Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Työllisyystoimikunta2629.02.20165
Kaupunginhallitus12629.03.201615

1916-2015 (011)

Työllisyysmäärärahan käytön raportointi vuodelta 2015

Tiivistelmä: -

Tytmk § 26

Työllisyyspalvelukeskus, apulaissuunnittelija Arto Alakoski, suunnittelija Juha Salminen 23.2.2016:

Kaupunginhallitus hyväksyi työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelman vuodelle 2015 kokouksessaan 2.2.2015 § 48. Käyttösuunnitelmassa työllisyysmäärärahan nettosumma vuodelle 2015 oli 4.450.000 euroa.

Kokouksessaan 27.4.2015 § 188 kaupunginhallitus päätti työllisyystoimikunnan esityksestä myöntää työllisyysmäärärahaan vuodelle 2015 lisämäärärahan, jonka nettosumma oli 2.500.000 euroa. Päätöksen yhteydessä kaupunginhallitus hyväksyi lisämäärärahalle käyttösuunnitelman, jossa lisämääräraha osoitettiin käytettäväksi työllistämiseen valtion palkkatuella sekä ostopalveluna hankittavaan kuntouttavaan työtoimintaan.

Lisämäärärahan käyttösuunnitelmaa muutettiin myöhemmin TE-toimiston palkkatukimäärärahojen loputtua elo–syyskuussa 2015 kahteen otteeseen siten, että työllistämiseen valtion palkkatuella varatusta määrärahasta osa siirrettiin työllistämiseen ilman valtion tukea (Kh 24.8.2015 § 343, Tytmk 28.9.2015 § 87).

Lisämäärärahan jälkeen työllisyysmäärärahan nettosumma vuodelle 2015 oli kaikkiaan 6.950.000 euroa. Määrärahan nettosumma oli merkittävästi suurempi kuin aikaisemmin, sillä työllisyysmäärärahan nettosumma vuodelle 2014 oli vain 3.850.000 euroa.

Työllisyysmäärärahaa käytetään kaupungin työllisyydenhoidon toimintojen rahoittamiseen. Määrärahan käytöstä ja hallinnoinnista vastaa kaupungin työllisyyspalvelukeskus, jonka toteuttamien palvelujen rahoittamiseen työllisyysmääräraha lähes kokonaisuudessaan myös käytetään.

Työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelmassa vuodelle 2015 painopistealueina olivat työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvien työttömien tukityöllistäminen, nuorisotakuun toteuttaminen, kuntouttava työtoiminnan järjestäminen, työttömien terveydenhuollon kehittäminen, työllisyyspalvelukeskuksen yritysyhteistyön laajentaminen sekä työnetsijäpalvelut.

Työllisyysmäärärahan toteutuneet nettomenot vuonna 2015 olivat kaikkiaan 4.776.980 euroa, mikä on 69 % koko työllisyysmäärärahan nettosummasta vuodelle 2015. Täten työllisyysmäärärahasta jäi vuonna 2015 käyttämättä 2.173.020 euroa (31 %). Määrärahan alitus johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että tukityöllistäminen valtion palkkatuella ei toteutunut vuonna 2015 suunnitellusti TE-toimiston palkkatukimäärärahojen niukkuuden vuoksi.

Liite 1Työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2015: Toteutuma 31.12.2015

Tukityöllistäminen

Työllisyysmäärärahan merkittävin käyttökohde on tukityöllistäminen. Käyttösuunnitelmassa vuodelle 2015 tukityöllistämisen nettomenot olivat kaikkiaan 4.950.000 euroa, mikä oli 71 % vuoden 2015 koko työllisyysmäärärahan nettosummasta. Määrärahalla oli mahdollisuus työllistää noin 900 eri henkilöä vuoden 2015 aikana.

Tukityöllistämisen kohderyhmänä ovat pääosin työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvat työttömät. Muita merkittäviä tukityöllistämisen kohderyhmiä ovat nuorisotakuun piiriin kuuluvat nuoret ja velvoitetyöllistettävät.

Työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvien työttömien työssäoloehdon täyttävä työllistäminen vähintään kuuden kuukauden ajaksi poistaa työllistetyt työttömät pysyväluonteisesti kuntaosuuden piiristä ja tuottaa tällä tavoin kaupungille merkittävät säästöt työmarkkinatuen kuntaosuusmenoissa.

Vuonna 2015 tukityöllistämisen toteutuneet nettomenot olivat kaikkiaan 3.374.291 euroa, mikä on 68 % koko tukityöllistämiseen varatusta nettomäärärahasta vuodelle 2015. Summalla työllistettiin 608 eri henkilöä vuonna 2015.

Tukityöllistämiseen varatusta nettomäärärahasta jäi vuonna 2015 käyttämättä 1.575.709 euroa (32 %). Määrärahan alitus johtuu pääosin siitä, että vuonna 2015 tukityöllistämistä valtion palkkatuella rajoitti voimakkaasti Varsinais-Suomen TE-toimiston palkkatukimäärärahojen niukkuus.

Alkuvuonna 2015 Varsinais-Suomen TE-toimisto kykeni myöntämään palkkatukea vain lähinnä työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvien työttömien työllistämiseen ja velvoitetyöllistämiseen. Kesäkuun 2015 lopulla TE-toimiston palkkatukimäärärahat vuodelle 2015 loppuivat kokonaan. Määrärahojen loputtua TE-toimisto kykeni myöntämään palkkatukea enää vain velvoitetyöllistämiseen. Lokakuussa 2015 työ- ja elinkeinoministeriö osoitti Varsinais-Suomen TE-toimistolle pienehkön lisämäärärahan palkkatukeen ja muihin työvoimapalveluihin. Palkkatuen osalta lisämääräraha sidottiin kuitenkin vain yritysten käyttöön.

Näin heinäkuusta 2015 alkaen Varsinais-Suomen TE-toimisto ei kyennyt myöntämään kaupungille palkkatukea muuhun kuin velvoitetyöllistämiseen. Toisaalta velvoitetyöllistettävien määrä oli vuonna 2015 odotettua pienempi, minkä vuoksi velvoitetyöllistämiseen varattua määrärahaa jäi vuonna 2015 käyttämättä 181.362 euroa (31 %).

Varsinais-Suomen TE-toimiston palkkatukimäärärahojen loputtua työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelmaa vuodelle 2015 muutettiin elo–syyskuussa 2015 kahteen otteeseen siten, että varsinaiseen tukityöllistämiseen varatusta määrärahasta 912.000 euroa siirrettiin työllistämiseen ilman valtion tukea. Kun työllistämiseen ilman valtion tukea alun perin varattu 100.000 euron määräraha otetaan huomioon, työllistämiseen ilman valtion tukea oli näin varattu vuodelle 2015 yhteensä 1.012.000 euroa. Summalla työllistettiin 230 henkilöä vuoden 2015 aikana.

Kuntouttava työtoiminta

Vuonna 2015 ostopalveluna hankittavan kuntouttavan työtoiminnan toteutuneet nettomenot olivat 429.327 euroa, mikä on 61 % tarkoitukseen varatusta nettomäärärahasta vuodelle 2015. Summalla hankittiin kuntouttavaa työtoimintaa 240 eri henkilölle vuonna 2015.

Ostopalveluna hankittavaan kuntouttavaan työtoimintaan varatusta nettomäärärahasta jäi vuonna 2015 käyttämättä 270.673 euroa (39 %). Määrärahan alitus johtuu lähinnä siitä, että kuntouttavan työtoiminnan paikkoja voitiin lisätä vasta tarkoitukseen varatun lisämäärärahan myöntämisen jälkeen toukokuussa 2015 ja että kuntouttavan työtoiminnan asiakasmäärän kohoaminen oli odotettua hitaampaa syksyyn 2015 saakka ja alkoi nopeutua voimakkaasti vasta loppusyksyllä 2015. Lisäksi heinäkuusta 2015 alkaen kuntouttavan työtoiminnan työtoimintapäivien enimmäismäärä väheni viidestä päivästä viikossa neljään päivään viikossa.

Kuntouttavaa työtoimintaa toteutetaan myös kaupungin omana toimintana. Vuonna 2015 kaupungin omana toimintana kuntouttavaa työtoimintaa järjestettiin 151 eri henkilölle.

Työttömien terveydenhuollon edistämisyksikkö ja Party-hanke

Työllisyyspalvelukeskuksen yhteyteen vuoden 2014 syksyllä perustettavaksi suunnitellun työttömien terveydenhuollon edistämisyksikön toiminta ei käynnistynyt aiemmin suunnitellulla tavalla. Työttömien terveydenhuollon edistämistä koskevat suunnitelmat muuttuivat, koska huhtikuussa 2015 työllisyyspalvelukeskuksen yhteydessä aloitti toimintansa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama valtakunnallinen Party – Parempaa työ- ja toimintakykyä -hanke, jonka tavoitteena on pitkäaikaistyöttömien, osatyökykyisten ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien työttömien sosiaalisen, lääkinnällisen ja ammatillisen kuntoutuksen sekä kuntoutuskoordinaation kehittäminen.

Turussa hankkeen kohderyhmänä ovat yli tuhat päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneet työttömät ja hankkeen tavoitteena on valtakunnallisten tavoitteiden ohella erityisesti työttömien terveydenhuollon sekä työ- ja toimintakyvyn arviointimallien kehittäminen. Turussa hankkeessa keskeisessä asemassa on moniammatillisen työttömien terveyden edistämisen ja työkyvyn arvioinnin yksikön pilotointi.

Party-hankkeen myötä työttömien terveydenhuollon edistämisen sekä ostopalveluna toteutettavien terveydenhuollon erityistason työ- ja toimintakykyarvioiden rahoittaminen siirtyi suurelta osin työllisyysmäärärahan ulkopuolelle. Pääasiassa tämän vuoksi työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelmassa vuodelle 2015 tarkoitukseen varattu määräraha jäi vuonna 2015 käyttämättä.

Yritysyhteistyö

Työllisyyspalvelukeskus tekee aktiivisesti yritysyhteistyötä asiakkaidensa työllistymisen edistämiseksi. Yritysyhteistyöverkoston laajentamiseksi työllisyyspalvelukeskuksen työntekijät tekevät verkoston ulkopuolella oleviin yrityksiin yrityskäyntejä, joiden järjestäminen hankitaan ostopalveluna.

Vuonna 2015 tehtiin 360 yrityskäyntiä eri yrityksiin. Työhaastatteluun yrityksiin ohjattiin 141 henkilöä, joista yrityksiin työllistyi 77 henkilöä. Näistä 37 henkilöä oli työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvia työttömiä.

Vuonna 2015 ostopalveluna hankittavien yrityskäyntien menot olivat 18.060 euroa, mikä on vain 30 % tarkoitukseen varatusta määrärahasta vuodelle 2015. Ostopalveluna hankittujen yrityskäyntien määrä ja tarkoitukseen varatun määrärahan käyttö jäi suunniteltua vähäisemmäksi vuonna 2015, koska ostopalvelu ei toiminut sovitusti eikä palvelutuottaja kyennyt järjestämään suunniteltua määrää yrityskäyntejä. Vuonna 2016 yrityskäynnit hankitaan toiselta palvelutuottajalta.

Työnetsijäpalvelut

Työllisyyspalvelukeskus hankkii ostopalveluna työnetsijäpalveluja viideltä eri palvelutuottajalta. Vuonna 2015 työnetsijäpalveluissa aloitti 718 henkilöä ja työnetsijäpalvelujen avulla työllistyi 135 henkilöä. Näistä 36 henkilöä oli työmarkkinatuen kuntaosuuden piiriin kuuluvia työttömiä.

