Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus11829.03.20165

1810-2016 (045)

Turun kaupungin tilinpäätös 2015 (Kv)

Tiivistelmä: -

Kh § 118

Johtaja Jukka Laiho ja laskentapäällikkö Seija Liinoja, talouden ja rahoituksen vastuualue 24.3.2016:

Kuntalain 68 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja se on annettava tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan kesäkuun loppuun mennessä.

Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätökseen sisällytetään konsernituloslaskelma ja konsernitase liitteineen sekä konsernin rahoituslaskelma.

Edellä mainitut tilinpäätökseen kuuluvat asiakirjat sidotaan tasekirjaan.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kaupunginhallituksen jäsenet ja kaupunginjohtaja.

1.   Turun kaupungin tuloksen muodostuminen 

Tilinpäätös osoittaa 89,1 milj. euron ylijäämää. Kaupungin nettokäyttömenojen kasvu oli noin 0,4 prosenttia kun kasvu edellisenä vuonna oli 1,5 prosenttia. Nettokäyttömenot alittivat talousarvion 26,1 miljoonalla eurolla. Myönteiseen kehitykseen on vaikuttanut merkittävästi toimialojen toimenpiteet toimintojen tehostamiseksi. Työvoiman käytön vähentyminen sekä maltillinen palkkaratkaisu laskivat kaupungin henkilöstökuluja edellisen vuoden tasosta. Toisaalta pitkään jatkunut talouden heikko kehitys on aiheuttanut kasvua sosiaalimenoissa. Työmarkkinatuen kuntaosuudet nousivat n. 9 milj. euroa kun kuntien vastuuta lisättiin lainsäädännöllä.

Tulokseen sisältyy kertaluonteista tuottoa 90,3 milj. euroa, josta 87,4 milj. euroa on sosiaali- ja terveydenhuollon käytössä olevien kiinteistöjen luovutuksesta, 2,0 milj. euroa jätteenpolttolaitoksen purkukustannuksiin tehdyn pakollisen varauksen tuloutuksesta ja 0,9 milj. euroa muita satunnaisia tuottoja. Ilman satunnaisia eriä tilikausi olisi 0,5 milj. euroa alijäämäinen.

Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy päätettiin perustaa kaupunginvaltuuston päätöksellä 28.9.2015 § 159. Toimeenpanosta päätettiin kaupunginhallituksen päätöksellä 6.10.2015 § 417.  Sosiaali- ja terveydenhuollon käytössä olleiden kiinteistöjen hallintaoikeus siirtyi yhtiölle 31.12.2015.

Toimintatuotot olivat yhteensä 313,3 milj. euroa. Toimintatuottojen kasvuksi muodostuu noin 14,3 milj. euroa. Vuokratulot kasvoivat noin 0,5 milj. euroa. Tuet ja avustukset vähenivät noin 0,3 milj. euroa. Toimintatuottoihin sisältyviä myyntivoittoja kertyi 21,4 milj. euroa (14,2 v. 2014), mikä oli 16,1 milj. € enemmän kuin vuonna 2014.

Kaupungin toimintakulut olivat 1 280,0 milj. euroa. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 18,3 milj. euroa.  Kuluista 41,0 prosenttia on henkilöstökuluja ja 42,3 prosenttia palvelujen ostoja. Toimintakulut oikaistuna Valmistus omaan käyttöön – erällä olivat 1.276,2 milj. euroa, joka oli 1,4 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Kaupungin toimintakulujen kasvuun vaikutti eniten erikoissairaanhoidon menojen ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan nettokäyttömenot kasvoivat edellisestä vuodesta 5,3 milj. euroa eli 0,9 prosenttia. Kasvu oli edellisvuotta huomattavasti pienempi (2,5 % TP2014). Merkittävimmät kasvun hidastumiseen vaikuttaneet tekijät edellisvuodesta olivat siirtoviivepäivien väheneminen erikoissairaanhoidossa, lastensuojelun ostopalvelujen kustannusten lasku huostaan otettujen lasten perhesijoitusten lisäyksellä ja omien lastensuojelulaitosten tehokkaalla käytöllä, palvelurakenteen keventäminen vanhus- ja vammaispalveluissa sekä henkilötyövuosien määrän väheneminen. Sairaanhoitopiiriltä ostettujen erikoissairaanhoidon palvelujen ostomenot olivat 191,0 milj. euroa. Kasvua edelliseen vuoteen 3,4 prosenttia. Hyvinvointitoimialan selvityksen mukaan maksuosuudet sairaanhoitopiirille ovat tarkastelujaksolla 2012 – 2015 joka vuosi sekä ylittäneet sairaanhoitopiirin oman budjetin että myös aikaisempien vuosien maksimissaan 3,8 %:n kasvutavoitteen. Maksuosuuksien kumulatiivinen kasvu on merkittävä. Vuoden 2013 suuri muutos johtui päivystystoiminnan ja ensihoidon uudelleenjärjestelyistä ja niiden osalta varmaan koko valtakunnassa kustannukset kasvoivat merkittävästi.

