Turun kaupungin vanhusneuvoston

toimintakertomus

vuodelta 2015

(Dnro 4595-2016)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisällys

 

Vanhusneuvoston tarkoitus   3

Vanhusneuvoston tehtävät   3

Kokoonpano   4

Yhteydenottomuodot   5

Kokoukset   5

Tilaisuudet   10

Aloitteet   13

Lausuntopyynnöt   13

Selvityspyynnöt   14

Kehittämisehdotukset   14

Tiedottaminen   15

Määrärahan käyttö   15

 

 

 

 


Vanhusneuvoston tarkoitus

 

1.7.2013 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä (lain 11 §).

 

Vanhusneuvoston tulee osallistua kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

 

Lisäksi vanhusneuvosto on otettava mukaan lain 5 §:ssä tarkoitetun suunnitelman valmisteluun ja lain 6 §:n tarkoitettuun palvelujen riittävyyden ja saatavuuden arviointiin.

 

 

Vanhusneuvoston tehtävät

 

Turun kaupungin vanhusneuvoston tehtävät on määritelty kaupunginhallituksen 2.2.2015 kokouksessaan (51 §) hyväksymässä vanhusneuvoston toimintasäännössä, jonka mukaan vanhusneuvoston tehtävinä on:

 

Osallistua vanhuspalvelulain 5 §:n mainitun ”Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi” valmisteluun.

 

Seurata kaupungin eri toimialojen suunnittelua ja valmistelua asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka ikääntyneen väestön tarvitsemien palvelujen kannalta.

 

Tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja vanhuksia ja ikääntyviä kaupunkilaisia koskevissa asioissa.

 

Pitää yhteyttä eläkeläis- ja vanhusjärjestöihin sekä tiedottaa ja viestiä vanhuksia koskevista asioista eteenpäin.

 

Valmistella toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä antaa toimintakertomus.

 

Hoitaa muut vanhusneuvoston toimialaan kuuluvat ja kaupunginhallituksen sille määräämät tehtävät

 

 

 

Kokoonpano

 

Kaupunginhallituksen 2.2.2015 (51 §) vahvistaman toimintasäännön mukaan vanhusneuvostossa on kolmetoista (13) varsinaista jäsentä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen. Kahdeksan (8) varsinaista jäsentä ja heidän varajäsentään edustaa eläkeläis- ja vanhusjärjestöjä ja viisi (5) jäsentä varajäsenineen edustaa kaupunginhallituksen nimeämiä luottamushenkilöitä.

Kaupunginhallitus päätti 27.4.2015 kokouksessaan (190 §) vanhusneuvoston jäsenvalinnasta vuosille 2015 - 2016.

Vanhusneuvoston jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä nimettiin seuraavasti:

 

Eläkeläis- ja vanhusjärjestöjen edustajat:

 

 

 

Jäsen

Varajäsen

 

 

Mirja Kautonen

Kaija Kiessling

Turun Seudun Vanhustuki ry

Turun Työväen Eläkeläiset ry

 

 

Marjatta Sinervo, varapuheenjohtaja

Rauni Laine

Pohjoisen Turun Eläkkeensaajat ry

Itä-Turun Eläkkeensaajat ry

 

 

Seppo Leivo

Soile Ojanperä

Turun kansalliset seniorit ry

Eläkeliiton Turun yhdistys

 

 

Hannu Mäkilä

Risto Saari

Aarnen talli

Valtion Eläkkeensaajat – Turku ry

 

 

Tarja Lessig

Rauno Mäkinen

Ikinuoret Eläkkeensaajat ry

Turun Eläkeläiset ry

 

 

Pekka Paatero

Matti Rantanen

Turun Sotaveteraanit ry

Paattisten – Vahdon sotaveteraanit ry

 

 

Leif Westerén

Solveig Basilier

Åbo svenska pensionärsklubb r.f.

Svenska Seniorer i Åboland r.f.

 

 

Marjut Aalto

Soili Raitanen

Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry

SPR, Turun osasto

 

 

 

 

Luottamushenkilöt:

 

 

 

Jäsen

Varajäsen

 

 

Ulla-Maija Vierimaa, puheenjohtaja

Aila Harjanne

Raili Engdahl

Päivi Pietari

Heidi Haapala

Joni Lähteenmäki

Marko Laakso

Seppo Koski

Veikko Lehtonen

Raili Meltovaara

 

 

Vanhusneuvoston esittelijäsihteerinä toimi vuonna 2015 suunnittelija Tiina Mäkinen. Teknisen sihteerin tehtävät hoiti kanslisti Tuija Savila.

Yhteydenottomuodot

 

Vanhusneuvostoon on vuoden 2015 aikana voinut ottaa yhteyttä lähettämällä sähköpostia jäsenien ja varajäsenien käytössä olevaan turku.fi -osoitteiseen tai vanhusneuvoston yhteisösähköpostiin vanhusneuvosto@turku.fi. Vanhusneuvostoon on voinut olla yhteydessä myös soittamalla puheenjohtajalle ja/tai sihteerille. Kirjeitse saapuneet yhteydenotot on käsitelty vanhusneuvoston kokouksissa.

