Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus11007.03.20166

2280-2016 (010)

Valtuutettujen lukumäärästä päättäminen (Kv)

Tiivistelmä:

Uuden 1.5.2015 voimaan tulleen kuntalain mukaan valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto ja valtuutettujen valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella. Mikäli kunnan asukasluku on 100 001-250 000, valtuutettuja tulee valita vähintään 59. Kuntalain mukaan valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä, jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Mannin asettaman hallintotyöryhmän mietinnön esityksen pohjalta kaupunginvaltuustolle esitetään, että Turun kaupunginvaltuuston valtuutettujen lukumääräksi päätettäisiin 67.

Kh § 110

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

Uusi kuntalaki on tullut voimaan 1.5.2015. Kuntalain 16 §:ssä säädetään valtuutettujen lukumäärästä. Kuntalain 16 §:n 1 momentin mukaan valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto ja valtuutettujen valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella. Mikäli kunnan asukasluku on 100 001-250 000, valtuutettuja tulee valita vähintään 59.

Kuntalain 16 §:n 2 momentin mukaan valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä, jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä. Päätös vähimmäismäärää suuremmasta valtuutettujen lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttamisesta on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä. Mikäli vuonna 2017 toimikautensa aloittavan kaupunginvaltuuston osalta halutaan poiketa kuntalain määrittämästä valtuutettujen vähimmäismäärästä, tulee kaupunginvaltuuston tehdä asiasta päätös ja päätöksestä ilmoittaa oikeusministeriöön vuoden 2016 loppuun mennessä. Valtuuston päätös valtuutettujen lukumäärästä voidaan kuntalain mukaan panna täytäntöön ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. Hallintotuomioistuin voi kuitenkin valituksen johdosta kieltää täytäntöönpanon.

Mikäli valtuutettuja valittaisiin vuonna 2017 järjestettävissä kuntavaaleissa kuntalain 16 §:n mukainen vähimmäismäärä, vähenisi valtuutettujen lukumäärä Turussa kahdeksalla.

Kaupunginhallituksen johtosäännön 10 §:n mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja johtaa Turun kaupungissa poliittista prosessia. Poliittisen prosessin johtajana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Manni asetti hallintotyöryhmän tarkastelemaan hallinnonjärjestämispäätöksen tuloksia. Työryhmään kuuluivat kaupunginvaltuuston ja –hallituksen puheenjohtajistot. Työryhmän mietintöä, joka sisältää työryhmän esitykset, käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa 1.2.2016 § 41. Kaupunginhallitus päätti lähettää työryhmän esityksen asianmukaisesti valmisteltaviksi.

Työryhmän mietinnössä todetaan mm. seuraavaa:

”Valtioneuvosto on tehnyt periaateratkaisun hallinto- ja sotealueista. Vielä ei ole käsitystä mitä uudistus tulee merkitsemään kunnille. Tämä käytännössä merkitsee sitä, ettei merkittävistä muutoksista Turussakaan kannata päättää tässä vaiheessa. Valtuuston koko on syytä pitää nykyisellään eikä lautakunta/johtokuntarakenteen osaltakaan ole pikaista muutostarvetta.”

Em. perusteella työryhmä esittää, että valtuuston koko säilytetään nykyisellään ensi valtuustokaudella.

Kaupunginhallituksen ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää, että Turun kaupunginvaltuustossa valtuutettujen lukumäärä on 67.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto