Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus35719.09.201611

8903-2016 (041, 001)

Varsinais-Suomen liiton lausuntopyyntö talousarviosta 2017 ja taloussuunnitelmaluonnoksesta 2017-2019

Tiivistelmä:

Varsinais-Suomen liitto on varannut kunnille tilaisuuden tehdä esityksiä kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Pyyntö pohjautuu maakuntahallituksen hyväksymään alustavaan talousarvioon vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelmaan 2017-2019.

Kh § 357

Yhteysjohtaja Antti Kirkkola ja controller Valtteri Mikkola 12.9.2016:

Varsinais-Suomen liitto on valmistellut taloussuunnitelman siten, että jäsenkuntien maksuosuus vuodelle 2017 on sama kuin vuodelle 2016. Tilikauden tulos osoittaa alijäämää, mutta sitä esitetään katettavaksi edellisten vuosien ylijäämällä.

Vuosien 2018-2019 taloussuunnitelmassa kuntien maksuosuuteen ei ole esitetty korotusta. Mikäli maakuntauudistuksen toimeenpano pysyy tavoitellussa aikataulussaan, tulee vuoden 2018 taloussuunnitelmaan merkittäviä muutoksia ja vuoden 2019 taloussuunnitelma poistuu.

Turun kaupungin näkökulmasta vallitsevassa suhdanteessa ja taloustilanteessa menojen kehitykseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Julkisen sektorin taloustilanne on tulevana suunnitelmakautena erittäin haastava.

Kaupungin näkemyksen mukaan liiton ei tule tässä taloudellisessa tilassa käynnistää uusia palveluja tai toimintoja. Olemassa olevien toimintojen tarkoituksenmukaisuus tulee arvioida ja toiminnan tuottavuutta on parannettava.

Kestävä taloussuunnitelma edellyttää tällä hetkellä erittäin tiukkaa talouskuria. Kuntien maksuosuuksien kasvuun ei tule asettaa odotuksia, joten tulorahoituksen kasvattamiseen on syytä arvioida muita tapoja.

Maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntastrategiassa erääksi läpileikkaavaksi teemaksi on kirjattu alueen toimijoiden kumppanuus ja yhdessä tekeminen. Turun kaupunki pitää kumppanuusajattelun nostamista pääpainopisteeksi hyvänä. Toiminnat ja palvelut,  joissa on mahdollisia päällekkäisyyksiä kuntien ja muiden alueellisten kehittämis- ja edistämisorganisaatioiden kanssa on tunnistettava ja työnjakoa kehitettävä.

Oheismateriaali 1Varsinais-Suomen liiton alustava talousarvio 2017 sekä taloussuunnitelmaluonnos 2017-2019

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää lähettää edellä olevan lausuntona Varsinais-Suomen liitolle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

lausVarsinais-Suomen liitto