Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus41224.10.20167

4797-2016 (014, 011)

Syvälahden koulu -hankkeen 3. neljännesvuosiraportointi 2016

Tiivistelmä:

Kiinteistö Oy Turun Syvälahden koulun hallitus on toimittanut Turun kaupungille 3. neljännesvuosiraportin Syvälahden koulu -hankkeen etenemisestä.

Kh § 412

Tilacontroller Nora Hilden 19.10.2016:

Kaupunginvaltuusto päätti 25.1.2016 § 10, että Syvälahden koulun allianssi-hankkeessa edetään toteutusvaiheeseen. Hankkeen kustannusarvioksi vahvistettiin 29,13 M€ ja, että kohteen tulee olla valmis syyslukukaudeksi 2018.

Turun kaupunki on vastaanottanut Kiinteistö Oy Turun Syvälahden koulun hallitukselta 14.10.2016 päivätyn kirjeen, jossa yhtiön hallitus antaa 3. neljännesvuosiraportin vuodelle 2016 Syvälahden koulu -hankkeen etenemisestä.

Yhtiön hallitus kertoo 3. neljännesvuosiraportissaan, että kohteen perustustyöt ovat edenneet ja käynnissä ovat mm. alapohjatyöt, runkotyöt ja väestösuojan laudoitus- ja raudoitustyöt. Yhtiön mukaan seuraavaksi käynnistyvät mm. vesikaton puutyöt ja väliseinämuuraukset.

Yhtiön mukaan hankkeen aliurakkahankintoja tehdään jatkuvasti. Rakennusteknisten töiden hankinnoista on tehty noin 40 %, mutta LVI-hankinnat ovat vasta alussa. Yhtiön mukaan hanke alittaa sille vahvistetun kustannusarvion hienoisesti huolimatta rakennusalan nousevista kustannuksista.

Yhtiö ilmoittaa kirjeessään, että hankkeen maalämpöön liittyvien laitteistojen sekä putkistojen hankinnasta sekä niihin liittyvästä huollosta/ylläpidosta on tehty sopimus Turku Energian kanssa.

Yhtiön mukaan hanke etenee sille asetetun yleisaikataulun mukaisesti.

Oheismateriaali 13. neljännesvuosiraportti KOy Turun Syvälahden koulu (salassa pidettävä, JulkL 24 § 20)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Kiinteistö Oy Turun Syvälahden koulun hallituksen antaman 3. neljännesvuosiraportin 2016 Syvälahden koulu -hankkeen etenemisestä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa selvittivät Kiinteistö Oy Turun Syvälahden koulun hallituksen puheenjohtaja Tuomas Koskiniemi ja hallituksen jäsen Jouko Turto.

Jakelu

tiedKiinteistö Oy Turun Syvälahden koulu
tiedKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus