Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus39710.10.20161

4255-2016 (061, 021)

Hankintaoikaisuvaatimus kuntosalivälineitä koskevasta hankinnasta

Tiivistelmä:

Qicraft Finland Oy on tehnyt hankintaoikaisuvaatimuksen kuntosalivälineitä koskevasta hankinnasta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että hankintaoikaisuvaatimus hylätään.

Kh § 397

Konsernihallinto, Lakiasiat, kaupunginlakimies Jukka Vanto 29.9.2016:

Asian tausta

Hankinta- ja logistiikkakeskus on pyytänyt avoimella hankintamenettelyllä tarjouksia Turun kaupungin eri yksiköiden toimipisteisiin hankittavista kuntosalivälineistä 30.9.2019 päättyvälle sopimuskaudelle, jonka jälkeen sopimusta voidaan tilaajan päätöksellä jatkaa enintään kahdella vuodella.

Hankinta- ja logistiikkajohtaja on 16.9.2016 tekemällään hankintapäätöksellä § 40 valinnut Ironfit Oy:n (jäljempänä myös Ironfit) tarjouksen.

Qicraft Finland Oy (jäljempänä myös Qicraft) on tehnyt asiassa hankintaoikaisuvaatimuksen.

Hankintaoikaisuvaatimus perusteineen

Qicraft on vaatinut hankintapäätöksen kumoamista sekä hankinnan uudelleenarvioimista ja -kilpailuttamista.

Qicraft on perusteinaan esittänyt epäilyn siitä, että Ironfitin tarjoamat levypainolliset vipuvarsilaitteet sekä painopakalliset 9-sarjan laitteet olisivat suoria laitekopioita italialaisen kuntosalilaitteiden ja -välineiden valmistajan Technogym S.p.A:n (jäljempänä myös Technogym) vipuvarsilaitteista eli Pure Strength -sarjasta sekä painopakallisista eli Selection -sarjasta. Qicraft on ilmoittanut olevansa Technogymin laitteiden ja välineiden virallinen maahantuoja.

Qicraft on ilmoittanut saattaneensa immateriaalioikeuksia koskevat rikkomusepäilyt Technogymin tiedoksi sekä ilmoittanut Technogymin tekevän omat lainmukaiset toimenpiteensä Ironfitia kohtaan, pyrkimyksenään saattaa kaikki laitekopiot myyntikieltoon ja pois markkinoilta.

Qicraft on liittänyt hankintaoikaisuvaatimuksensa listan niistä Ironfitin tarjoamista vipuvarsi- sekä painopakallisista laitteista, joita epäillään laitekopioiksi.

Lausumat ja liitteet

Ironfit on Qicraftin hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta antamassaan lausunnossa ilmoittanut pitäytyvänsä tarjouksessaan ja sitoutuvansa hankinnan ehtoihin. Ironfit on todennut, etteivät sen laitteet ole kopioita vaan sen omia. Ifonfit on lisäksi esittänyt, että laitteet ovat funktioiltaan aina samankaltaisia ja että jonkinlaisia yhteneväisyyksiä on löydettävissä kaikilta kuntosalilaitevalmistajilta, käytön mahdollistamiseksi. Ironfit on vielä vertauksenomaisesti esittänyt, että kaikissa autoissa on neljä pyörää.

Qicraft on toimittanut lisää liitteitä.

Hankintaoikaisuvaatimuksen arviointi

Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 2 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen.

Hankintalain 80 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen.

Hankintaoikaisuvaatimusta käsiteltäessä on lähtökohtaisesti arvioitavana hankintayksikön menettely hankintapäätöksen tekohetkellä. Hankintalain 80 §:ää koskevien esitöiden (HE 190/2009 vp s. 54) mukaan edellytyksenä hankintaoikaisun käytölle on kaikissa tapauksissa se, että hankintayksikön päätös tai toimenpide perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Edelleen lain esitöiden (HE 190/2009 vp s. 55) mukaan hankintayksiköllä on lisäksi velvollisuus käsitellä vireille tulleet hankintaoikaisut.

Esimerkiksi mallioikeuslain 43 §:n 1 momentin mukaan tähän lakiin perustuvat riita- ja hakemusasiat käsitellään markkinaoikeudessa. Pykälän 2 momentin mukaan lain 33 a §:ssä mainitussa neuvoston asetuksessa tarkoitettuna yhteisömalliasioita käsittelevänä tuomioistuimena toimii markkinaoikeus. Pykälän 3 momentin mukaan riita- ja hakemusasioiden käsittelystä markkinaoikeudessa säädetään oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa.

