Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus21625.05.20164

2106-2016 (042)

Kaupunginvaltuuston 11.4.2015 hyväksymän työllisyyspalvelukeskuksen lisämäärärahan käyttöesitys

Tiivistelmä: -

Kh § 216

Johtaja Pekka Sundman ja palvelujohtaja Mika Helva:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 11.4.2016 § 61 lisämäärärahan, jossa kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti työllisyyspalvelukeskuksen määrärahaa korotetaan 1.000.000 eurolla, josta 480.000 työllisyyspalvelukeskuksen kustannuspaikalle 22405 käytettäväksi työllistämisen Turku-lisään sekä 120.000 nuorten työllistämiseen kustannuspaikalle 22400. Lisäksi 400.000 euroa jätettiin varausmäärärahaksi kaupunginhallituksen kustannuspaikalle 11004 suhdannevaraus varaukseksi työmarkkinatuella olevien aktivointiin. Tämän rahan osalta on tehty käyttösuunnitelma, jolla esitetään tämän määrärahan käyttöä siten, että työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun hillitsemiseen voidaan vaikuttaa kokonaisvaltaisemmin.

Rahan avulla on tarkoitus lisätä sekä sosiaali- että terveyspalvelujen ja työllisyyspalvelukeskuksen mahdollisuuksia päästä käsiksi tähän kohderyhmään. Lisäksi esitetään varattavaksi tästä rahasta ja erillisestä maahanmuuttajien kotouttamiseen tarkoitetusta määrärahasta kummastakin summa maahanmuuttajataustaisten kelalistalaisten työllistämispalvelujen kilpailutukseen.

Sosiaalipalveluihin ehdotetaan varattavaksi työmarkkinatuen kuntaosuudella olevien sosiaalityön asiakkaiden palveluohjaukseen sosionomin pätevyydellä olevaa henkilöä viideksi kuukaudeksi (1.8.–31.12.2016). Hänen tehtävänä on pitää huoli, että sosiaalitoimen asiakkuudessa olevat työmarkkinatuen kuntaosuudella olevat turkulaiset ohjataan oikeaan heidän työllistymistä tai eläkeselvitystä edistävään palveluun. Edelleen haetaan tukea työmarkkinatuen kuntaosuudelle olevien sosiaalisen kuntoutuksen järjestämiseen. Tätä varten esitetään palkattavaksi viiden kuukauden määräajaksi (1.8.–31.12.2016) sosiaalityöntekijää vetämään ensisijaisesti työmarkkinatuen kuntaosuudella olevien ryhmämuotoista sosiaalista kuntoutusta. Lisäksi esitetään määrärahaa vastaavan sosiaalisen kuntoutuksen 15 asiakkaan kolmen kuukauden ryhmän ostamiseen joltakin tällaista palvelua tuottavalta järjestöltä tai muulta toimijalta. Sosiaalinen kuntoutus on ensivaiheen palvelu, joka on tarkoitettu niille, joiden fyysinen tai henkinen kunto ei vielä riitä varsinaisiin työllistämispalveluihin. Se on sosiaalilain mukaista toimintaa. Sosiaalipalveluihin ehdotetaan edellä mainittuihin tarkoituksiin 110.000 euron määrärahaa.

Terveyspalveluiden osalta halutaan vahvistaa työmarkkinatuen kuntaosuudella olevien terveystarkastuksia. Nämä ovat sen selvittämiseksi, mikä on henkilön työkunto ja onko tarvetta käynnistää eläkeselvitysprosessi. Tähän esitetään viideksi kuukaudeksi koordinoivaa terveydenhoitajaa, terveystarkastuksia tekevää terveydenhoitajaa ja lääkäriä (2 pv/viikko). Kaikki tehtävät ovat viiden kuukauden ajan määräaikaisia (1.8.–31.12.2016). Edelleen esitetään määrärahaa terveystarkastusten ostopalveluihin. Vastaaviin palveluihin yli 1000 päivää työmarkkinatuella olleille on varattu resurssit valtakunnallisen Party-hankkeen Turun osahankkeen kautta ja siksi näiden palveluiden kohderyhmänä tulevat olemaan alle 1000 päivää mutta yli 300 päivää työmarkkinatuella olleet. Terveyspalveluihin ehdotetaan edellä mainittuihin tarkoituksiin 125.000 euron määrärahaa.

