Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus16525.04.20165
Kaupunginhallitus17602.05.20164

4581-2016 (002, 642)

Turun kaupungin osallistuminen Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskukseen

Tiivistelmä: -

Kh § 165

Kaupunkikehitysryhmän johtaja Pekka Sundman ja va. tilajohtaja Tuomas Koskiniemi:

Turun seudun elinvoimaisuus, vetovoimaisuus ja hyvinvointi syntyvät monista erilaisista osatekijöistä. Yksi merkittävä tällainen on elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja kaupungin yhteen saattaminen ja toimintaedellytysten parantaminen tukemaan sekä alueen ja toimijoiden kilpailukykyä, kasvua ja kansainvälistymistä. 

Leimaa antavana piirteenä Turun seudun monipuoliselle elinkeinotoiminnalle on jatkuvasti kasvava entistäkin tärkeämpi verkostomainen toimintatapa, jossa esim. toimialaklusteri muodostuu kymmenistä tai jopa sadoista Pk-yrityksistä. Vahvasti verkostoitunutta toimintaa on mm. meriteollisuuden parissa, mutta myös kiertotalous synnyttää nopeasti uudenlaisia arvoverkostoja.  

Alueen yritysten menestyminen ja kilpailukyky heijastuu suoraan työllisyystilanteeseen. Yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti tarkasteltuna ainoa kestävä tapa kehittää työllisyyttä on tukea vapaan työmarkkinan toimivuutta.  Tukemalla erityisesti Pk-yritysten kasvuedellytyksiä, syntyy myös aidosti uusia työpaikkoja ja edelleen hyvinvointia ja verotuloja.

Tiedepuisto ja kampusalue on yksi kaupungin neljästä kärkihankkeesta. Kupittaa on profiloitunut vahvasti kehittyvänä työpaikka- ja yrityskeskittymänä, johon kytkeytyvät maailmanluokan osaaminen ja korkeakouluyhteistyö ja innovatiivisuus. Myös Turun kaupungin tavoitteena on kehittyä kansainvälisestikin kiinnostavana sijoitus- ja sijoittumiskohteena. Luomalla puitteet, jossa on tarjolla erinomaiset mahdollisuudet yritysten, korkeakoulujen ja kaupungin esittelyyn, markkinointiin ja kehittämiseen voidaan yrityksiä ja eri toimijoita kannustaa tiiviimpään ja laajempaan yhteistyöhön, mutta myös ottamaan aktiivisempaa ja ammattitaitoisempaa otetta myyntiin ja markkinointiin.

Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentaminen tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden alueen toimijoiden rakentavaan ja kunnianhimoiseen yhteistyöhön.

Turun Teknologiakiinteistöt Oy suunnittelee Science Parkiin toteutettavaa Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskus -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on luoda Kupittaan alueelle hub-tyyppinen kohtauspaikka sekä moderni ympäristö paikallisten yritysten, organisaatioiden ja tapahtumajärjestäjien tapaamiseen. Lisäksi tavoitteena on luoda kongressikeskus kaikkien mukana olevien organisaatioiden käyttöön ja työskentelytila lyhytaikaiseen käyttöön, kuten workshopeille ja projekteille.

Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskuksen tiloista tulee löytymään 3D cave-teatteri jossa huippumoderni tekniikka mahdollistaa elämyksellisen esittämisen. Showroom tiloissa ovat esittelyssä Turun avaintoimialat sekä siellä on vuokrattavissa näyttely/esittäytymistilaa tapahtumia, kampanjoita, tempauksia jne. varten. Lisäksi tiloista löytyy workshop-tila, joka mahdollistaa hienolla ja hauskalla tavalla työpajojen ja tapaamisten järjestämisen. Se yhdistää leikkisät varusteet sekä huipputekniikan saman katon alle.

Turun kaupungin osallistuminen Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskushankkeeseen tuo näkyvyyttä kaupungin kehittymiselle sekä siihen liittyville hankkeille. Vierailu- ja innovaatiokeskuksessa Turun kaupungin visioita esitellään elämyksellisessä kaupunkisuunnittelun näyttelyssä ja sieltä löytyy monipuolisesti tietoa kaupungin kehittymisestä, ajankohtaisista asioista, suunnitelmista ja projekteista.

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on antanut tarjouksen Turun kaupungille sen osallistumisesta Vierailu- ja innovaatiokeskukseen. Tarjouksen sisältö voidaan jakaa kolmeen osioon:

-       Kaupunkisuunnittelutila

-       Yhteistyösopimus

-       Käyttöpäivät

Kaupunkisuunnittelutila on varattu yksinomaan Turun kaupungin esittelytarpeille. Se on noin 100 m2:n tila, jonka vuosivuokra on 25.000 €:a (alv 0 %) ja vuokrasopimus laaditaan 10 vuoden määräaikaiseksi sopimukseksi. Kaupunkisuunnittelutilassa kävijä voi tutustua kaupunkisuunnitteluun ja Turun tulevaisuuden visioihin elämyksellisessä näyttelyssä. Kaupunkisuunnittelutila on avoin kaikille Vierailukeskuksessa kävijöille.

