Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta13519.10.20166
Kaupunginhallitus46021.11.20166

10608-2016 (510)

Syvälahden koulun perustamispäätöksen lykkääminen (Kv)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto on 23.9.2013 § 179 päättänyt perustaa Syvälahden koulun 1.8.2016 lukien. Nyt kasvatus- ja opetuslautakunta esittää koulun perustamista vasta 1.8.2018 lukien.

Kasopelk § 135

Toimialajohtaja Timo Jalonen 10.10.2016:

 

Syvälahteen on valmistumassa 1.8.2018 Syvälahden uusi monitoimitalo, jossa toimii myös peruskoulu. Uusi koulu voisi aloittaa kuitenkin toimintansa lukuvuoden 2018–2019 alkaessa eli 1.8.2018, vaikka rakentamisprojekti jonkin verran myöhästyisikin.

 

Kaupunginvaltuusto päättää Turussa peruskoulun aloittamisesta ja lakkauttamisesta. Kaupunginvaltuusto on hyväksytyissä investointisuunnitelmissaan ikään kuin jo hyväksynyt Syvälahden koulun perustamisen, mutta tarkkaa ajankohtaa ei ole päätetty. Syvälahden monitoimitalon tarkoituksena on olla osittain korvaava investointi, jolla korvataan tilapäiseksi tarkoitettuja koulu- ja päiväkotirakennuksia alueella.

 

Koulu instituutiona jää toisinaan hämäräksi. Sille on tyypillistä oma rehtori ja muu henkilökunta, omat oppilaat ja oma talousarvio. Koulurakennuksessa voi toimia useampikin koulu (Luostarivuoren koulu ja Luostarivuoren lukio) tai koulu voi toimia useammassakin yksikössä (Luolavuoren koulun lisäksi sillä on yksiköt Runosmäessä ja Kähärissä).

 

Syvälahden koulun rakennusprojektista vastaavaa rehtoria on kuultu asiassa.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Syvälahden koulu perustetaan hallinnollisena yksikkönä 1.8.2018 lukien.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 460

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell 17.11.2016:

Kaupunginvaltuusto on 23.9.2013 § 179 päättänyt perustaa Syvälahden koulun 1.8.2016 lukien. Nyt kasvatus- ja opetuslautakunta esittää koulun perustamista vasta 1.8.2018 lukien.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa päätöstään 23.9.2013 § 179 siten, että Syvälahden koulun perustamista siirretään kaksi vuotta ja Syvälahden koulun perustaminen hallinnollisena yksikkönä toteutetaan 1.8.2018.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto