Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus35019.09.20167

4263-2016 (630, 662, 021)

Turun hallinto-oikeuden päätös kauppatorin yleisten alueiden suunnitelmia koskevaan valitukseen

Tiivistelmä:

Hallinto-oikeus on jättänyt Meidän Turku - Vårt Åbo ry:n valituksen tutkimatta.

Kh § 350

Kaupunginsihteeri Pia Bergström 13.9.2016:

Kaupunginvaltuusto on 30.5.2016 §: issä 94 - 96 hyväksynyt kauppatorin ympäristön tori- ja katusuunnitelmat, Aurakadun katusuunnitelman Puutarhakadun ja Maariankadun välillä ja Eerikinkadun katusuunnitelman liikennesuunnitelmaluonnoksineen. Meidän Turku - Vårt Åbo ry on valittanut valtuuston päätöksistä Turun hallinto-oikeuteen ja vaatinut valtuuston päätösten kumoamista ja uudelleenkäsittelyä. Hallinto-oikeus on 7.9.2016 päätöksellään jättänyt valituksen tutkimatta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 190 §:n mukaan katusuunnitelmaa ja muiden yleisten alueiden suunnitelmaa koskevaan päätökseen haetaan muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeus on katsonut, että katu- ja torisuunnitelmien hyväksymistä koskevat päätökset eivät kohdistu yhdistykseen eivätkä välittömästi vaikuta yhdistyksen oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Näin ollen Meidän Turku - Vårt Åbo ry:llä ei ole valitusoikeutta asiassa ja valitus on jätetty tutkimatta.

Tori- ja katusuunnitelmien yhteydessä hyväksyttyjen liikennesuunnitelmaluonnosten on katsottu olevan valmistelua koskevia päätöksiä, jotka eivät ole valituskelpoisia, ja valitus on myös näiltä osin jätetty tutkimatta.

Oheismateriaali 1Turun hallinto-oikeuden päätös 7.9.2016

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Von Frenckell-Ramberg ja Eklund ilmoittivat olevansa esteellisiä eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn.

Puheenjohtajana tämän asian kohdalla toimi Alanen.

Jakelu

tiedKiinteistöliikelaitoksen johtokunta