Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus35919.09.201613

3909-2016 (111)

Laskutusesimiehen viran perustaminen hyvinvointitoimialalle

Tiivistelmä:

Esitetään, että hyvinvointitoimialalle perustetaan laskutusesimiehen virka.

Kh § 359

Talous- ja hallintojohtaja Max Lönnqvist ja talouspäällikkö Ritva Pitkäkari 23.3.2016:

Hyvinvointitoimialan taloushallinnossa toimii asiakasmaksuyksikkö, jossa työskentelee tällä hetkellä 10 vakituista henkilöä suorissa asiakaspalvelutehtävissä. Asiakasmaksuyksikössä tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin liittyviä tehtäviä kuten tuloselvityksiä, maksupäätöksiä ja laskutusta.

Yksikkö huolehtii myös sosiaali- ja terveydenhuollon todellisten kustannusten laskuttamisesta asiakkaiden kotikunnilta, valtiolta ja vakuutusyhtiöiltä. Yksikkö hoitaa vanhuspalvelujen laitoshoidossa olevien niiden asiakkaiden eläkkeet ja hoitomaksut, jotka on jouduttu ottamaan kaupungin hoidettavaksi, sekä huostaan otettujen lasten itsenäistymisvarojen hallinnoinnin. Yksikkö hoitaa myös hyvinvointitoimialan käteiskassapisteen toiminnon, sekä ohjeistaa ja kehittää hyvinvointitoimialan 20 käteiskassapisteen toimintaa. Asiakasmaksuyksikkö hoitaa n. 85.000 asiakkaan laskutuksen, vuosilaskutukseltaan 55 miljoonaa euroa ja 345.000 laskua.

Hyvinvointitoimiala tarvitsee erityisasiantuntijan, joka toimii sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettujen lakien ja asetusten erityisasiantuntijana. Asiakasmaksupäällikkö myös valmistelee asiakasmaksuja koskevia päätöksiä/oikaisuvaatimuksia lautakunnalle tai yksilöjaostolle. Asiakasmaksupäällikkö on myös vastuussa kassatoimintojen valvonnasta ja kehittämisestä toimialalla. Asiakasmaksupäällikkö on tiedotus- ja ohjeistusvastuu niin, että kuntalaiset saavat nykyistä paremmin tiedon asiakasmaksuista ja että tulosyksiköillä on ajantasainen tieto laskutuksen perusteista.

Asiakasmaksuyksikön tiimit tarvitsevat lähiesimiehen, joka vastaa tiimien toimivuudesta ja asiakaspalvelun sujuvuudesta. Asiakasmaksupäällikkö on asiakasmaksuyksikön lähiesimies, joka vastaa yksikön henkilöstöasioista ja toteuttaa mm. rekrytoinnin, osaamisen hallinnan ja työkyvyn hallinnan toimintamallit yksikössään sekä varmistaa suoraan kuntalaisrajapinnassa olevan yksikön asiakaspalvelun toimivuuden. Kaikkia asiakasmaksupäällikön toimenkuvaan sisällytettäviä tehtäviä hoitavat useat henkilöt tällä hetkellä, mutta osaamisen ja vastuun keskittäminen on tarpeen.

Vastaavan kokoisissa kaupungeissa (Espoo, Oulu, Tampere) on yksi tai useampia henkilöitä, joilla on vastaava toimenkuva ja nimikkeenä on asiakasmaksu- tai palvelupäällikkö.

Asiakasmaksupäällikön tehtävänkuvaan sisältyy myös muutoksenhakukelpoisten asiakasmaksupäätösten tekeminen, joten vakanssi perustettava virkana. Viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi esitetään 3.800 €/kk.

Kelpoisuusvaatimuksen tulisi olla virkaan soveltuva korkeakoulututkinto ja hyvä virkaan soveltuva työkokemus sekä soveltuvuus esimiestehtävään. Viran perustaminen lisää työvoimaa 1 htv vuositasolla ja kustannuksia 62.700 €/v. Viran perustaminen sisältyy hyvinvointitoimialan henkilöstösuunnitelmaan ja palkkakustannukset kuluvan vuoden talousarvioon.

Liite 1Esitys viran perustamisesta (lomake)

Toimialajohtaja Riitta Liuksa 31.3.2016:

Esitän, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.5.2016 lukien asiakasmaksupäällikön virka (KVTES/hinnoittelematon), jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.800 €/kk ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus virkaa kuuluvista tehtävistä sekä kokemusta esimiestyöstä.

Lisäksi esitän, että toimiala oikeutetaan täyttämään asiakasmaksupäällikön virka julkisella haulla ilman erillistä lupamenettelyä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 14.9.2016:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja on esittänyt että toimialalle perustetaan asiakasmaksupäällikön virka.  Lisäksi toimiala on esittänyt, että virka voidaan täyttää julkisella haulla ilman erillistä lupamenettelyä.

Toimialan esityksessä todetulla tavalla hyvinvointitoimialan taloushallinnossa toimii asiakasmaksuyksikkö, jossa tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin liittyviä tehtäviä. Yksikkö hoitaa n. 85.000 asiakkaan laskutuksen, vuosilaskutukseltaan 55 miljoonaa euroa ja 345.000 laskua.

Asiakasmaksuyksikköön esitetään nyt perustettavaksi asiakasmaksupäällikön virka.  Perustettavaksi esitetyn viran haltija toimisi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettujen lakien ja asetusten erityisasiantuntijana ja valmistelisi asiakasmaksuja koskevia päätöksiä/oikaisuvaatimuksia lautakunnalle tai yksilöjaostolle. Viran haltijan vastuulle kuuluisi myös mm. vastuu kassatoimintojen valvonnasta ja kehittämisestä toimialalla. Lisäksi tehtävänkuvaan sisältyy muutoksenhakukelpoisten asiakasmaksupäätösten tekeminen. Koska kyse on julkisen vallan käytöstä, tulee vakanssi perustaa virkana.

Viran perustaminen lisää työvoimaa 1 htv vuositasolla ja kustannuksia 62.700 €/v. Viran perustaminen sisältyy hyvinvointitoimialan henkilöstösuunnitelmaan ja palkkakustannukset kuluvan vuoden talousarvioon.

Toimialan esityksessä on laajasti kuvattu uuden viran tarvetta ja tehtäviä.  Perustettavaksi esitetyn viran toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon strategisella HR:llä ei ole perusteita lausua asiasta toisin toimialajohtajan esityksen kanssa.

Perustettavaksi esitettyä virkaa voidaan pitää sellaisena vaativana hallinnon päätöksenteko-, esittely ja valmistelutehtävänä, joka sijoittuu KVTES:n palkkahinnoittelun ukonpuolelle.  Virkavastuulla tehtävät muutoksenhalukelpoiset asiakasmaksupäätökset, valmistelijarooli, esimiesasema ja vaativa asiantuntijarooli muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella tehtävää voidaan pitää vaativuudeltaan sellaisena, että virkaa ei voida sijoittaa esim. KVTES:n palkkahinnoittelukohtaan 01ASI040.

Tällaisissa vaativissa tehtävissä on pääsääntöisesti perusteltua edellyttää kelpoisuusvaatimuksena ylempää korkeakoulututkintoa.

Konsernihallinnon strategisen HR:n näkemyksen mukaan tehtävänimike laskutusesimies olisi tarkoituksenmukaisempi kuin esitetty asiakasmaksupäällikkö.

Strategisella HR:llä ei ole muutoin huomautettavaa toimialan esitykseen.

Liite 1Esitys viran perustamisesta (lomake)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.9.2016 lukien laskutusesimiehen virka (KVTES/hinnoittelematon), jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.772,77 €/kk ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, riittävä työkokemus virkaa kuuluvista tehtävistä sekä kokemusta esimiestyöstä.

Toimiala oikeutetaan täyttämään laskutusesimiehen virka julkisella haulla ilman erillistä lupamenettelyä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, strateginen HR


Liitteet:

Kh § 359
Liite 1:Esitys viran perustamisesta (lomake)