Sairaanhoitopiirin ja Turun budjetoitujen määrärahojen ja toteutumien erot vuodesta 2012:

Kaupungin henkilöstökulut yhteensä olivat 524,2 milj. euroa. Henkilöstökulut laskivat vuoden 2014 tasosta 5,1 milj. eurolla (vertailuluvusta on huomioitu organisaatiomuutosten vaikutus). Kehitykseen vaikutti henkilötyövoiman väheneminen, maltillinen palkkaratkaisu sekä eläkemenoperusteisten eläkemaksujen ja työtapaturmavakuutusmaksujen lasku vuoteen 2014 verrattuna.  Palkat ja palkkiot laskivat 1,1 prosenttia.

Palvelujen ostot olivat yhteensä 541,2 milj. euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 16,3 milj. euroa (+ 3,1 %), josta asiakaspalvelujen ostot kasvoivat yhteensä 4,8 milj. euroa. Eniten nousi avohoidon asiakaspalvelujen ostot 4,4 milj. euroa.

Avustukset kasvoivat 12,3 milj. euroa edellisvuodesta. Suurin osa kasvusta, 9,0 milj. euroa aiheutui työmarkkinatuen kuntaosuuksista.

Tilinpäätöksen toimintakate oli 962,9 milj. euroa. Kasvua vuoteen 2014 verrattuna on noin 3,8 milj. euro. Toimintakate kuvaa nettokäyttömenojen määrää, jotka jäävät rahoitettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Nettokäyttömenot kasvoivat 0,4 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna.

Verotulot ja valtionosuudet kasvoivat yhteensä 13,9 milj. euroa (+ 1,4 %). Toimintatuotoilla katettiin toimintakuluista 24,5 prosenttia (23,8 % v. 2014). Verotuloilla ja valtionosuuksilla jää rahoitettavaksi siten 75,5 prosenttia (76,2 % v. 2014).

Rahoitustuotot olivat 27,2 milj. euroa rahoituskuluja suuremmat. Korko- ja muut rahoitustuotot olivat yhteensä 40,5 milj. euroa (38,0 milj. euroa v. 2014).

Vuosikatteeksi jäi 60,3 milj. euroa. Vuosikate ei kattanut suunnitelmanmukaisia poistoja, jotka olivat 62,7 milj. euroa. Suunnitelmanmukaiset poistot kasvoivat 0,7 milj. euroa.

Tilikauden tulos on 87,2 milj. euroa. Tilikauden tulos ennen satunnaisia tuottoja on 2,4 milj. euroa alijäämäinen. Satunnaisiin tuottoihin on kirjattu sosiaali- ja terveydenhuollon käytössä olevien kiinteistöjen luovutuksesta 87,4 milj. euroa ja jätteenpolttolaitoksen purkukustannuksiin tehdyn pakollisen varauksen tuloutuksesta 1,9 milj. euroa.

Tuloksesta on poistoeron lisäyksinä kirjattu 1,4 milj. euroa. Kiinteistöliikelaitoksen vapaaehtoista varauksista on tuloutettu Yli-Maarian koulun rakentamiseen tehty 3 milj. euron varaus ja tehty uusi 3 milj. euron investointivaraus Puolalan koulun peruskorjausta varten. Varausten muutos yhteensä oli 0,4 milj. euroa.

Rahaston vähennyksenä on kirjattu n. 45 000 euroa kaupungin vastuulle jäävien vahinkojen kor­vaamisesta aiheutuvien menojen korvaamiseen.

Tilinpäätöksen ylijäämä oli 89,1 milj. euroa.

2. Investoinnit ja omaisuuden luovutukset

Kaupungin investointien omahankintameno vuonna 2015 oli 65,1 milj. euroa.

Vuoden 2015 aikana kaupunkikuvassa selvimmin näkyneet aluekehityksen hankkeet olivat Suikkilan kartanon katuinfra, joka saatiin pääosin valmiiksi, Raunistulassa avattiin kevyen liikenteen väylä Toijalan radan ali ja Pansion kisapuiston saneeraus valmistuivat.

Infrainvestointikohteista suurimpia olivat Syvälahden alueen infrasaneeraus, Virusmäentien alikulku, Suikkilan kartanon kaava-alue, VR-konepajan alue ja Vakiniitun pientaloalue.

Tilainvestoinneista merkittävimmät hankkeet olivat peruskorjauksia: Mäntymäen sairaala-alueen rakennus 5, Katedralskolan, Puropellon ja Pallivahan koulujen sekä Nummenpakan ja Kerttulin koulukeittiöiden peruskorjaukset.

Kaupungin tytäryhtiöiden toteuttamina hankkeina käynnistettiin vuonna 2015 kaupunginteatterin perusparannus- ja laajennusinvestoinnin (36,3 milj. euroa), Syvälahden koulun (29,1 milj. euroa), Raunistulan uuden päiväkodin (4,4 milj. euroa), tehostetun palveluasumisen yksikön Kulkurinvalssin Kuralassa (17,1 milj. euroa) ja Eskelin (Linnankatu 23) peruskorjauksen (3,3 milj. euroa). Rakentaminen edellä mainituissa kohteissa alkaa pääsääntöisesti vuonna 2016. Kaupunki vastaa kohteiden käyttökustannuksista.

3. Toiminnan rahoitus

Kaupungin tilikauden 2015 toiminnan ja investointien nettokassavirta on 130,9 milj. euroa positiivinen. Vuosien 2011 – 2015 toiminnan ja investointien nettokassavirtojen kertymä on 104,3 milj. euroa negatiivinen.

Investointien omahankintameno oli 65,1 milj. euroa.

Omaisuuden luovutustulot olivat 157,6 milj. euroa, josta 127,9 milj. euroa oli Turun Seudun Sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:n välillisen omistuksen järjestelyihin (myynti- ja takaisinvuokraus) liittyvien kiinteistöjen myynnistä. Kaupunki myönsi lainaa yhtiölle kauppahinnan maksamiseen. Järjestelyllä ei ollut olennaista vaikutusta kaupungin rahoitusasemaan.

Antolainojen lyhennyksistä kertyi 3,7 milj. euroa. Pitkäaikaisia antolainoja myönnettiin vuoden aikana 153,5 milj. euroa. Suurin osa lainoista myönnettiin Turun Seudun Sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:lle.

Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin 101,3 milj. euroa. Vuoden aikana lyhennettiin pitkäaikaisia lainoja 70 milj. eurolla.  Kuntatodistuskanta nousi vuoden aikana 10 milj. euroa.

Lainakanta kasvoi 56,3 milj. euroa. Korolliset nettovelat alenivat 133,2 milj. euroa edellisestä vuodesta ja kääntyivät nettosaamisiksi antolainaus- ja omaisuusjärjestelyjen johdosta.

Vuosikate kattoi 92,6 % investointien omarahoitusosuudesta kun vertailuvuonna 2014 investointien tulorahoitus oli 67,6 %. Kaupungin rahavarat vuoden lopussa olivat 172,9 milj. euroa. Rahavarat lisääntyivät vuoden aikana 25,4 milj. euroa.

4. Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

Kaupunginvaltuuston toimielimille asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen esitetään tilinpäätöksen Talousarvion toteutuminen – osassa toimielimittäin. Toteutumisvertailuihin sisältyvät kaupunkikonsernin strategisille yhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumisselvitykset.

Kaupunginhallituksen ja lauta- ja johtokuntien välisiin strategisiin sopimuksiin sisältyvien tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan erillisessä Strategisten sopimusten seurantaraportissa vuodelta 2015.

Toiminnalliset tavoitteet

Kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuivat kohtuullisen hyvin.  Hyvinvointitoimialan yhdeksi strategiseksi tavoitteeksi on asetettu, että ikäihmisten toimintakykyä tuetaan ja kehitetään hoidon palvelurakennetta avopalvelupainotteisemmaksi. Tavoitearvoksi vuodelle 2015 asetettu kotona asuvien +75-vuotiaiden määrän kasvu 90,1 %:iin saavutettiin, mutta samalla ylitettiin kotihoidon säännöllisten asiakkaiden peittävyystavoite. Palvelurakennemuutos eteni sekä vammais- että vanhuspalveluissa tavoitteen mukaisesti. Vanhuspalveluissa pitkäaikaishoidon painopiste siirtyi selkeästi koti- ja omaishoitoon laitoshoidon sijaan, kehitysvammahuollossa laitoshoitoa korvattiin asumispalveluilla. Kotihoidon toimenpiteet auttoivat omalta osaltaan vähentämään sairaanhoitopiirin siirtoviivepäiviä. Tavoitteista jäi toteutumatta mm. ympärivuorokautiseen hoitoon siirtyvien keski-iän myöhentyminen, päihde- ja mielenterveyspalveluiden välittömien kokonaiskustannusten kasvun taittuminen, psykiatrisen erikoissairaanhoidon raskaimpien palveluiden tarpeen väheneminen ikäluokissa 13 – 18 vuotta.

