Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus48205.12.201618
Kaupunginhallitus49714.12.20163

12076-2016 (114, 111)

Eräiden vastaavan hoitajan ja vastaavan ohjaajan virkojen kelpoisuusvaatimusten muuttaminen

Tiivistelmä:

Esitetään, että yhteensä kahdeksan hyvinvointitoimialan vastaavan hoitajan ja vastaavan ohjaajan viran kelpoisuusvaatimus muutetaan. Virkojen nykyiset kelpoisuusvaatimukset eivät ole tarkoituksenmukaiset ja rajoittavat järkevää rekrytointia.

Kh § 482

Henkilöstöpäällikkö Maaria Palomäki 11.11.2016:

Kuluvan vuoden aikana hyvinvointitoimialan rekrytoinneissa on muutaman kerran jouduttu tilanteeseen, jolloin täytettävänä olleelle vakanssille asetetut kelpoisuusvaatimukset ovat rajoittaneet vakanssin täyttöä tarkoituksenmukaisella tavalla. Kysymys on eräistä toimintayksikön esimiesvakanssien kelpoisuusvaatimuksista, jotka eivät vastaa tämän päivän rekrytointitarpeita.

Po. yksiköiden esimiestehtävien kelpoisuusvaatimukset määriteltiin aikanaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaan.  Tuolloin kelpoisuusvaatimuksena muihin asiakastyön ohjausta sisältäviin sosiaalihuollon johtotehtäviin oli tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Ko. lain perusteella STM antoi suosituksia sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakenteesta, joka jätti työnantajalle laajan harkintavallan soveltuvan vaatimustason määrittelemisessä. Johtamistehtävien vaativuuteen eri yksiköissä todettiin vaikuttavan monien eri tekijöiden kokonaisuus, kuten asiakaskunnan erityistarpeet, yksiköiden koko sekä henkilöstön koulutusrakenne ja työtehtävien yleinen vaativuus. Kelpoisuusvaatimukset näihin tehtäviin on ollut esim. ”tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus”. Koska sosionomitutkinto (AMK) on ollut ainoa sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, terveysalan AMK – tutkinnon suorittanut (esim. sairaanhoitaja AMK) ei ole täyttänyt asetettua kelpoisuusvaatimusta.

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) on kumottu. Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) ei määrittele henkilöstön tehtävärakennetta kuten aiempi laki. Koulutusjärjestelmää uudistettiin 2000 – luvun alussa siten, että aikaisemmista sosiaalialan koulutuksista ja terveysalan koulutuksista muodostettiin sosiaali- ja terveysalan koulutuksia.

Nyttemmin korostetaan aiempaa enemmän tarkoituksenmukaista henkilöstörakennetta ja huomiota kiinnitetään seuraaviin seikkoihin

Ottaen huomioon lainsäädännön, työelämän ja koulutusjärjestelmän muutokset tulisi eräiden sosiaalihuollon yksiköiden esimiesten kelpoisuusvaatimukset uudistaa liitteen 1 mukaisesti siten, että kelpoisuusvaatimukset jatkossa eivät tarpeettomasti rajoittaisi järkevää rekrytointia. Kelpoisuusvaatimukseen tulisi lisäksi sisällyttää vaatimus alan tuntemuksesta sekä riittävästä johtamistaidosta.

Liite 1Esitys eräiden yksiköiden johtajien kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta

Koska kelpoisuusvaatimusten muuttamisella ei ole kustannusvaikutuksia eivätkä ne lisää toimialan työvoimaa, voimassa olevien ohjeiden mukaan toimialajohtaja voi päättää kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta. Ennen päätöksen tekemistä tulee asiasta hankkia Strategien HR:n lausunto.

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 15.11.2016:

Esitän, että hyvinvointitoimialan eräiden vakanssien kelpoisuusvaatimukset muutetaan liitteessä 1 mainitulla tavalla.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 16.11.2016:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja on esittänyt, että yhteensä kahdeksan vastaavan ohjaajan ja vastaavan hoitajan viran kelpoisuusvaatimus muutetaan.

Toimialan näkemyksen mukaan muutosesityksessä todettujen virkojen nykyiset kelpoisuusvaatimukset ovat rajoittaneet virkojen täyttöä epätarkoituksenmukaisella tavalla.

Kelpoisuusvaatimukset on aikoinaan määritelty sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaan.

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) on kumottu. Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) ei määrittele henkilöstön tehtävärakennetta kuten aiempi laki. Koulutusjärjestelmää uudistettiin 2000 – luvun alussa siten, että aikaisemmista sosiaalialan koulutuksista ja terveysalan koulutuksista muodostettiin sosiaali- ja terveysalan koulutuksia.

Esitykseen sisältyvissä viroissa on kelpoisuusvaatimuksessa tällä hetkellä maininta soveltuvasta sosiaalialalle suuntaavasta sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnosta. Koska sosionomitutkinto (AMK) on ollut ainoa sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, terveysalan AMK – tutkinnon suorittanut (esim. sairaanhoitaja AMK) ei ole täyttänyt asetettua kelpoisuusvaatimusta.

Toimialajohtajan esitystä kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta voidaan pitää perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. Koulutusvaatimus on nykyisen koulutusjärjestelmän mukainen ja alan tuntemusta sekä riittävää johtamistaitoa koskevan ehdon sisällyttämistä kelpoisuusvaatimukseen voidaan pitää perusteltuna.

Konsernihallinnon strategisella HR:llä ei ole huomauttamista toimialajohtajan esitykseen.

Liite 1Esitys eräiden yksiköiden johtajien kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että vastaavan hoitajan virkojen vakanssinumerot 324010 ja 380400 sekä vastaavan ohjaajan virkojen vakanssinumerot 380330, 380341, 380376, 333021 ja 333022 kelpoisuusvaatimus on 1.12.2016 lukien tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito.

PäätösAsia pantiin pöydälle Eevan Miikkolan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Kh § 497

Pöydältä 5.12.2016 § 482

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa selvitti toimialajohtaja Riitta Liuksa.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, strateginen HR


Liitteet:

Kh § 482
Liite 1:Esitys eräiden yksiköiden johtajien kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta

Kh § 497
Liite 1:Esitys eräiden yksiköiden johtajien kelpoisuusvaatimusten muuttamisesta