Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus28722.06.20166

4821-2016 (014, 645)

Kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus -hankkeen 2. neljännesvuosiraportointi 2016

Tiivistelmä:

Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatterin hallitus on toimittanut Turun kaupungille 15.6.2016 päivätyn neljännesvuosiraportin kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus -hankkeen etenemisestä.

Kh § 287

Tilacontroller Nora Hilden 15.6.2016:

Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatteri on tiedottanut kaupunginhallitusta hankkeeseen liittyvistä asioista vuonna 2016 kahdesti. Ensimmäisen kerran yhtiö kertoi 23.3.2016 kirjeessään hankkeen vaiheista ja pyysi samalla omistajan näkemystä alapohjan korjaussuunnitelmasta sekä sille myönnetyn 1 M€:n investointiavustuksen käyttämisestä korjauksiin. Kaupunginhallitus päätti 29.3.2016 § 115 hyväksyä yhtiön esittämällä tavalla alapohjan korjaussuunnitelman sekä investointiavustuksen käytön lisä- ja muutostöihin.

Toinen tiedoksianto oli kaupunginhallituksessa 2.5.2016 käsitelty 1. neljännesvuosiraportti.

Turun kaupunki on vastaanottanut Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatterin hallitukselta 15.6.2016 päivätyn kirjeen, jossa KOy Turun Kaupunginteatterin hallitus antaa 2. neljännesvuosiraportin vuodelle 2016 kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus -hankkeen etenemisestä.

Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatterin hallituksen toimittaman 2. neljännesvuosiraportin mukaan tällä hetkellä käynnissä on mm. laajennusosan betonirunkotyö, takanäyttämön runkotyö, sääsuojan pystytys vanhaan osaan, väliseinämuurauksia ja alustilan puhdistus.

Yhtiön mukaan hanke on aikataulusta myöhässä Pikkolon osalta 95 päivää, takanäyttämön osalla 65 päivää ja laajennusosalla 25 päivää. Aikataulun kiinnikuromiseksi on heinäkuun kesäloma-aikaan panostettu niin, että työ etenisi mahdollisimman tehokkaasti. Elokuun puolivälissä urakoitsija korjaa yleisaikataulun. Tällöin saadaan selville kyetäänkö teatteritoiminta aloittamaan suunnitellun mukaisesti.

Raportin mukaan hankkeen tämän hetkisen kustannusarvion mukaan hanke on toteutettavissa kaupunginvaltuuston vahvistamalla 36,35 M€ kustannusarviolla lisättynä kaupunginhallituksen myöntämällä investointiavustuksen käyttöoikeudella (1,0 M€), mutta marginaali on pieni. Kustannusarviota tarkastellaan elokuussa, samalla kun hankkeen korjattu yleisaikataulu valmistuu.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 15.6.2016:

Yhtiö esittää 2. neljännesvuosiraportissaan, että hankkeen kustannusarviota tarkastellaan yleisaikataulun korjauksen valmistuttua elokuussa 2016.

Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.6.2015 § 125 kaupunginteatterin peruskorjaus- ja laajennus -hankkeen kustannusarvioksi 36,35 M€.

Turun kaupungin tilahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen (kv 16.6.2014 § 98) mukaan hankkeen hankesuunnitelmassa hyväksyttyjen kustannusten ylittyessä 5 %:lla, saatetaan hankesuunnitelman muutos alkuperäisen hankesuunnitelman hyväksyneen hallintoelimen käsiteltäväksi.

Kaupunginhallituksen 29.3.2016 § 115 myöntämä 1 M€:n investointiavustuksen käyttöoikeus huomioiden ylitysmarginaali on niukka ja tästä syystä tieto hankkeen korjatusta aikataulusta sekä kustannusarviosta tulee saattaa kaupunginhallituksen tiedoksi mahdollisimman nopeasti niiden valmistuttua.

Aikataulun ylitysriskiä ja kustannustasoa arvioitaessa on otettava huomioon, että muussa tapauksessa jopa hyväksyttävissä oleva suhteellisen lyhyt myöhästyminen hankkeen valmistumisessa saattaa aiheuttaa teatterihankkeen osalta merkittävän riskin koko syysnäytäntökauden peruuntumiseen peruskorjatuissa tiloissa ja johtaa siten jopa puolen vuoden päällekkäisiin tilakustannuksiin. Nämä ylimääräiset kustannukset ja vastaavasti teatterin tulojen menetykset tulisi huomioida arvioitaessa hankkeen kokonaiskustannusarvion ylitysuhkaa.

Yhtiön tuleekin arvioida yhdessä vuokralaisena toimivan Turun Kaupunginteatteri Oy:n kanssa mahdollisen viivästymisen aiheuttamaan riskiä ja valmistumistavoitteen ehdotonta takarajaa syystuotantokauden toteuttamisen näkökulmasta. Yhtiön tulee lisäksi arvioida kokonaistaloudelliset vaikutukset, mikäli hankkeen viivästyminen aiheuttaa käyttöönottamisen peruuntumisen syksyllä 2017 ja ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin myöhästymisriskin hallitsemiseksi.

Oheismateriaali 1KOy Turun Kaupunginteatteri 2. neljännesvuosiraportti 2016 (salassa pidettävä, JulkL 24 § 20)

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee tiedokseen Kiinteistö Oy Turun Kaupunginteatterin hallituksen antaman 2. neljännesvuosiraportin 2016 kaupunginteatterin peruskorjaus ja laajennus -hankkeen etenemisestä.

Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että yhtiö tuo kaupunginhallitukselle tiedoksi korjatun yleisaikataulun ja kustannusarvion mahdollisimman nopeasti niiden valmistuttua ja,

että yhtiön tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin hankkeen viivästymisriskin hallitsemiseksi siten, että Turun Kaupunginteatteri Oy:n tuotantokausi voidaan aloittaa peruskorjatuissa tiloissa vuoden 2017 syksyllä.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKiinteistö Oy Turun Kaupunginteatteri
tiedKonsernihallinto, lakiasiat