Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus30308.08.20168

1645-2016 (014)

Muutos kutsuntalautakunnan jäsenten valintaan vuoden 2016 kutsuntaan

Tiivistelmä: -

Kh § 303

Kaupunginsihteeri Outi Kari-Granfors 2.8.2016:

Kaupunginhallitus on 25.4.2016 § 168 päättänyt kutsuntalautakunnan jäsenten valinnasta vuoden 2016 kutsuntaan ja valinnut Puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimiston pyynnön mukaisesti yhden edustajan ja hänelle kolme varamiestä. Puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimisto on 5.7.2016 pyytänyt muuttamaan päätöstä siten, että yhden edustajan ja kolmen varamiehen sijaan valitaan kaksi varsinaista jäsentä ja kaksi varamiestä.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että kaupungin edustajiksi kutsuntalautakunnan jäseniksi kuluvan vuoden asevelvollisten kutsuntaan valitaan Pentti Korhonen ja Henry Toivari sekä Korhosen varamieheksi Pia Lindell ja Toivarin varamieheksi Timo Nurmio.

Samalla kaupunginhallitus päättää kumota asiassa 25.4.2016 § 168 tehdyn päätöksen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedPuolustusvoimat/Lounais-Suomen aluetoimisto
aoKorhonen Pentti
aoLindell Pia
aoNurmio Timo
aoToivari Henry