusopetukseen valmistavan opetuksen rahoitus määräytyy vuosittaisen laskentapäivän sijasta läsnäolokuukausien määrän mukaan. Muutoksen vuoksi perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen rahoitusta ja ostajakunnalta perittäviä korvauksia koskevaa kohtaa tulee muuttaa.

Perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämistä koskevan ylikunnallisen sopimuksen kohdan 3.1. kolmas kappale tulisi 1.1.2017 lukien muuttaa seuraavasti:

Voimassa olevan sopimuksen tekstiEhdotus muutokseksi

Kun oppilas on aloittanut koulutuksen ennen 20. syyskuuta, Turun kaupunki laskuttaa ostajakuntaa valmistavasta opetuksesta päivähinnan perusteella valtionosuuden ylittävien kustannusten osalta. Jos oppilas aloittaa koulutuksen 20. syyskuuta jälkeen eikä jatka seuraavan

vuoden syyskuun 20:nteen saakka, Turun kaupunki ei saa ko. oppilaasta lainkaan valtionosuutta. Tässä tapauksessa Turun kaupunki laskuttaa ostajakuntaa päivähinnan mukaisesti ilman valtionosuusvähennystä. Jatkoajalla opiskelevasta oppilaasta Turun kaupunki laskuttaa ostajakunnalta myös kaikki em. kustannukset.

Kun oppilas on ollut perusopetukseen valmistavassa opetuksessa vähintään 30 kalenteripäivän pituisen ajanjakson, Turun kaupunki laskuttaa ostajakuntaa opetuksesta päivähinnan perusteella valtionosuuden ylittävien kustannusten osalta. Jos oppilas on perusopetukseen valmistavassa opetuksessa alle 30 kalenteripäivän pituisen ajanjakson, Turun kaupunki ei saa ko. oppilaasta lainkaan valtionosuutta. Samoin Turun kaupunki ei saa valtionosuutta yhdeksän läsnäolokuukauden jälkeen. Näissä tapauksissa Turun kaupunki laskuttaa ostajakuntaa päivähinnan mukaisesti ilman valtionosuusvähennystä.

Oheismateriaali 1Kaupunginhallituksen päätös 16.12.2014 § 514

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää muuttaa 16.12.2014 § 514 hyväksymäänsä sopimusta perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestämisestä edellä esitetyllä tavalla 1.1.2017 lukien.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoAuran kunta
aoKaarinan kaupunki
aoLiedon kunta
aoMaskun kunta
aoMynämäen kunta
aoNaantalin kaupunki
aoNousiaisten kunta
aoPaimion kaupunki
aoRaision kaupunki
aoRuskon kunta
aoSauvon kunta
tpvSivistystoimiala