Vierailu- ja innovaatiokeskuksen yhteistyösopimuksen osalta Turun Teknologiakiinteistöt Oy tarjoaa sopimuksen vaihtomahdollisuutta. Turun Kiinteistöliikelaitoksella on voimassaoleva määräaikainen (31.1.2031 asti) vuokrasopimus Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa ICT-cityssä sijaitsevaan ruokalatilaan, josta Turun Kiinteistöliikelaitokselle on vuokrattuna puolet tilasta. Turun Teknologiakiinteistöt Oy esittää, että ICT-cityn ruokalan sopimus siirretään koskemaan Vierailu- ja innovaatiokeskuksen yhteistyösopimusta samalla vuokralla sekä kestolla. Eli yhteistyösopimus olisi määräaikainen 31.1.2031 asti ja sen vuosivuokra olisi 78.000 €/v (alv 0 %). Yhteistyösopimukseen sisältyy kaupungille 11 kappaletta cave-teatteri, 7 kpl showroom ja 2 kpl workshop käyttöpäiviä.

Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n tarjouksen mukaan ruokalasopimus siirrettäisiin Turun Teknologiakiinteistöt Oy:lle 1.6.2016 alkaen ja Vierailu- ja innovaatiokeskuksen rakentamisen ajan Turun kaupunki maksaisi Turun Teknologiakiinteistöt Oy:lle 42.000 €:a (alv 0 %) vuodessa siihen asti, kunnes kohde valmistuu. Alennettu vuokrahinta perustuu siihen, että Turun Kiinteistöliikelaitos on saanut vuokratuloja ruokalatilasta alivuokralaiselta vuosittain noin 36.000 €:a jotka nyt kohdistuisivat Turun Teknologiakiinteistöille.

Edellä mainittujen lisäksi Turun kaupunki sitoutuisi vuokraamaan 10 kappaletta cave-teatteri- ja 10 kappaletta showroom käyttöpäiviä vuodessa kymmenen vuoden ajan. Näiden yhteenlaskettu kustannus kaupungille on 20.000 €:a vuodessa (alv 0 %).

Alla olevassa taulukossa on esitetty kaupungille aiheutuvat kustannukset:

 SopimusaikaVuokra €/v
Kaupunkisuunnittelutila10 v.25.000
Yhteistyösopimus2031 asti78.000
Käyttöpäivät10 v.20.000
YHTEENSÄ 123.000

Oheismateriaali 1Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskuksen esite

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että kaupunki osallistuu Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskukseen vuokraamalla Turun Teknologiakiinteistöt Oy:ltä kaupunkisuunnittelutilan kymmenen vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella 25.000 €:n (alv 0 %) vuosivuokralla,

että kaupunginjohtaja oikeutetaan tekemään Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n kanssa yhteistyösopimus Turun seudun Vierailu- ja innovaatiokeskuksen osalta edellä kuvatulla tavalla ja

kaupunki sitoutuu vuokraamaan Turun Teknologiakiinteistöt Oy:ltä 10 kappaletta cave-teatteri- ja 10 kappaletta showroom käyttöpäiviä vuodessa kymmenen vuoden ajan hintaan 20.000 €: / vuodessa (alv 0 %).

PäätösAsia pantiin pöydälle Eevan von Frenckell-Rambergin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Ennen asian pöydällepanoa äänestettiin asian palauttamisesta.

Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-2, 1 poissa.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Ilola, Pietari, Maaskola, Eeva, von Frenckell-Ramberg, Alanen, Viljamaa, Vornanen, Rantanen ja Manni.

Yrttiahon palautusehdotuksen puolesta äänesti hänen lisäkseen häntä kannattanut Miikkola.

Karttunen oli poissa kokouksesta.

Eklund, Lehtinen ja Heikkinen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Eklundin tilalla asian käsittelyyn osallistui Ilola.

Kh § 176

Pöydältä 25.4.2016 § 165

Asiaa on kaupunginhallituksen kokoukseen kutsuttu selvittämään johtaja Pekka Sundman, projektipäällikkö Hele Kaunismäki (Turun Seudun Kehittämiskeskus) ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen varsinaista päätöksentekoa äänestettiin asian palauttamisesta.

Asian käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 10-3.

Suoritetussa kättennostoäänestyksessä asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Ilola, Pietari, Maaskola, Miikkola, Alanen, Vierimaa, Viljamaa, Vornanen, Rantanen ja Manni.

Von Frenckell-Rambergin Eevan kannattamana tekemän palautusehdotuksen puolesta äänesti heidän lisäkseen Yrttiaho.

Yrttiahon ehdotus päätösehdotuksen hylkäämisestä raukesi kannatuksen puuttuessa.

Yrttiaho pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä asiassa.

Eklund ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Eklundin tilalla asian käsittelyyn osallistui Ilola.

Kokouksessa asiaa esittelivät johtaja Pekka Sundman, kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen, projektipäällikkö Hele Kaunismäki ja Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Jakelu

aoTurun Teknologiakiinteistöt Oy
tpvKonsernihallinto, kaupunkikehitysryhmä
tpvKonsernihallinto, lakiasiat
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tiedTurun Seudun Kehittämiskeskus