Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus27113.06.201616

13248-2012 (613, 627, 021)

Turun hallinto-oikeuden päätös Raunintien asemakaavasta

Tiivistelmä:

Hallinto-oikeus on hylännyt Raunintien asemakaavasta tehdyt valitukset. Jatkovalitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Kh § 271

Kaupunginsihteeri Satu Lehto 2.6.2016:

Valtuusto on 30.11.2015 § 206 hyväksynyt Raunistulan kaupunginosaan Raunintien asemakaavanmuutoksen. Sillä osoitettiin Raunintien varteen kaksi uutta asuinkerrostaloa sekä muutettiin Satakunnantien varrella olevan nelikerroksinen rakennuksen käyttötarkoitus asuin-, liike- ja toimistorakennukseksi.

Kaksi naapuruston asunto-osakeyhtiötä valittivat valtuuston päätöksestä hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeus on hylännyt valitukset. Perusteluissa todetaan muun ohella, että uudet kuusikerroksiset rakennukset muuttavat näkymää erityisesti etelästä Raunistulan koulun suuntaan, mutta ne eivät kuitenkaan korkeudestaan huolimatta peitä näkymää kokonaan, sillä koulu sijaitsee ympäröiviä alueita korkeammalla olevan mäen päällä. Asemakaavanmuutoksessa on rakennusalojen sijoittelussa otettu huomioon kaupunkikuvaan ja alueen viihtyisyyteen liittyvät seikat.

Johtopäätöksenä hallinto-oikeus toteaa, että asemakaava täyttää maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyt asemakaavan sisältövaatimukset eikä asemakaavan hyväksymistä koskeva päätös ole muutoinkaan valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastainen. Päätöksen kumoamiseen ei ole syytä.

Hallinto-oikeuden päätöksestä valittaminen edellyttää valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Oheismateriaali 1Turun hallinto-oikeuden päätös 31.5.2016

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKiinteistötoimiala
tiedYmpäristötoimiala