 

Lisäksi vanhusneuvosto on ollut tavattavissa Palvelutori Poijussa kuukauden parittoman viikon tiistaisin kesätaukoa lukuun ottamatta.

 

Kokoukset

 

Vanhusneuvosto kokoontui vuoden 2015 aikana 9 kertaa. Tammi-, helmi- ja maaliskuussa kokoonnuttiin vielä edellisen kauden kokoonpanolla.

 

 

Vanhusneuvoston 2013 - 2014 kokoukset

Vanhusneuvoston tammikuun kokous järjestettiin pääkirjastossa ja kokouksen aluksi kuultiin vapaa-aikatoimialan monipuolisesta palvelutarjonnasta ikäihmisille.

 

Vanhusneuvosto keskusteli tammikuun kokouksessaan Turun katujen talviaikaisesta kunnossa- ja puhtaanapidosta. Kiinteistöliikelaitoksen johtokuntaa vanhusneuvostossa edustava Seppo Koski valtuutettiin selvittämään Kiinteistöliikelaitoksen ylläpitopäällikkö Mari Heliniltä milloin turkulaisilla on mahdollisuus tilata kännykkäänsä ilmaiseksi liukkaasta kelistä varoittava tekstiviesti. Asiasta oli keskusteltu Helinin vieraillessa vanhusneuvoston 12.3.2014 kokouksessa. Varapuheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa valtuutettiin kokouksessa tiedustelemaan palvelualuejohtaja Sari Ahoselta vastausta Turun seudun senioriopettajat ry:n aloitteeseen (3842-2014), joka sisälsi ehdotuksen senioreille kaupungin toimesta jaettavista liukuesteistä.

 

Helmikuussa vanhusneuvosto kokoontui Kotikunnaassa, jossa vanhusneuvostolle esiteltiin Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry:n toimintaa. Kokouksen jälkeen vanhusneuvoston jäsenillä oli mahdollisuus tutustua uuden Sylvi -kodin tiloihin. Vanhusneuvosto hyväksyi helmikuun kokouksessaan toimenpideohjelman vuoden 2015 toimintasuunnitelmansa toteuttamiseksi.

 

Vanhusneuvosto 2013 -2014 kokoontui viimeisen kerran maaliskuussa vanhuspsykiatrian tiloissa Mäntymäessä. Kokouksessa kuultiin vanhuspsykiatrian ylilääkäri Yrjö Ovaskaisen esittely vanhuspsykiatrian avohoidon toiminnasta.

 

Osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala tiedotti kokouksessa uuden vanhusneuvoston perustamiseen liittyvistä asioista sekä Turun kaupungin uusien internetsivujen käyttäjätestauksista. Maaliskuun kokouksessa oli esillä myös Aitiopaikassa 24.3.2015 järjestettyyn kansanedustajaehdokkaiden paneelikeskusteluun liittyvät valmisteluasiat kuin myös Puutarhakatu 1 auditoriossa 24.4.2015 järjestettyyn Turun päättävien virkamiesten keskustelutilaisuuden suunnittelua.

 

Lisäksi vanhusneuvosto päätti tehdä aloitteen Portsakoti 2 perustamisesta.

 

 

Vanhusneuvoston 2015 - 2016 kokoukset

Vanhusneuvosto 2015 - 2016 kokoontui ensimmäisen kerran toukokuussa. Vanhusneuvoston 2015 – 2016 jäsenten osallistuminen kokouksiin on esitelty liitetaulukossa I.

 

Toukokuun kokous järjestettiin vanhuspalvelujen hallinnon tiloissa Linnankadulla. Kokouksen aluksi kuultiin liikennesuunnitteluinsinööri Juha Jokelan yleisesittely Turun raitiotiehankkeesta. Vanhusneuvosto päätti, että vanhusneuvoston jäsenten kannanotot raitiotiehankkeesta ovat esillä kesäkuun kokouksessa ja niiden pohjalta laaditaan yhteinen lausunto määräaikaan mennessä.

 

Vanhusneuvosto hyväksyi toukokuun kokouksessaan toimintakertomuksensa vuodelta 2014.

 

Vanhusneuvosto keskusteli kokouksessaan Ikinuoret Eläkkeensaajat ry:n aloite-ehdotuksesta koskien kaupungin ylläpitämien, varattavissa olevien hiekkakenttien maksullisuuden poistamista eläkeläisjärjestöiltä. Vuoden 2015 alusta kaikki varattavissa olevat hiekkakentät ovat olleet maksullisia, 8 €/tunti. Vanhusneuvosto valtuutti Heidi Haapalan, joka toimii varajäsenenä liikuntalautakunnassa, selvittämään asian taustoja eli miksi maksua päätettiin ryhtyä perimään vuoden alusta.