Hankintalaissa tarkoitettuna hankintayksikkönä kaupunki ei ole julkista hankintaa koskevan hankintaoikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä tai muu-toinkaan toimivaltainen itsenäisenä kysymyksenä ratkaisemaan tai vahvistamaan sitä, loukkaavatko tarjoajan tarjoamat tavarat kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia.

Qicraftin vaatimusten perusteissa on katsottava olevan kokonaisuudessaan kysymyksenä Qicraftin esittämä epäilys siitä, että Ironfit olisi loukannut Qicraftin päämiehen Technogymin mallioikeus- tai muita immateriaalioikeuksia. Ironfit on kiistänyt kopioinnin. Qicraftin vaatimusten perusteissa ei voida katsoa olevan kysymys varsinaisesti siitä, onko hankintayksikön päätös tai toimenpide perustunut lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen. Toisaalta julkisia hankintoja koskevassa oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu tarjoajien tasapuolisen kohtelun vaatimuksen sekä yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden edellyttävän tarjousten olevan tarjouspyynnön mukaisia. Hankintayksikön tulee siten hylätä sellaiset tarjoukset, jotka eivät vastaa tarjouspyynnön vaatimuksia.

Qicraftin välittämän Technogymin kirjelmän mukaan asiakkaat, jotka harkitsevat kopioiden ostamista, ottavat riskin mahdollisten kopioiden mahdollisesta tuhoamisvelvoitteesta ja mahdollisesta vahingonkorvauksesta.

Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan hankintaan sovelletaan muun ohella Julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja tavarahankinnoissa (JYSE 2014 TAVARAT), jonka kohdissa 16.2–16.3 todetaan seuraavaa:

”Toimittaja vastaa siitä, etteivät sen toimittamat tavarat tai niihin liittyvä aineisto hankintasopimuksen mukaisesti käytettyinä loukkaa Suomessa voimassa olevia kolmannen osapuolen patentti-, tekijän- tai muita immateriaalioikeuksia.

Jos tilaajaa vastaan esitetään tavaran tai siihen liittyvän aineiston käyttöön perustuvia immateriaalioikeuteen perustuvia vaatimuksia, toimittaja on velvollinen vastamaan vaatimuksiin tilaajan puolesta omalla kustannuksellaan. Toimittaja vastaa tilaajalle siitä, ettei tavaraan tai siihen liittyvään aineistoon kohdistuvista immateriaalioikeuksiin perustuvista vaatimuksista tai velvoitteista aiheudu tilaajalle oikeudenkäyntikuluja eikä vahingonkorvaus- tai muita kolmannelle osapuolelle maksettavia kustannuksia tai muita vastuita kolmatta osapuolta kohtaan.”

Ifonfitin tarjouksessa ei ole esitetty varaumia hankinnan ehtojen suhteen ja Ironfitin tarjous on todettu tarjouspyynnön mukaiseksi. Hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta Ironfitilta on erikseen tiedusteltu, sitoutuuko se muun ohella edellä mainittuihin kohtiin. Ironfit on vielä erikseen ilmoittanut sitoutuvansa hankinnan ehtoihin.

Tarjoaja vastaa tarjouksensa sisällöstä ja hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa siihen, että tarjoajan ilmoittamat tiedot pitävät paikkansa. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että hankintayksiköllä on lähtökohtaisesti oikeus luottaa tarjoajan tarjouksen sisältöön, ellei sillä ole perusteltua syytä muuta epäillä. Jos tarjoaja ei kykene tarjouksensa mukaiseen suoritukseen, kysymys on sopimusrikkomusasiasta.

Oheismateriaali 1Qicraft Finland Oy:n hankintaoikaisuvaatimus liitteineen, ml. Technogym S.p.A:n kirjelmä

Oheismateriaali 2Ironfit Oy:n lausuma

Oheismateriaali 3Qicraft Finland Oy:n toimittamat liitteet

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hylätä hankintaoikaisuvaatimuksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoIronfit Oy
aoQicraft Finland Oy
tiedHankinta- ja logistiikkakeskus
tiedKonsernihallinto, lakiasiat