Vuonna 2015 ostopalveluna hankittavien työnetsijäpalvelujen menot olivat 354.500 euroa, mikä on 79 % tarkoitukseen varatusta määrärahasta vuodelle 2015.

Työnetsijäpalvelujen hankintaan varatusta määrärahasta jäi vuonna 2015 käyttämättä 95.500 euroa (21 %). Määrärahan alitus johtuu lähinnä työnetsijäpalvelujen asiakashankinnan kanavien rajallisuudesta ja siitä, että asiakkaan osallistuminen työnetsijäpalveluun perustuu täysin asiakkaan vapaaehtoiseen valintaan.

Pääasiallinen keino uusien asiakkaiden hankkimiseksi työnetsijäpalveluihin ja samalla myös muihin työllisyyspalvelukeskuksen palveluihin olivat vuonna 2015 työllisyyspalvelukeskuksen yhteistyössä Varsinais-SuomenTE-toimiston kanssa työnhakijoille järjestämät infotilaisuudet, joihin kutsuttiin työmarkkinatuen kuntaosuuden ja nuorisotakuun piiriin kuuluvia työnhakijoita. Näissä infotilaisuuksissa työllisyyspalvelukeskuksen palvelujen piiriin ilmoittautui vuoden 2015 aikana kaikkiaan runsas 1100 työnhakijaa. Lisäksi työllisyyspalvelukeskuksen yhteydessä toimiva Turun Ohjaamo -hanke järjesti alle 30-vuotiaille nuorille vuonna 2015 kaksi työnhakutapahtumaa, joissa oli mukana henkilöstöpalveluyrityksiä ja työnetsijäpalvelujen palvelutuottajia. Tapahtumiin osallistui yhteensä noin 130 nuorta. Vuonna 2016 työnetsijäpalvelujen asiakashankinnan kanavia on tarkoitus monipuolistaa ja laajentaa.

Kolmannen sektorin työllisyyshankkeet ja Tsemppi-Talo

Vuonna 2015 kolmannen sektorin työllisyyshankkeiden rahoittamiseen varattua työllisyysmäärärahan hankemäärärahaa käytettiin 312.560 euroa, mikä on 89 % tarkoitukseen varatusta hankemäärärahasta vuodelle 2015. Rahoitusta myönnettiin 17 työllisyyshankkeelle, jotka tarjosivat erilaisia työllistymistä edistäviä palveluja yhteensä 928 turkulaiselle työttömälle vuonna 2015.

Turun seudun Mielenterveyspalveluyhdistys ry:lle myönnettiin maaliskuussa 2015 vuotuinen 100.000 euron avustus Tsemppi-Talon toiminnan rahoittamiseen, minkä myötä tarkoitukseen varattu hankemääräraha vuodelle 2015 tuli kokonaan käytetyksi. Tsemppi-Talon kohderyhmänä ovat mielenterveyskuntoutujat, joille hanke järjestää työtoimintaa ja erilaisia kuntoutumista edistäviä palveluja.

Esitämme, että työllisyystoimikunta hyväksyy työllisyysmäärärahan käytön raportoinnin vuodelta 2015 edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti ja lähettää raportoinnin edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

Johtaja Pekka Sundman:

EhdotusTyöllisyystoimikunta hyväksyy työllisyysmäärärahan käytön raportoinnin vuodelta 2015 edellä esitetyn ja liitteen 1 mukaisesti ja esittää raportoinnin edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 126

Oheismateriaali 1Työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2015: Toteutuma 31.12.2015

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus merkitsee työllisyysmäärärahan käytön raportoinnin tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedTyöllisyystoimikunta


Liitteet:

Tytmk § 26
Liite 1:Työllisyysmäärärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2015: Toteutuma 31.12.2015