Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus15218.04.20163

2950-2016 (100)

Turun kaupungin henkilöstöraportti 2015

Tiivistelmä: -

Kh § 152

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen 11.4.2016:

Turun kaupungin vuoden 2015 henkilöstöraporttia laadittaessa on huomioitu Henkilöstö voimavarana -ohjelma ja Kuntatyönantajien raportointisuositukset. Lisäksi raportin ulkoasussa on pyritty huomioimaan helppolukuisuus ja informatiivisuus.

Vuonna 2015 toteutettiin Kunta Q:n välivuosikysely. Kunta Q –tulokset olivat pääsääntöisesti positiiviseen suuntaan kehittyneitä: esimerkiksi osa-alueissa työnhallinta, yhteistyö esimiehen kanssa ja työpaikan ilmapiiri tulokset olivat nousseet edelliseen kyselyyn verrattuna. Sen sijaan kohtelun oikeudenmukaisuus ja päätöksenteon oikeudenmukaisuus ovat huonontuneet edellisestä kyselystä. Työpaineita on edelleen yli tavoitetason, mutta edellisen vuoden tasosta oli hieman laskua. Eläkeiän siirtymisen vaikutukset näkyvät jo siinä, kuinka moni uskoo jaksavansa eläkeikään asti töissä.

Henkilötyövuosien määrä on jatkanut laskua vuonna 2015. Kaupungin palveluksessa oli 31.12.2015 kaikkiaan 12 115 henkilöä. Henkilötyövuosina mitattava työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 10 417,3 htv. Organisaatiomuutokset huomioiden henkilötyövuosivähennys oli 220,3 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Sairauspoissaolojen määrässä tapahtui vuonna 2015 selvää laskua, poissaoloprosentti oli 3,8. Lisäksi noin kolmannes työntekijöistä ei ollut lainkaan poissa töistä sairauden takia vuonna 2015.

Kaupungin henkilöstön keski-ikä vuonna 2015 oli 47 vuotta. Vanhuuseläkkeelle siirtyi 285 henkilöä ja työkyvyttömyyseläkkeelle 35 henkilöä (vuonna 2014 46). Laskennallisen eläkeikänsä ylittäneitä työskenteli kaupungin palveluksessa 114. Vankuuseläkkeelle jääneiden keski-ikä oli vuonna 2015 63,2 vuotta.

Vuonna 2015 oli rekrytoinneissa käytössä lupamenettely-käytäntö. Erillisiä rekrytointeja toteutettiin Kuntarekryn kautta yhteensä 625 (vuonna 2014 497).

Henkilöstön kehittämisessä on panostettu Paremman johtamisen kokonaisuuteen, missä henkilöstölle haetaan ammattitaitoista ja hyvää johtamista pitämällä huolta että sekä taloon tuleva uusi henkilökunta että esimiehet tietävät omat vastuunsa ja oikeutensa. Koulutuspäiviä oli vuonna 2015 kirjattu vakituisen henkilöstön osalta järjestelmiin 20 420 päivää, joka on 2,3 päivää/ työntekijä. SAP HR:n myötä koulutuksesta saadaan entistä paremmin strategisia tavoitteita tukevaa.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen alustaa asiasta kaupunginhallituksen kokouksessa.

Liite 1Henkilöstöraportti 2015

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee vuoden 2015 henkilöstöraportin tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, strateginen HR


Liitteet:

Kh § 152
Liite 1:Henkilöstöraportti 2015