Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus24506.06.201613

11806-2015 (001, 002)

Valtion ja Turun kaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen hyväksyminen

Tiivistelmä:

Turun kaupunkiseutu ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat neuvotelleet Valtion ja Turun kaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen vuosille 2016-2018 Turun kaupungin 29.1.2016 tekemän ehdotuksen pohjalta. Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy kasvusopimuksen.

Kh § 245

Johtaja Pekka Sundman:

Pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaan hallitus tukee kaupunkiseutujen ja kasvukäytävien sekä eri alueiden omiin vahvuuksiin perustuvan kilpailukyvyn parantamista muun muassa kehittämällä sopimuspohjaista yhteistyötä valtion kanssa.

Valtion ja kaupunkiseutujen välisillä kasvusopimuksilla toteutetaan hallituksen kilpailukykykärkihankkeen toimenpiteitä alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen (AIKO) käynnistämisestä. Hallitusohjelman toimeenpanosuunnitelman mukaisia strategisia yhteistyösopimuksia voidaan tehdä kaupunkien, kasvuvyöhykkeiden ja teemakohtaisten kaupunkiverkostojen kanssa. Sopimukset ovat luonteeltaan aiesopimuksia ja ne tehdään vuosille 2016–2018. Hallitus on linjannut tavoitteet sopimuksellisen politiikan toteuttamiselle talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 20.10.2015.

Työ- ja elinkeinoministeriö avasi 23.11.2015 haun kasvusopimusmenettelyyn. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjausten perusteella valtio tekee pääkaupunkiseudun neljän kaupungin kanssa kasvusopimuksen osana metropolipolitiikkaa. Muiden suurimpien kaupunkiseutujen oli mahdollista hakea kasvusopimusmenettelyyn. Ohjeistuksen mukaan parhaat ehdotukset tehneiden kaupunkien kanssa tehdään kasvusopimukset alkuvuodesta 2016.

Kasvusopimushakemuksen laatimisesta vastaavana keskuskaupunkina Turun kaupunki toimitti hakemuksen työ- ja elinkeinoministeriöön 29.1.2016. Turun kaupunginhallitus hyväksyi hakemuksen työ- ja elinkeinoministeriön kanssa käytävien neuvottelujen pohjaksi 1.2.2016 (Kh 1.2.2016 § 42).

Kasvusopimusmenettelyyn hakeutui 12 kaupunkia tai kaupunkiseutua, joista jatkoneuvotteluun työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä 4.3.2016 valittiin Joensuu, Lappeenranta-Imatra, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa. Kasvusopimusesityksiä arvioitiin hakuohjeistuksessa esitellyillä kriteereillä:

Välttämättömät ehdot

Arvioitavat kriteerit

Kaupunkiseudun ja työ- ja elinkeinoministeriön välisten neuvottelujen perusteella on valmisteltu liitteenä oleva kasvusopimusluonnos, jonka tavoitteena on Turun kaupunkiseudun elinkeinoelämän kasvun, kansainvälistymisen ja kilpailukyvyn vahvistaminen. Sopimusluonnos on luonteeltaan mahdollistava ja strateginen ja se perustuu kahdelle strategiselle teemalle:

  1. Kansainvälisesti vetovoimainen innovaatioympäristö
  2. Sinisen ja vihreän teollisuuden symbioosit.

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen kasvusopimuksiin, kasvuvyöhykesopimuksiin ja MAL-sopimuksiin osallistumisesta 19.5.2016. Täsmennetyn rahoituspäätöksen valtioneuvosto tekee 9.6.2016.

Kasvusopimuksen allekirjoitustilaisuus on 9.6.2016. Sopimuksen allekirjoittavat valtion puolelta työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ulkoministeriö sekä Varsinais-Suomen ELY-keskus. Kaupunkiseudulta allekirjoittajina ovat Turun kaupunki ja Turun seudun kehittämiskeskus, Liedon, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Ruskon ja Sauvon kunnat, Kaarinan, Naantalin, Paimion ja Raision kaupungit, Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Turun Ammattikorkeakoulu sekä Varsinais-Suomen maakuntaliitto.

Turun kaupungin tulee ottaa kasvusopimuksessa sovitut tavoitteet ja toimenpiteiden toteuttaminen huomioon strategiassaan ja talousarviossaan, kaavoituksessa, omistajapolitiikassa ja konserniohjauksessa sekä muussa päätöksenteossa.

Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen työ- ja elinkeinoministeriö ohjaa alueelliset innovaatiot ja kokeilut -määrärahan Varsinais-Suomen liitolle, joka tekee rahoituspäätökset yksittäisille hankkeille. Rahoittaja voi tehdä rahoituspäätöksiä sen jälkeen kun kaupunki on toimittanut sille ja työ- ja elinkeinoministeriölle täsmennetyn rahoituksen käyttösuunnitelman.

Turun kaupunki seuraa sopimuksen toimeenpanoa ja raportoi siitä rahoittajalle ja työ- ja elinkeinoministeriölle.

Liite 1Valtion ja Turun kaupunkiseudun välinen kasvusopimus 2016–2018

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää hyväksyä Valtion ja Turun kaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016–2018.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHankinta- ja logistiikkakeskus
tiedHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedHyvinvointitoimiala
tiedIT-palvelut
tiedKiinteistötoimiala
tiedKonsernihallinto
tpvKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tiedKonsernihallinto, talous- ja strategiaryhmä
tpvKonsernihallinto, vetovoimatoiminnot
tiedMatkailun palvelukeskus
tiedRevisiotoimisto
tiedSivistystoimiala
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus
tiedTurun Työterveystalo
tiedTyöllisyyspalvelukeskus
tiedVapaa-aikatoimiala
tiedVarsinais-Suomen aluepelastuslaitos
tiedVelkaneuvonta
tiedVesiliikelaitos
tiedYmpäristötoimiala
tiedHeikkinen Tuomas


Liitteet:

Kh § 245
Liite 1:Valtion ja Turun kaupunkiseudun välinen kasvusopimus 2016-2018