 

Vanhusneuvosto käsitteli toukokuun kokouksessaan myös yhteydenottoa liittyen penkin hankkimiseen kauppatorilta Suikkilaan ajavan bussi numero 35 torin pysäkille kuin myös penkkitarvetta Länsikeskuksen Prisman eteen, josta lähtevät palvelubussit 60 ja 600. Vanhusneuvosto päätti, että Seppo Koski ja Hannu Mäkilä tiedottavat em. penkkitarpeet kiinteistöliikelaitoksen johtokunnalle.

 

Vanhusneuvoston kesäkuun kokous toteutettiin piknikristeilynä. Ohjelmassa oli varsinaisen kokouksen lisäksi syksyn toiminnan suunnittelua työryhmätyöskentelyn keinoin.

 

Kokouksessa hyväksyttiin puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaan vanhusneuvoston jäsenten kommenttien pohjalta laatimaa lausuntoehdotus Turun raitiotien yleissuunnitelmasta. Vanhusneuvosto päätti myös ehdotuksestaan eläkeläisyhdistysten vuoden 2015 toiminta-avustusten jakamiseksi ja antoi ehdotuksen eteenpäin avustustoimikunnalle päätettäväksi.

 

Vanhusneuvosto päätyi jatkamaan Poijun päivystysvuorojaan syksyllä. Vanhusneuvosto vahvisti kesäkuun kokouksessaan myös syksyn kokousaikansa.

 

Kesätauon jälkeen kokoonnuttiin syyskuussa Ruusukorttelissa. Kokouksen aluksi kuultiin vanhuspalvelujen palveluohjauksen esimies Antero Lehtosen esitys palveluohjauksen uudesta toimintamallista ja Palvelutori Poijun toiminnasta. Vanhusneuvosto merkitsi syyskuun kokouksessaan vielä tiedokseen liikuntalautakunnalle 29.6.2015 lähettämänsä aloitteen koskien seniorirannekkeen hinnan säilyttämistä vuoden 2015 tasolla myös vuonna 2016.

 

Vanhusneuvosto kävi palautekeskustelun Ruissalon kylpylässä 26.8.2015 toteutetun Linnan, Martin ja Portsan kotihoidon asiakkaille suunnatun virkistysiltapäivän osalta. Tilaisuus koettiin onnistuneeksi ja vanhusneuvosto päättikin toteuttaa elokuussa 2016 vastaavanlaisen tapahtuman.

Syyskuun kokouksessaan vanhusneuvosto asetti työryhmän suunnitteleman Hansatorilla 22.10.2015 järjestetyn Seniorimessujen toteutusta. Seniorimessujen ohjelmallinen sisältö päätettiin tuottaa yhteistyössä kaupungin toimijoiden ja kolmannen sektorin kanssa.

 

Vanhusneuvosto tutustui syyskuun kokouksessaan myös kaupungin uusiin verkkosivuihin ja vanhusneuvostoa esittelevän osion ulkoasuun. Vanhusneuvosto keskusteli puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaan ehdotuksesta vanhusneuvoston nimen muuttamisesta seniorineuvostoksi. Puheenjohtajan ehdotus ei saanut vanhusneuvostolta kannatusta.

 

Heidi Haapala kertoi lisäinfoa toukokuun kokouksessa Ikinuoret eläkkeensaajat aloite-ehdotuksessaan esille nostamasta hiekkakenttien maksullisuudesta. Liikuntapalvelukeskuksen mukaan ei ole edellytyksiä muuttaa hiekkakenttien hinnoittelua eläkeläisjärjestöjen osalta. Liikuntalautakunnan hinnaston periaatteiden lähtökohtana on se, että kaikki täysi-ikäiset ryhmät maksavat käyttömaksun. Varausjärjestelmän piirissäkin olevia hiekkakenttiä voi käyttää ilman varauksia vapaasti ja maksutta ns. jokamiehen pelailuun, mikäli kentät ovat vapaana. Alueilla on paljon myös pienikokoisia, mm. boccian peluuseen soveltuvia kenttiä, joista ei peritä maksua.

 

Varapuheenjohtaja Marjatta Sinervo oli kesän aikana käynyt Turun Vanhalla hautausmaalla katsomassa oliko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä lisännyt penkkejä vanhusneuvoston kehittämisehdotuksessaan esittämällä tavalla (Dnro 9270-2014). Sinervo totesi, että penkit ovat pääosin sijoitettu hyvin ja niitä on riittävästi. Sinervon saaman palautteen mukaan vielä kaivattaisiin penkkiä sankariristiltä katsottuna vasemmalle puolelle sankarihautojen päähän. Päätettiin, että Sinervo lähettää Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle ko. penkkitarpeen vielä tiedoksi.

 

Vanhusneuvosto kokoontui lokakuussa kauppakeskus Skanssissa sijaitsevassa Yhteispalvelu Monitorin tiloissa. Kokouksen aluksi kuultiin vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja Sari Ahosen katsaus Turun vanhuspalvelujen nykytilasta. Toisena alustajana kuultiin osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskalan esitys vanhusneuvoston viestintään liittyvistä asioista ja kolmantena palvelupäällikkö Raimo Oksan esitys Yhteispalvelu Monitorin toiminnasta.

