Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus30508.08.201610

4635-2016 (111)

Sosiaalityöntekijän viran perustaminen hyvinvointitoimialan terveyspalveluihin

Tiivistelmä:

Esitetään, että hyvinvointitoimialan terveyspalveluihin perustetaan sosiaalityöntekijän virka

Kh § 305

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen 30.6.2016:

Kaupunginjohtajan päätöksellä 27.6.2016 perustettiin hyvinvointitoimialalle kaksi sosiaaliohjaajan työsopimussuhteista tointa ja kolme sairaanhoitajan työsopimussuhteista tointa. Kaupunginjohtajan päätös perustui hyvinvointitoimialan toimialajohtajan asiasta 25.4.2016 tekemään esitykseen. Em. toimialajohtajan esityksessä oli toimien perustamisen lisäksi esitetty yhden sosiaalityöntekijän viran perustamista toimialalle. Viran perustamisen osalta toimivalta on kaupunginhallituksella.

Esityksen taustalla on tarve ottaa osaksi normaalia toimintaa päättymässä olevassa Kaste-rahoituksella toimineessa PPPR- hankkeessa kehitetty ja hyväksi ja kustannustehokkaaksi todettu toimintamalli. Toimintamallissa hoidetaan palvelujen suurkäyttäjiä, päihde- ja mielenterveysasiakkaita, jotka ovat tällä hetkellä muuten vaikeasti autettavissa.

Tarkoituksena on perustaa terveyspalveluiden palvelualueelle mielenterveys- ja päihdetiimi jatkamaan PPPR- hankkeen aloittamaa työtä.

Esityksen mukaan mielenterveys- ja päihdetiimi on terveyspalvelujen avosairaanhoidon alaisuudessa toimiva moniammatillinen kuuden vakanssin yksikkö. Palvelun kohderyhmänä ovat työikäiset ja ikääntyneet henkilöt, joilla on mielenterveys- ja/tai päihdeongelma, joka ei vaadi erikoissairaanhoitoa.

Yksikön palveluihin kuuluu mm. ohjaus, neuvonta ja psykososiaalinen tuki, hoidon- ja palvelutarpeen kartoitus, mielenterveyden häiriöiden ja päihdehäiriöiden tutkimus ja hoito, päihteettömyyttä tukeva ja ongelmakäyttöjä vähentävä (sosiaalihuollon) palvelu, terveyttä edistävä hoitotyö sekä hoito- ja asiakassuunnitelmien laatiminen.

Toimialan esityksen mukaan mielenterveys- ja päihdetiimit säästävät myöhäisvaiheen kustannuksia sekä mm. asumispalveluista ja päihdekuntoutusjaksoista aiheutuvia kustannuksia.

Tiimiin tarvittava työsopimussuhteinen henkilöstöresurssi on perustettu kaupunginjohtajan päätöksellä. Kaupunginhallituksen tulisi nyt päättää tiimikokonaisuuteen kuuluvan sosiaalityöntekijän viran perustamisesta.

Perustettavaksi esitetyn viran toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon strategisella HR:llä ei ole perusteita lausua asiasta toisin toimialajohtajan esityksen kanssa.

Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimus määräytyy sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/15) mukaan. Viran oikea tehtävän vaativuuteen perustuva tehtäväkohtainen palkka on 3008 €/kk.

Muilta osin strategisella HR:llä ei ole huomautettavaa toimialan esitykseen.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvointitoimiala, perustetaan 1.9.2016 lukien sosiaalityöntekijän virka (KVTES/04SOS04A), jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.008,00 €/kk ja jonka kelpoisuusvaatimus määräytyy sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/15) mukaan.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tpvKonsernihallinto, strateginen HR