Työllisyyspalvelukeskukseen ehdotetaan kuntouttavan työtoiminnan vahvistamiseen yksilövalmentajaa kuntouttavan työtoiminnan ohjaajaksi. Lisäksi esitetään kuntouttavan työtoiminnan palvelusetelin valmisteluun pientä määrärahaa. Tähän valmisteluun ja työkirjan laadintaan on tarkoitus irrottaa yksi työllisyyspalvelukeskuksen työntekijä päätoimiseksi valmistelijaksi. Määräraha mahdollistaa benchmarkauksen tekemisen. Kuntouttava työtoiminta on merkittävin kunnan päätösvallassa oleva työllistämistä edistävä työttömien aktivoinnin muoto. Turussa on tarkoitus siirtyä tässä palvelussa ensi vuoden alusta palvelusetelien käyttöön, jolla tähdätään laadukkaampiin ja monipuolisempiin kuntouttavan työtoiminnan yhdistyksiltä hankittavaan palveluun. Jatkossakin palvelua tuotetaan lisäksi omana työnä työkeskuksessa ja kaupungin eri toimialoilla. Tätä toimintaa ohjaavat omat ohjaajat. Lisäksi työllisyyspalvelukeskuksessa on aloitettu kelalistan perkuutalkoot, joissa yritetään tavoittaa ja ohjata oikeaan palveluun kelalistalla olevat. Tätä työtä on tehty oman työn ohella. Parempien tulosten aikaan saamiseksi tähän esitetään palkattavaksi korkeakouluharjoittelijoita (ensisijaisesti sosiaalityötä, sosiaalipolitiikkaa tai sosionomiksi opiskelevista). Heitä on tarkoitus palkata kymmenen henkeä siten, että ensin viisi henkeä työskentelee kesäaikana (kesä-elokuu) kolme kuukautta ja sitten toiset viisi (elokuun lopulta marraskuulle) kolmekuukautta. Näihin tarkoituksiin ehdotetaan työllisyyspalvelukeskukselle varattavaksi 90.000 euron määräraha.

Erillisenä haasteena on nähty maahanmuuttajataustaiset (muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat), joille ei ole ollut Triangeli-hankkeen päätyttyä selkeää työllistymistä tukevaa palvelua. Tämä palvelu on tarkoitus kilpailuttaa vielä kesän aikana. Tähän ehdotetaan varattavaksi oma määräraha työllisyyspalvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutettava palvelu olisi määräaikainen, paljon henkilökohtaista tukea antava (sekä yksilö- että ryhmäohjausta tarpeen mukaan) maahanmuuttajien työllisyysprojekti, jossa asiakkaiden erilaisuus otetaan huomioon eritasoisilla kielitaidon huomioon ottavilla ryhmillä. Tästä 400.000 euron valtuuston myöntämästä määrärahasta ehdotetaan varattavaksi tähän 75.000 euroa. Edelleen esitetään varattavaksi tähän samaan tarkoitukseen maahanmuuttoon kohdistuviin erityistoimiin tarkoitetusta valtuuston talousarvion yhteydessä 16.11.2015 § 197 myöntämästä määrärahasta toiset 75.000 euroa.

Liite 1Lisämäärärahan käyttösuunnitelma

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää myöntää varausmäärärahasta työttömien aktivointiin edellä mainittuihin tarkoituksiin seuraavasti:

Samalla kaupunginhallitus päättää myöntää työllisyyspalvelukeskukselle valtuuston talousarvion yhteydessä myöntämiin maahanmuuton erityistoimiin tarkoitetuista määrärahoista toiset 75.000 maahanmuuttajataustaisten työllistymistä edistävien palvelujen kilpailuttamiseen siten, että tähän tarkoitukseen varataan yhteensä 150.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvTyöllisyyspalvelukeskus
tiedTyöllisyystoimikunta


Liitteet:

Kh § 216
Liite 1:Lisämäärärahan käyttösuunnitelma