 

Kuultujen esitysten jälkeen käytiin puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaan johdolla läpi tiedossa olevia vanhuspalveluihin liittyviä rakennushankkeita Turussa. Asian tiimoilta käydyssä keskustelussa palattiin maaliskuun kokouksessa päätettyyn aloitteeseen Portsakoti 2 rakentamiseksi. Vanhusneuvosto päätti, että Seppo Koski ja Marjatta Sinervo valmistelevat aloite-ehdotuksen jäsenien kommentoitavaksi.

 

Vanhusneuvosto valitsi myös lokakuun kokouksessaan työryhmän valmistelemaan vuoden 2016 toimintasuunnitelmaansa. Lokakuun kokouksessa palattiin vielä vanhusneuvoston 22.9.2015 Kaskenlinnan sairaalassa järjestämään geriatrisen sairaan/sairaalahoitoa käsittelevään seminaariin vanhusneuvoston jäsenille ja varajäsenille. Vanhusneuvosto päätti, että Pekka Paatero ja puheenjohtaja Vierimaa valmistelevat aloitteen, jossa esitetään geriatreille toistaiseksi jatkuvia virkasuhteita nykyisten määräaikaisten työsopimusten tilalle sekä toivotaan lisäresursseja geriatrisille kuntoutusosastoille.

 

Kokouksessa kuultiin myös tilannekatsaus 22.10.2015 Hansatorilla toteutettavan senioritapahtuman valmistelusta.

 

Vanhusneuvosto päätti lisäksi miten ja missä aikataulussa se vastaa kaupunginhallituksen 2.10.2015 vanhusneuvostolle lähettämään lausuntopyyntöön koskien rakennusjärjestyksen muutosta (Dnro 4710-2015).

 

Lokakuun kokouksen päätteeksi varapuheenjohtaja Marjatta Sinervo toi esille keskeneräis aloitteita eli aloitteita, joihin vanhusneuvosto ei vielä ollut saanut vastausta. Esittelijäsihteeri Tiina Mäkinen totesi keskeneräisenä asiana olevan ainoastaan vastauksen saaminen Turun Seudun Senioriopettajat ry:n aloitteeseen (3842-2014) koskien liukuesteiden jakoa turkulaisille ikäihmisille. Vanhusneuvosto päätti, että sosiaali- ja terveyslautakunnassa myös jäsenenä vaikuttava Raili Engdahl tiedustelee sosiaali- ja terveyslautakunnalta milloin vastaus ko. aloitteeseen saadaan.

 

Marraskuun kokous järjestettiin yhteiskokouksena vammaisneuvoston kanssa ja kokouspaikkana oli Ruusukortteli. Kokouksen aluksi kuultiin molempien neuvostojen puheenjohtajien esitykset kuluneen vuoden toiminnasta.

 

Ko. esitysten jälkeen kuultiin joukkoliikennejohtaja Sirpa Kortteen esitys joukkoliikenteeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Kortteen esityksen jälkeen vammaisneuvoston jäsen Olli Nordberg kertoi esteettömyysasiamies Jaana Solasvuon sijasta lyhyesti esteettömyysasioista. Yhteiskokouksen lopuksi kuultiin vielä sosiaaliasiamies Rita Salvianderin esitys kaupungin sosiaaliasiamiehen ja potilasasiamiehen tehtävistä ja toiminnasta.

 

Yhteiskokouksen jälkeen vanhusneuvosto jatkoi vielä omalla kokouksellaan, jossa se mm. hyväksyi puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaan tekemän lausuntoehdotuksen lausunnokseen uudeksi rakennusjärjestykseksi ja kävi palautekeskustelun Hansatorilla 22.10.2015 järjestettyjen ja yli odotusten onnistuneen seniorimessutapahtuman osalta.

 

Vanhusneuvoston vuoden viimeisen kokouksen pitopaikkana oli perhetalo Heideken, jossa kuultiin MLL:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Janina Anderssonin yleisesittely MLL:n toiminnasta sekä leikkilähetti Hanne Mustialan esitys Terhokerho -toiminnasta osana Koko Suomi leikkii -hanketta.

 

Anderssonin ja Mustialan esitysten jälkeen asumispalvelujen johtaja Kirsi Kiviniemi esitteli vanhusneuvostolle Kulkurinvalssin (ns. Hilan kiinteistön) hankesuunnitelmaa. Myös vanhus- ja vammaispalvelujen palvelualuejohtaja Sari Ahonen osallistui kutsuttuna kokoukseen. Kiviniemen esityksen jälkeen Ahonen vastaili vielä vanhusneuvoston esittämiin kysymyksiin ajankohtaisista vanhuspalveluihin liittyvistä aiheista.