Taloudellisten tavoitteiden poikkeamat

Kaupunginvaltuusto päätti 28.9.2015 § 158 talousarviomuutoksista vuoden 2015 talousarvioon. Muutosten perusteena oli kaupungin toisen talousennusteen osoittama nettokäyttömenojen ylitys. Talousarviomuutosta ei myönnetty täysimääräisenä. Ylitysennusteen johdosta kaupunginhallitus asetti toimialoille ja liikelaitoksille ensin säästötavoitteen yhteensä 5,8 milj. euroa. Kaupunginvaltuusto korotti nettokäyttömenoja yhteensä 9,8 milj. eurolla. Suurin korotus tehtiin sosiaali- ja terveyslautakunnan nettomenoihin.

Käyttötalouden nettomenot (ilman liikelaitoksia) alittuivat muutettuun talousarvioon verrattuna 18,2 milj. euroa.  Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna käyttötalouden nettomenot alittuivat 12,2 milj. euroa. Nettotoimintamenot mukaan lukien liikelaitokset alittuivat 26,1 milj. euroa muutettuun talousarvioon verrattuna.

Taloudelliset tavoitteet toteutuivat kaikilla toimielimillä talousarviossa asetettua tavoitetta positiivisemmin. Kaupunginhallituksen nettomenot olivat 8,5 milj. euroa budjetoitua pienemmät. Kaupunginhallituksen talousarvioon sisältyy erityyppisiä koko kaupungin laajuisia kehittämiseen tarkoitettuja varausmäärärahoja. Näiden kohdalla yleensä on ollut talousarviopoikkeamia ja viime vuonna varausmäärärahoista säästyi noin 2,5 milj. euroa. Avoimien vakanssien täyttämisessä on noudatettu tiukempaa tarveharkintaa. Konsernihallinnon eri tyhmien henkilöstökulusta ja palvelujen ostoista säästyi noin 1,1 milj. euroa. Palvelukeskuksista IT-palvelukeskus ja Turun Työterveystalo saavuttivat kumpikin noin 1,0 milj. euron säästön budjettiin verrattuna. Työterveystalo on kehittänyt toimintatapoja ja prosesseja sekä tarkistanut hinnastoa vuonna 2015 ja toimenpiteillä nettomenoja säästyi noin 1,0 milj. euroa.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan nettomenot alittuivat 5,6 milj. eurolla. Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusnousun hillitsemiseksi tehdyt toimenpiteet ovat monilta osin onnistuneet ja kustannusmuutos verrattuna aikaisempiin vuosiin on selvästi pienempi. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunnan liikeylijäämä + poistot oli 8,6 milj. euroa talousarviota suurempi.

Verotuloja kertyi yhteensä 730,9 milj. euroa. Verotulot ylittyivät yhteensä 7,3 milj. euroa. Suurin ylitys kertyi yhteisöverotuotoista, joita tilitettiin 6,9 milj. euroa enemmän kuin talousarviossa odotettiin. Kunnan tuloveroa tilitettiin 0,6 milj. euroa budjetoitua enemmän. Kiinteistöveron tuotto jäi 0,3 milj. euroa talousarviosta.

Valtionosuustulot ylittivät talousarvioon merkityn 4,1 milj. eurolla. Valtionosuustulot olivat 265,0 milj. euroa. Ylitys talousarvioon verrattuna oli 4,1 milj. euroa. Turun verotulojen tasaus muille kunnille oli 5,1 miljoonaa euroa.

Investointiosan poikkeamat

Omaisuuden luovutustulot olivat 157,6 milj. euroa. Luovutustuloja kertyi 10,4 milj. euroa budjetoitua vähemmän. Investointimenot toteutuivat 12,3 milj. euroa budjetoitua pienempänä.

Kiinteistöliikelaitoksen vuoden 2015 infrapalveluiden investointiohjelmaan sisältyi hankkeita yhteensä 27,6 milj. euroa ja niistä toteutui 26,0 milj. euroa.  Tilainvestointien talousarvio oli yhteensä 25,0 milj. euroa, joista uus- ja laajennusinvestointeja 1,5 milj. euroa sekä korvaus- ja ylläpitoinvestointeja 23,5 milj. euroa. Korvaus- ja ylläpitoinvestointien toteutuminen vuonna 2015 oli yhteensä 15,4 milj. euroa.

5. Konsernitilinpäätös 

Konsernin ylijäämä vuodelta 2015 oli 22,6 milj. euroa.

Konsernin toimintatuotot olivat 890,1 milj. euroa (868,3 milj. euroa v. 2014). Kasvu edelliseen vuoteen oli 21,8 milj. euroa. Toimintakulut vähennettynä valmistus omaan käyttöön – erällä olivat 1.779,1 milj. euroa (2014 TP 1.741,2), jossa lisäystä oli 38,0 milj. euroa (2,2 %).

