Turun Vesihuolto Oy:n yhtiöjärjestys

 

1 § Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

 

Yhtiön toiminimi on Turun Vesihuolto Oy, ruotsiksi Åbo Vattenförsörjning Ab. Yhtiön kotipaikka on Turku.

 

2 § Yhtiön toimiala

 

Yhtiön toimialana on vesihuollon ylläpitäminen ja vesihuoltoliiketoiminnan harjoittaminen ja kehittäminen sekä siihen liittyvä muu liiketoiminta.

 

Yhtiön voi omistaa ja hallita osakkeita, osuuksia, arvopapereita ja muuta omaisuutta. Yhtiö voi lisäksi ostaa, myydä ja omistaa kiinteistöjä ja osakkeita sekä vuokrata kiinteistöjä ja huonetiloja.

 

3 § Hallitus

 

Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään seitsemän (7) varsinaista jäsentä.

 

Hallituksen jäsenten toimikausi kestää valitsemista ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.

 

4 § Toimitusjohtaja

 

Yhtiöllä voi olla hallituksen nimittämä toimitusjohtaja, joka hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

 

5 § Edustaminen

 

Yhtiötä edustaa ja sen toiminimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja yksin sekä kaksi hallituksen jäsentä yhdessä. Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen joko yksin tai kaksi yhdessä.

 

6 § Tilintarkastaja

 

Yhtiössä on yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi jatkuu toistaiseksi.

7 § Varsinainen yhtiökokous

Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä:

1. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen;

2. tilintarkastuskertomus;

 

päätettävä:

3. tilinpäätöksen vahvistamisesta, mikä emoyhtiössä käsittää myös konsernitilinpäätöksen vahvistamisen;

4. taseen osoittaman voiton käyttämisestä;

5. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

6. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien palkkioista sekä matkakustannusten korvausperiaatteista;

 

valittava:

7. hallituksen jäsenet, sekä tarvittaessa

8. tilintarkastaja; ja

 

käsiteltävä:

9. muut kokouskutsussa mainitut asiat.

8 § Tilikausi

 

Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.