 

Joulukuun kokouksessa vanhusneuvosto hyväksyi myös vuoden 2016 toimintasuunnitelmansa sekä merkitsi vielä tiedokseen 5.11.2015 kaupunginhallitukselle lähetetyn aloitteen monimuotoisen palvelutalon Portsakoti 2 rakentamiseksi. Samoin merkittiin tiedoksi terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilalle 23.11.2015 lähetetty aloite Kaskenlinnan sairaalan toiminnan kehittämiseksi.

 

Vanhusneuvosto hyväksyi myös puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaan laatiman tiedustelun koskien sairaanhoitajien koulutukseen mahdollisesti sisältyvää geriatrisen sairaanhoidon opintokokonaisuuden sisältöä ja päätti lähettää sen Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Hannele Paltalle vastattavaksi.

 

Vanhusneuvosto kävi joulukuun kokouksessaan myös palautekeskustelun 23.11.2015 Pääkirjaston Studiossa järjestämänsä info- ja keskustelutilaisuuden osalta. Pääkirjaston tilaisuudessa oli mm. tullut esille, että ns. ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä niiden 80 vuotta täyttäneiden turkulaisten luokse, jotka eivät ole säännöllisten kunnallisten palvelujen piirissä, järjestetään kaupungin toimesta jatkossa vain pyydettäessä. Puheenjohtaja Vierimaa kertoi kokouksessa lähettäneensä päätöksen taustoihin liittyvän tiedustelun avopalvelujohtaja Anne Vuoriselle.

 

Vanhusneuvosto kävi joulukuun kokouksessa läpi vielä talouden toteuman ja päätti kevään 2016 osalta Palvelutori Poijun päivystysvuoronsa ja vuoden 2016 kokousaikansa.

 

Vanhusneuvoston esittäytymiset valtuustoryhmille aloitettiin 30.11.2015, jolloin esittäydyttiin perussuomalaisten ja Vasemmistoliitto ry:n valtuustoryhmille. Vanhusneuvostoa em. tapaamisissa edustivat puheenjohtaja Vierimaa, Seppo Leivo ja Pekka Paatero. Valtuustoryhmille esittäytymisiä päätettiin jatkaa kevätkaudella 2016.

 

Vanhusneuvosto päätti puheenjohtaja Vierimaan ehdotuksesta, että jatkossa seuraavat henkilöt seuraavat lauta- ja johtokuntien esityslistoja ja pöytäkirjoja ja raportoivat niissä esillä olleista ikäihmisiin liittyvistä asioista vanhusneuvostolle seuraavassa kokouksessa esityslistan kohdassa lauta- ja johtokuntien kuulumiset:

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta - Raili Engdahl, apuna Leif Westerén ja Pekka Paatero

Kulttuurilautakunta – Tarja Lessig

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta – varapj. Marjatta Sinervo

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta – pj. Ulla-Maija Vierimaa

Liikuntalautakunta – Heidi Haapala

Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta – Seppo Koski

 

Marjut Aalto valtuutettiin edelleen ilmoittamaan Palvelutori Poijun päivystysvuorot ja vanhusneuvoston järjestämät tapahtumat tiedoksi Turun Sanomien Minne tänään ja Yhdistykset toimivat -palstoille. 

 

Kokouksen päätteeksi puheenjohtaja Vierimaa tiedotti vielä osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskalan kokoavan parhaillaan vanhusneuvoston uutta esitettä vanhusneuvoston esiteluonnokseen esittämien kommenttien pohjalta.

 

Puheenjohtaja Vierimaa tiedotti myös vanhusneuvostolle hankitun ja puheenjohtajan käytössä olevan puhelimen numeron, joka on 040 620 2778. Joulukuun kokouksen jälkeen vanhusneuvosto nautti vielä yhteisen joulupäivällisen.

 


Tilaisuudet

 

Vanhusneuvoston järjestämät avoimet yleisötilaisuudet

 

24.3.2015. Ikäihmiset – kuluerä vai voimavara? Keskustelutilaisuuteen osallistui kevään 2015 eduskuntavaalien kansanedustajaehdokkaita Turusta. Aitopaikka, auditorio, valtion virastotalo.

 

24.4.2015. Ikäihmisten palvelut Turussa. Keskustelutilaisuuteen osallistui kaupungin johtavia viranhaltijoita eri toimialoilta. Puutarhakadun auditorio.

 

22.10.2015. Virtaa eläkeikään senioritapahtuma kauppakeskus Hansan Hansatorilla. Tilaisuudessa kuultiin kaupungin hyvinvointi- ja vapaa-aikatoimialan palveluista ikäihmisille. Tapahtumassa mukana myös SPR Turun osasto, Mikaelin seurakunta, Varsinais-Suomen Muistiyhdistys, Turun kansalliset seniorit sekä useat paikalliset eläkeläisyhdistykset.

 

23.11.2015. Info- ja keskustelutilaisuus Pääkirjaston Studiossa. Ohjelmassa oli mm. vuoden geriatri Laura Viikarin ikäihmisten hoidon haasteita käsittelevä esitys sekä infoa Palvelutori Poijun toiminnasta.

 

 

Vanhusneuvoston järjestämät muut tapahtumat

 

26.8.2015. Virkistysiltapäivä Linnan, Portsan ja Uittamon kotihoidon asiakkaille. Ruissalon kylpylä. Tapahtuman toteutuksessa vanhusneuvoston yhteistyökumppaneita olivat Citybus Oy, kaupungin kotihoito, kaupungin vapaaehtoistoiminta ja SPR.

 

 

Yhteistyössä toteutetut tapahtumat

 

-

 

 

Yhteistyö muiden vanhusneuvostojen kanssa

 

20.1.2015. Porin vanhusneuvoston vieraili Turussa tapaamassa Turun kaupungin vanhusneuvostoa. Ruusukorttelin hyvinvointikeskus.

 

27.5.2015. Turun kaupungin vanhusneuvoston vieraili Kaarinassa tapaamassa Kaarinan vanhusneuvostoa. Tilaisuudessa kuultiin Kaarinan vanhuspalvelujohtaja Seija Sjöblomin esitys Kaarinan vanhuspalveluista sekä senioreiden perhehoitokylän toiminnasta. Kaarinan valtuustosali.

 


Vanhusneuvoston järjestämät koulutustilaisuudet

 

22.9.2015. Geriatrisen sairaan/sairaalahoitoa käsittelevä seminaari vanhusneuvoston jäsenille ja varajäsenille. Kaskenlinnan sairaala.

 

 

Osallistuminen koulutuksiin ja seminaareihin

 

19.1.2015. Auralan setlementin järjestämä Asu kotona onnellisesti ja pitkään – seminaari,

jossa esiteltiin ikäihmisille soveltuvia yhteisöasumisen vaihtoehtoja. Aurala.

 

20.1.2015. Ruoka, rauha ja rakkaus +55. Hyvinvointitoimialan terveyden edistämisen yksikön järjestämä luentotilaisuus, jossa jaettiin elinvoimaisempaan arkeen liittyvää tietoutta. Tilaisuuden kohderyhmänä olivat 55 vuotta täyttäneet.

 

28.1.2015. Tavoitteena ihmisen mittainen yhteiskunta -kutsuseminaari. Tilaisuuteen osallistui varapuheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa. SITRA:n ja Kuntaliiton Voimaa -foorumi. Kuntatalo.

 

20.3.2015. Vaikuttajaryhmien viestintäkoulutus. Tilaisuuteen osallistui Risto Saari. Konsernihallinto.

 

26.3.2015. Vahvat vanhusneuvostot – loppuseminaari. Tilaisuuteen osallistui puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa. EETU ry ja SITRA: Helsinki.

 

20.5.2015. Turun kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman luonnoksen esittely

vanhusneuvostolle kehittämispäällikkö Maarit Luukkaan toimesta konsernihallinnossa.

 

6.10.2015. Ei kai taas kaappiin -koulutus. Setan Yhdenvertainen vanhuus -projekti ja Turun seudun Seta. Alvarium, kokoustila Kaste.

 

20.10.2015. Uusien palvelutoriprojektien infotilaisuus konsernihallinnossa. Tilaisuuteen osallistui varapuheenjohtaja Marjatta Sinervo kehittämispäällikkö Päivi Penkkalan ja projektipäällikkö Eero Rostialan kutsumana.

 

3.11.2015. Solveig Basilier osallistui Leif Westerénin kanssa ruotsinkielisten kuntien vanhusneuvostojen toimintaa esitelleeseen seminaariin Karjaalla. Tilaisuuden järjesti Svenska Pensionärsförbundet.

 

4.11.2015. ´Suunnistaen – Oivaltaen – Ikääntyen’ -seminaari. Tilaisuuden järjesti Turun AMK:n Aktiivinen ikääntyminen ja SOTE -palvelujärjestelmän kehittäminen tutkimusryhmät. Turun suomenkielinen työväenopisto.

 

30.11.2015. Hyvinvoinnin suuntaviivat Turussa -seminaari. Turun kaupunki, hyvinvoinnin ohjausryhmä. Vimma. Marjut Aalto, Risto Saari ja puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa osallistuivat ko. tapahtumaan.

 

16.12.2015. Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013 - 2017 väliseminaari. Tilaisuuteen osallistuivat Seppo Leivo, Pekka Paatero, Matti Rantanen ja puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa. Ympäristöministeriö. Finlandia -talo.

 

 

Osallistuminen muihin tilaisuuksiin

 

4.2.2015. Hyvinvointia kumppanuuksilla +65 -turkulaisille yhteistyöfoorumi. Tilaisuuden järjestäjinä Turun kaupunki, SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry ja Raha-automaattiyhdistys RAY. Aitiopaikka, auditorio, virastotalo.

 

18.2.2015. Aarnen tallin avoimet ovet. Kupittaan urheiluhalli. Puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa osallistui ko. tapahtumaan.

 

18.2.2015. Vanhustyön neuvottelukunnan juhlavuoden seminaari. Ruusukorttelin hyvinvointikeskus.

 

21.5.2015. Mediverkon Villa Maarian avoimet ovet -tilaisuus.

 

27.5.2015. Siltojen välissä. Hyvinvointitoimialan, vapaa-aikatoimialan sekä Turun seudun eläkeläisyhdistysten ja -järjestöjen järjestämä ikäihmisten kävelytapahtuma Aurajokirannassa. Tapahtuma oli osa Vanhustyön neuvottelukunnan 40-vuotisjuhlavuotta. Vanhusneuvoston jäsenistä Seppo Leivo osallistui ko. tapahtumaan.

 

11.6.2015. Aikaa, päätä ja sydäntä - Löytävä työ ikäihmisten arjen tukena -julkaisun julkistamistilaisuus Brahenkatu 7, Turku. Puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa osallistui ko. tilaisuuteen.

 

20.9.2015. Puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa osallistui vanhusneuvoston edustajana Turun päivänä kaupungintalolla järjestettyyn uuden monikulttuurisuusneuvoston paneelikeskusteluun.

 

8.10.2015. Turun Seudun Vanhustuki ry:n Edunvalvontaryhmän järjestämä paneelitilaisuus aiheesta

Vanhanakin oikeus hyvään elämään ja asumiseen – löytyykö Turussa apua ja tukea elämän arjessa

selviytymiseen? Ruusukorttelin hyvinvointikeskus.

 

13.10.2015. Varapuheenjohtaja Marjatta Sinervo joukkoliikennetoimistossa AMK -opiskelija Merja

Luukkosen haastateltavana liittyen palvelulinjaston kehittämisprojektiin.

 

16.11.2015. Omaishoidon asiakasraadin järjestämä keskustelutilaisuus aiheena Omaishoitajat palveluiden kehittäjinä ja vaikuttajina? – keskustelutilaisuus Omaishoidon asiakasraadin työstä ja omaishoidon kehittämisestä. Jäsenistä Marjut Aalto, Pekka Paatero ja puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa osallistuivat ko. tilaisuuteen. Alvarium.

 

29.10.2015. HASIC -projektin Hyvä ikääntyminen -tilaisuus. Tilaisuuteen osallistui puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa.

 

12.11.2015. Vanhustyön keskusliiton järjestämä vanhustyön aluefoorumi. Aitiopaikka, auditorio, virastotalo. Puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa, Aila Harjanne ja Mirja Kautonen osallistuivat ko. tilaisuuteen.

 

26.11.2015. Vammaisneuvoston järjestämä yhteistilaisuus eri vaikuttajaryhmille. Puheenjohtaja Ulla-Maija Vierimaa ja varapuheenjohtaja Marjatta Sinervo edustivat tilaisuudessa vanhusneuvostoa ja esittelevät sen toimintaa lyhyesti muille vaikuttajaryhmille. Ruusukortelin hyvinvointikeskus.

 

3.12.2015. Neuvontakeskus Kunnonkodin avoimet ovet. Turun ammattikorkeakoulu, Ruiskatu.

 

Aloitteet

 

Vanhusneuvoston tekemät aloitteet

 

Aloite liikuntalautakunnalle seniorirannekkeen hinnan säilyttämisestä vuoden 2015 tasolla myös vuonna 2016 29.6.2015 (Dnro 7328-2015).

 

Aloite hyvinvointitoimialan terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilalle Kaskenlinnan sairaalan geriatrisen sairaanhoidon kehittämiseksi 23.11.2015 (Dnro 9971-2015).

 

 

Vastaukset vanhusneuvoston aloitteisiin

 

Liikuntalautakunnan vastaus vanhusneuvoston aloitteeseen liittyen seniorirannekkeen hinnan säilyttämiseen vuoden 2015 tasolla 17.9.2015 (Dnro 7328-2015).

 

Hyvinvointitoimialan terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilan vastaus koskien Kaskenlinnan sairaalan toiminnan kehittämistä 28.1.2016 (Dnro 9971-2015).

 

 

 

Lausuntopyynnöt

 

Vanhusneuvoston vastaukset lausuntopyyntöihin

 

Lausunto kaupunginhallitukselle raitiotien yleissuunnitelmasta 4.6.2015 (Dnro 4105-2015).

 

Lausunto kaupunginhallitukselle ehdotuksesta uudeksi rakennusjärjestykseksi 5.11.2015 (Dnro 4710-2015)

 


Selvityspyynnöt

 

 

Vanhusneuvoston jättämät selvityspyynnöt

 

Selvityspyyntö Turun Ammattikorkeakoulu Oy:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Hannele Paltalle koskien sairaanhoitajien opetukseen sisältyvää geriatrisen sairaanhoidon sisältöä 11.12.2015 (Dnro 9971-2015).

 

Vastaukset vanhusneuvoston selvityspyyntöihin

 

Hyvinvointitoimialan terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilan vastaus vanhusneuvoston selvityspyyntöön koskien terveysasemien tämänhetkisestä jonotilanteesta, jonojen alueellisesta vaihtelusta ja toimenpiteistä, joilla jonoja yritetään purkaa 12.1.2015 (Dnro 2062-2014).

 

Hyvinvointitoimialan terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilan vastaus vanhusneuvoston selvityspyyntöön koskien lääkityksen tarkistamista sairaala -tai terveyskeskushoitoon päätyneiden iäkkäiden kaatumistapauksien yhteydessä 15.4.2015 (Dnro 75-2015).

 

Turun Ammattikorkeakoulu Oy:n koulutus- ja tutkimuspäällikkö Hannele Paltan vastaus vanhusneuvoston selvityspyyntöön koskien sairaanhoitajien opetukseen sisältyvää geriatrisen sairaanhoidon sisältöä 28.1.2016 (Dnro 9971-2015).

 

 

Kehittämisehdotukset

 

Vanhusneuvoston esittämät kehittämisehdotukset

 

- 

 

 

Vastaukset vanhusneuvoston kehittämisehdotuksiin

 

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan vastaus vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja hyvinvoinnin edistämisen johtoryhmän alaisen ikäihmisten työryhmän esitykseen joukkoliikenteen kehittämiseksi sekä vastaus vammaisneuvoston esityksen pysäkkikuulutuksista 20.1.2015 (Dnro 12237-2011)

 

Kiinteistöjohtaja Seppo Kosolan vastaus vanhusneuvoston kehittämisehdotukseen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymälle penkkien lisäämiseksi ja kunnostamiseksi Turun hautausmaille, erityisesti Turun Vanhalle hautausmaalle ja Pyhän Katariinan hautausmaalle 13.1.2015 (Dnro 9270-2014).

 

Hyvinvointitoimialan terveyspalvelujen palvelualuejohtaja Katariina Korkeilan vastaus vanhusneuvoston kehittämisehdotukseen koskien terveyskioskin perustamista Turun Länsikeskukseen 28.1.2016 (Dnro 11349-2014).

 

 

Tiedottaminen

 

Vanhusneuvoston kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa kaupungin nettisivuilla osoitteessa http://www.turku.fi/node/8761 Vanhusneuvoston nettisivujen ylläpidosta on vastannut osallisuuden erityisasiantuntija Anri Niskala konsernihallinnosta. Vanhusneuvoston nettisivuilta löytyy myös tietoa vanhusneuvoston järjestämistä tapahtumista.

 

Vanhusneuvoston järjestämien tapahtumien lehti-ilmoittelusta ja tiedotteista on vastannut hyvinvointitoimialan tiedottaja Tiia Laakso.

 

Vanhusneuvoston jäsen Marjut Aalto on ilmoittanut Turun Sanomien Minne tänään -palstalle Palvelutori Poijussa päivystysvuorossa olevien jäsenten nimet kuin myös tiedon vanhusneuvoston järjestämistä yleisötapahtumista.

 

 

Määrärahan käyttö

 

Vanhusneuvoston vuoden 2015 toimintaan oli varattu yhteensä 22 900 €; toimintaan kului 23 985,15 €.

 

 

 

Jakelu

tied Kaupunginhallitus
tied Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta
tied Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta
tied Konsernihallinto, asiakkuudet ja osallisuus
tied Kulttuurilautakunta
tied Liikuntalautakunta
tied Rakennuslautakunta
tied Sosiaali- ja terveyslautakunta
tied Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta

tied muut vaikuttajaryhmät


Liite I. Vanhusneuvoston 2015 – 2016 jäsenten osallistuminen kokouksiin vuonna 2015

 

 

 

 

 

13.5

4.6

2.9

7.10

5.11

2.12

Jäsen:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mirja Kautonen

x

x

x

x

x

x

Marjatta Sinervo

x

x

x

x

x

x

Seppo Leivo

x

x

x

x

-

x

Hannu Mäkilä

x

x

x

x

x

-

Tarja Lessig

x

x

x

x

x

x

Pekka Paatero

x

x

x

x

x

x

Leif Westerén

x

x

x

x

-

x

Marjut Aalto

x

x

x

x

x

x

Ulla-Maija Vierimaa

x

x

x

x

x

x

Raili Engdahl

x

x

x

x

x

x

Heidi Haapala

x

-

x

x

x

x

Marko Laakso

-

-

-

-

-

-

Veikko Lehtonen

x

x

x

x

x

x

 

 

 

 

 

 

 

Varajäsen:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaija Kiessling

 

 

 

 

 

 

Rauni Laine

 

x

 

 

 

 

Soile Ojanperä

 

 

 

 

x

 

Risto Saari

 

x

x

x

 

 

Rauno Mäkinen

 

x

 

 

 

 

Matti Rantanen

x

x

 

 

 

 

Solveig Basilier

 

x

 

x

x

 

Soili Raitanen

 

x

 

 

 

 

Aila Harjanne

 

 

 

 

 

 

Päivi Pietari

 

 

 

 

 

 

Joni Lähteenmäki

 

 

 

 

 

 

Seppo Koski

x

x

x

x

x

 

Raili Meltovaara

 

 

x