Konsernin toimintakate oli -880,1 milj. euroa (-864,8 milj. euroa v. 2014). Toimintakate heikkeni 8,9 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Konsernin toimintatuotoilla rahoitettiin 50 prosenttia toimintakuluista. Edellisenä vuonna toimintatuotoilla rahoitettiin 49,9 prosenttia toimintakuluista.

Konsernin nettorahoituskulut olivat 15,1 milj. euroa (2014 TP 17,3 milj.euroa).

Konsernin vuosikate oli 152,7 milj. euroa (156,3 milj. euroa v. 2014), joka on käytettävissä konsernin investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikate oli 3,6 milj. euroa edellisvuotta heikompi. Konsernin vuosikate asukasta kohden oli 822 euroa (818 euroa v. 2014).

Vuosikate kattoi suunnitelmanmukaisista poistoista 120 %.

Tilikauden tulos oli 32,7 milj. euroa ylijäämäinen (+4,6 milj. euroa v. 2014). Tilikaudella 2015 toteutettiin konsernin sisäisiä omistusjärjestelyjä, jotka vahvistivat Turun kaupungin tulosta. Kaupunkikonserniin yhdisteltyjen erillistilinpäätösten yhteenlasketuista tuloksista on eliminoitu em. järjestelyyn liittyvät sisäiset katteet omistusosuuden suhteessa.

Tuloksenjärjestelyerien jälkeen konsernin ylijäämäksi tilikaudelta 2015 muodostui 22,6 milj. euroa.

Konsernin toiminnan rahoitus

Konsernin investointimenot olivat yhteensä 167,2 milj. euroa.  Merkittävimmät investoinnit konsernissa olivat

• Turun kaupunki 64,3 milj. euroa

• Turku Energia alakonserni 40,8 milj. euroa

• TVT Asunnot Oy 17 milj. euroa

• TYS 11,4 milj. euroa

Turku Energian investoinnit kohdistuivat pääosin verkostojen siirtokyvyn sekä toimintavarmuuden parantamiseen ja ylläpitämiseen. Kaukolämpöinvestoinnit kohdistuivat lämpöverkoston laajentamiseen, laitteisto-hankintoihin sekä Luolavuoren pellettilämpökeskukseen 14,1 milj. euroa (5,9 milj. euroa). Sähköverkkoyhtiön investoinnit kohdistuivat verkon uusimiseen ja laajentamiseen 9,5 milj. euroa (8,1) milj. euroa. Lisäksi Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n omapääomaosuuteen sijoitettiin, liittyen rakennettavaan uuteen monipoltto-ainelaitokseen Naantaliin, 17,8 milj.euroa, Voimaosakeyhtiö SF:ään 2,2 milj.euroa ja Suomen Hyötytuuli Oy:ön 1,8 milj.euroa pitkäaikaisina sijoituksina.

TVT Asunnot Oy:lle valmistui uudiskohde vuonna 2015 Tukholmankatu 1. TVT-konsernissa Turun Palvelutilat Oy:lle valmistui uudiskohde Orikedon Palvelukeskus. Lisäksi käynnissä oli koko vuoden Stålarminkatu 27, Heinikonkatu 8 ja Tähkiönkatu 4 perusparannukset.

Turku-konsernin lainakanta vuoden päättyessä oli 1.268,6 milj. euroa (1.242,8 milj. euroa v. 2014).  Konsernin lainat asukasta kohden olivat 6.827 euroa (6.761 euroa v. 2014). Lainakantaan sisältyy lyhytaikaisina korollisina velkoina kaupungin henkilöstökassatalletuksia yhteensä 56,1 milj. euroa (59,1 milj. euroa v. 2014).

Konsernin koko lainakannasta kohdistuu kiinteistö- ja asuntoliiketoimintaan 34,0 prosenttia (2014 TP 36,0 %) ja muuhun elinkeino- ja liiketoimintaan 18 prosenttia (2014 TP 18 %). Kuntayhtymien osuus lainakannasta oli 6 prosenttia (2014 TP 7 %) ja Turun kaupungin osuus oli 42 prosenttia (2014 TP 39 %).

Kaupunginvaltuuston strategisille yhtiöille asettamat tavoitteet saavutettiin pääosin. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n tavoitteista jäi toteutumatta sijoitetun pääoman tuotto. Turku Energia Oy:n tavoitteista liikevaihto, liikevoitto, oman pääoman tuotto ja sijoitetun pääoman tuotto jäivät alle tavoitteen. Turun Seudun Rakennustekniikka Oy ei saavuttanut liikevaihtotavoitetta eikä ulkoiselle tulorahoitukselle asetettua tavoitetta. Valtuuston yhtiöille asettamien toimintaa ja taloutta koskevien tavoitteiden toteutumisesta on raportoitu kaupunginvaltuustolle, kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle kerran talousarviovuoden aikana. Asetettujen tavoitteiden toteutuminen 1.1.–31.12.2015 esitetään kaupungin tilinpäätökseen sisältyvissä yhtiöiden tuloskorteissa eli toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisvertailussa.

