Turun kaupungin Työterveyshuolto Oy:n perustamissopimus

 

 

 

Perustamme tällä sopimuksella osakeyhtiön, jonka toiminimi on Turun kaupungin Työterveyshuolto Oy ja kotipaikka Turku.

 

Osakeyhtiölain 2 luvun 2 §:ssä mainituista seikoista sovimme seuraavasti:

 

1§ Osakkeenomistajat ja osakkaan merkitsemät osakkeet

 

Tämän perustamissopimuksen allekirjoituksella osakkeenomistajat ovat merkinneet yhtiön osakkeita seuraavasti:

 

Nimi      Y-tunnus      Osakkeiden numerot

 

Turun kaupunki   0204819-8      1-1000

 

2. Merkintähinta

 

Kustakin osakkeesta on maksettava yhtiölle 2,5 euroa. Merkintähintaa merkitään kokonaisuudessaan yhtiön osakepääomaan.

 

Osakkeilla ei ole nimellisarvoa.

 

3. Osakkeiden maksuaika

 

Osakkeiden maksu on suoritettava yhtiön Suomessa olevalle talletuspankin tilille yhden (1) kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta.

 

4. Yhtiön hallituksen jäsenet

 

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin suostumuksensa perusteella seuraavat henkilöt:

 

Nimi         Syntymäaika         Kotipaikka

 

Tuomas Heikkinen               

Sinikka Valtonen               

Jukka Vanto               

 

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Heikkinen.

 

5. Yhtiön tilintarkastaja

 

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajan KHT Pertti Keskinen.

 

6. Toimitusjohtaja

 

Yhtiön toimitusjohtaja voidaan valita myöhemmin tehtävällä hallituksen päätöksellä.

 

7. Tilikausi

 

Päätettiin, että yhtiön tilikausi on 1.1.-31.12. Ensimmäinen tilikausi päättyy 31.12.2016.

 

8. Yhtiöjärjestys

 

Hyväksyttiin yhtiölle tämän perustamissopimuksen liitteen mukainen yhtiöjärjestys.

 

 

 

Perustajana ja merkinnän vakuudeksi

 

 

Turussa ____. päivänä ________kuuta 2016

 

 

 

TURUN KAUPUNKI

 

_____________________

Aleksi Randell

kaupunginjohtaja