6. Henkilöstö 

Henkilötyövuosina mitattu työvoiman käyttö (koko henkilöstö) aikajaksolla 1.1.–31.12.2015 oli 10 692,2 eli 307 henkilötyövuotta vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona.

Valonia eli Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus siirtyi 1.1.2015 konsernihallinnosta Varsinais-Suomen liittoon. Henkilöstö (23 henkilöä) siirtyi organisaatiomuutoksessa liiton palvelukseen. Turun vesiliikelaitoksen tuotantohenkilökunta (14 henkilöä) siirtyi 1.1.2015 Turun Seudun Vesi Oy:lle. Lisäksi työvoiman käytön vertailussa on huomioitava kaupungin talouspalvelukeskuksen henkilöstön siirtyminen Taitoan palvelukseen 1.9.2014 lähtien. Kun organisaatiomuutosten vaikutus huomioidaan, koko-naistyövoima vuonna 2015 väheni 211,6 henkilötyövuodella verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2014. 

Työvoiman käyttö vuonna 2015 laskettuna ilman työllistettyjä, oppilaita/harjoittelijoita, uudelleensijoituskokeilijoita ja ns. vajaakuntoisten työllistämistöissä olevia oli 10 417,3, mikä on 315,7 henkilötyövuotta vähemmän kuin vuonna 2014. Kun organisaatiomuutokset huomioidaan, kokonaistyövoima vuonna 2015 (ilman edellä mainittuja ryhmiä) väheni 220,3 henkilötyövuodella verrattuna vuoteen 2014.

31.12.2015 Turun kaupungin palveluksessa oli yhteensä 12 115 henkilöä, kokoaikaisia 10 452 ja osa-aikaisia 1 663.

Konsernihallinnon työvoiman käyttö (koko henkilöstö) vuonna 2015 oli 200,4 henkilötyövuotta. Kaupunginhallituksen alaisten palvelukeskusten työvoiman käyttö oli yhteensä 604,3 henkilötyövuotta. Konsernihallinnon ja palvelukeskusten yhteenlaskettu työvoiman käyttö oli 804,7 henkilötyövuotta (617,5 htv 2014). Kun huomioidaan talouspalvelukeskuksen ja Valonian henkilöstön siirtyminen konsernihallinnosta pois sekä työllisyyspalvelukeskuksen siirtyminen konsernihallintoon, niin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 14 henkilötyövuotta.

Hyvinvointitoimialan työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 4 602,8 henkilötyövuotta. (4 915,8 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 313 henkilötyövuotta. Kun huomioidaan työllisyyspalvelukeskuksen siirtyminen pois hyvinvointitoimialalta ja psykologien siirto hyvinvointitoimialalle, niin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 57 henkilötyövuotta.

Sivistystoimialan työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 3 670,4 henkilötyövuotta. (3 728,7 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 58,3 henkilötyövuotta. Kun huomioidaan psykologien siirtyminen pois sivistystoimialalta sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan siirtyminen sivistystoimialalle, niin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 76,8 henkilötyövuotta.

Vapaa-aikatoimialan työvoiman käyttö vuonna 2015 oli yhteensä 618,3 henkilötyövuotta (689,4 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 71,1 henkilötyövuotta. Kun huomioidaan aamu- ja iltapäivätoiminnan siirtyminen pois vapaa-aikatoimialalta, niin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 28,6 henkilötyövuotta.

Kiinteistötoimialan työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 211,6 henkilötyövuotta. (221,7 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 10,1 henkilötyövuotta.

Ympäristötoimialan työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 166,5 henkilötyövuotta. (174 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 7,5 henkilötyövuotta.

Aluepelastuslaitoksen työvoiman käyttö vuonna 2015 oli 535,2 henkilötyövuotta. (549,3 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 14,1 henkilötyövuotta.

Vesiliikelaitoksen työvoiman käyttö vuonna 2014 oli 73,7 henkilötyövuotta. (93,6 htv 2014). Vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 19,9 henkilötyövuotta. Kun huomioidaan tuotantohenkilökunnan siirtyminen Turun Seudun Vesi Oy:lle, niin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna oli 5,9 henkilötyövuotta.

Henkilötyövoimasta noin 43 % työskentelee sosiaali- ja terveyspalveluissa (hyvinvointitoimiala) ja noin 34 % työskentelee opetus- ja kasvatuspalveluissa (sivistystoimiala).

Henkilöstökulut vuonna 2015 olivat 524,2 milj. euroa, josta palkat ja palkkiot 396,7 milj. euroa ja henkilösivukulut yhteensä 127,5 milj. euroa. Henkilöstökulut ja palkat ja palkkiot laskivat yhden prosentin edellisen vuoden tasosta.

Palkkamenojen kehitykseen vaikuttavat kunta-alan virka- ja työehtosopimuksissa määritellyt sopimuskorotukset. Sopimuskorotusten kustannusvaikutus vuoden 2015 palkkakuluihin oli n. 0,7 %.

Turun kaupunki julkaisee erillisen henkilöstöraportin vuodelta 2015.

7. Tasekirja

Tasekirja sisältää toimintakertomuksen, kaupungin tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman sekä konsernituloslaskelman, konsernitaseen ja konsernin rahoituslaskelman sekä näiden liitetiedot. Lisäksi tasekirjaan sisältyvät talousarvion toteutumisvertailut.

Tasekirjan allekirjoittaa kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsenet.

Turun kaupungin tilinpäätös 2015 (Toimintakertomus, Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen, Tuloslaskelma, Tase, Rahoituslaskelma, Konsernituloslaskelma, Konsernitase, Konsernin rahoituslaskelma ja tilinpäätöksen liitetiedot), liitetään kokouksen asiakirjoihin.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Kaupunginvaltuuston hyväksymien uudistamisohjelmien ja toiminnan tehostamistoimien vaikutukset näkyvät vuoden 2015 tuloksessa.  Nettokäyttömenojen kasvuksi muodostui maltillinen 0,4 prosenttia. Turun kaupungin vuoden 2015 kirjanpidollinen tulos on 89,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunki kirjasi sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöjen yhtiöittämisestä 87,4 miljoonan euron kertaluontoisen myyntivoiton. Kertaluonteisten erien oikaisun jälkeen kaupungin alijäämä on 0,5 miljoonaa euroa.

Nettokäyttömenojen 0,4 prosentin kasvu on erinomainen suoritus huomioiden sen, että samaan aikaan kaupunki on joutunut käyttämään rahaa merkittävästi entistä enemmän kohteisiin, joihin kaupungin vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset.  Palvelutarvetta ja kustannuksia kasvattivat korkea työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden lisääntyminen. Menojen kasvu kohdistui erityisesti työmarkkinatuen kuntaosuuteen, kun työmarkkinatukea koskevan lainsäädännön muutoksella kunnille siirrettiin vastuuta työmarkkinatuesta ja työttömien aktivoimisesta. Kustannuksia kasvatti myös erikoissairaanhoidon menojen kasvu. Maksuosuudet sairaanhoitopiirille kasvoivat 3,4 prosenttia. Hyvinvointitoimialan selvityksen mukaan maksuosuudet ovat tarkastelujaksolla 2012 – 2015 joka vuosi sekä ylittäneet sairaanhoitopiirin oman budjetin että myös aikaisempien vuosien maksimissaan 3,8 %:n kasvutavoitteen. Sairaanhoitopiirin oma vakauttamisohjelma ja yhdessä Turun kanssa toteutetut toimenpiteet hoitoketjujen sujuvoittamiseksi ja siirtoviiveen vähentämiseksi hillitsivät vuonna 2015 menokehitystä aikaisempiin vuosiin verrattuna selvästi. Menojen kasvu ylitti kuitenkin edelleen niiden katoksi asetetun 2,1 %. Turun talouden sopeuttamisohjelma edellyttää, että sairaanhoitopiirin menojen kasvu-ura lähivuosina kääntyy samalla tavalla laskuun kuin muiden julkisten palveluiden menot. Vaikka erikoissairaanhoidon palvelujen kysyntä uusien hoitomenetelmien kehittymisen myötä edelleen kasvaa, on hoidon porrastuksen, konsultointikäytäntöjen uudistamisen, teknologian paremman hyödyntämisen ja erilaisten rakennemuutosten keinoin haettava tuottavuuden parantumista ja menokasvun tyrehdyttämistä.

Tilinpäätöksen toimintakate oli 962,9 milj. euroa. Kun vuoden 2015 aikana tehtyjen kiinteistöjärjestelyjen vaikutus oikaistaan, on vuoteen 2016 vertailukelpoinen toimintakate noin 971 milj. euroa. Toimintakatteen nousun kattaa suunnitelmapoistojen väheneminen ja rahoitustuottojen kasvu.  Talousarvion 2016 toimintakate on 997 milj. euroa. Kasvua tilinpäätökseen 2015 on 2,7 prosenttia, joka on merkittävästi suurempi kuin voimassa olevassa taloussuunnitelmassa.

Palvelujen kysyntä tulee kasvamaan ikärakenteen muuttuessa. Viime syksynä voimakkaasti lisääntynyt maahanmuutto ei hyvinvointitoimialan mukaan vielä näkynyt palvelukysynnässä. Turkuun saapuneiden turvapaikan hakijoiden määrä oli noin tuhat henkilöä ja palvelujen kysynnän kasvuun on varauduttava. Työttömyys on edelleen korkea ja merkittävää muutosta ei lähivuosille odoteta.  Verotulojen arvioidaan kasvavan hitaasti heikon talouskehityksen johdosta.  Toimintojen jatkuvaa analysointia ja tehostamista tulee aktiivisesti jatkaa ja etsiä toimenpiteitä palvelutarjonnan turvaamiseksi haasteellisessa toimintaympäristössä.

Osana kaupungin toimintamallin uudistamista ja strategian toimeenpanoa on otettu käyttöön kehittämismalli ja sitä tukeva salkunhallintatyökalu. Kehittämismallin käyttöönotto on edennyt suunnitelman mukaisesti. Kehittämissalkussa on yli 450 kehittämishanketta ja -projektia, joilla edistetään kaupungin strategiassa ja uudistamisohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Tietojen laadussa on kuitenkin vielä parannettavaa; yli 100 projektilta puuttuvat perustiedot. Lisäksi kaikkia kehittämishankkeita ei ohjeistuksesta ja koulutuksesta huolimatta edelleenkään valmistella kehittämismallin mukaisesti, mikä näkyy suunnittelun ja toteutuksen laadullisina puutteina. Sekä osaamisen kasvattamiseen että toimintakulttuurin muutoksen johtamiseen tarvitaan lisää huomiota. Erityisesti kehittämissalkkujen ohjausryhmätyöskentely vaatii terävöittämistä. Kehittämismallin käyttöä tulee edelleen laajentaa ja tiedon laatua parantaa tuloksellisen kehittämistyön varmistamiseksi.

Tulevan taloussuunnitelman tavoitteena on talouden tasapaino vuoteen 2018 mennessä. Toimintojen tehostuminen ja niiden vaikutus nettomenojen kehitykseen päättyneellä tilikaudella on hyvä pohja talouden tasapainotukselle ja nettovelkaantumiselle asetetun tavoitteen saavuttamisessa. Vuoden 2015 tilinpäätöksen tulos oli merkittävästi parempi kuin talousarviota 2016 laadittaessa ennustettiin ja se antaa mahdollisuuden kuluvalle vuodelle vahvistetun toimintakatteen tarkistamiseen. Valmistelu talousarvion 2016 ja taloussuunnitelmavuosien 2017–2020  tarkistamiseksi on käynnistetty. Kaupungin eri toimintayksiköt valmistelevat toimenpiteitä, joilla vuoden 2016 talousarvion nettokäyttömenoja saadaan vähennettyä noin 4,7 milj. eurolla.

Liite 1Turun kaupungin tilinpäätös 2015 (sähköinen versio)

Liite 2Strategisten sopimusten seurantaraportti 2015 (sähköinen versio)

EhdotusKaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:

- Kiinteistöliikelaitoksen vapaaehtoisista varauksista tuloutetaan Yli-Maarian koulun rakentamiseen tehty 3.000.000 euron investointivaraus ja muodostetaan Puolalan koulun peruskorjausta varten 3.000.000 euron investointivaraus

- Kiinteistöliikelaitoksen muista vapaaehtoisista varauksista tuloutetaan investointien hankintamenoon tehtyä investointivarausta vastaava määrä yhteensä 436 561,54 euroa ja tehdään kohteeseen liittyvä poistoeron lisäys 436 561,54 euroa

- Kiinteistöliikelaitoksen kertynyttä poistoeroa vähennetään investointivarauksilla toteutettujen investointien hankintamenosta tehdyn suunnitelmapoiston määrällä, yhteensä 1 785 413,45 euroa

- Vesiliikelaitoksen kertynyttä poistoeroa vähennetään investointivarauksella toteutettujen investointien hankintamenosta tehdyn suunnitelmapoiston määrällä, yhteensä 39.321,36 euroa

- vahinkorahastosta tuloutetaan kaupungin vastuulle jäävien vahinkojen korvaamisesta aiheutuvia menoja vastaava määrä, yhteensä 44 625,54 euroa

- kaupungin vuoden 2015 ylijäämä 89.105.714,82 euroa siirretään kaupungin taseen omaan pääomaan tilikauden yli-/alijäämäriville.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää allekirjoittaa vuoden 2015 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä johtaja Jukka Laiho.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto
tiedKiinteistöliikelaitos
tpvKonsernihallinto, talous ja rahoitus
tpvTilintarkastajat
tiedVesiliikelaitos


Liitteet:

Kh § 118
Liite 1:Turun kaupungin tilinpäätös 2015 (sähköinen versio)
Liite 2:Strategisten sopimusten seurantaraportti 2015 (sähköinen versio)